Pieni suuri ilo

Meillä on ollut tuolla eteisessä paketissa uusi parisänky odottamassa kokoamista jo varmasti yli vuoden! Häpeän jo myöntää tämän asian, mutta monen asian summa, ettei ole toteutunut. Nyt sitten tämä oma selkäepisodini poiki Miehekkäälle motivaation purkaa vanha ja koota tämä uusi.

En voisi onnellisempi olla. Sänky on minusta kaunis. Tummaa puuta ja mustaa koristeellista metallia. Pohjalevyiksi tilattiin oikein tukevaa vaneria. Paksut, mutta napakat patjat ja tukeva petari ovat nyt muutaman yön nukkumiskokemuksella loistavat kerrassaan. Ei liian pehmeä, muttei liian kovakaan. Siis juuri sopiva.

Ihana ihana sänky. Varsin pienestä asiasta siis suuri ilo!

Tyttärelläkin oli varsin vauhdikas aamu tänään koulukyydin muodossa!

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288512447789.html

Arki jatkuu

Täällä on kuntoutujan arki alkanut ja tänään kävin tapaamassa fyssaria ensimmäisen kerran. Kotijumppaa kolmen varovaisen liikkeen kera ja toistoja 5-15 krt/joka tunnin päästä. Kepit ja tukivyön sain mukaani myös. Kepit koska kävelyni tai oikeammin sen yritys tällä hetkellä vetää lantion aivan kieroon. Heti helpotti kun nuo sauvat sain. Tukivyötä suositteli vain esimerkiksi yli puolen tunnin autossa istumiselle ja vain hetkittäin kerrallaan. Tästä se siis kuntoutuminen nyt alkaa - laiskana ei siis olla saa. Joten hyvällä syyllä aina puolen tunnin päästä ylös ja väripadalle. Sitten taas jumpat ja istumaan. Varsin tehokas kierros siis - tulee melko paljon käpyteltyä näin eikä paikallaan kovin pitkään pääse olemaan. Päivälepo on pakko ottaa tunnin verran, muuten on illalla selkä jo niin väsynyt ja kipeä. Sen huomasin eilen ja tänään onkin sitten ollut sen johdosta kipeämpi päivä. 

Sairaalassa ollessani tulin todistaneeksi, että puolittain selällään onnistuu ainakin sukan teko ja virkkaus. 

Siellä nimittäin valmistui Elfin-mohairista salomoninsolmuhuivi. Ihan tuollainen suuri kolmio siis, mutta tässä hieman lähikuvaa hauskasta värien vaihtelusta. Kuljetin mukanani työssä myös ohutta liukuvärjättyä sukkalankaa Fame Trendiä ja aika hauska tulikin.

Virallinen pahiksemme Kosti on yllättänyt meidät kaikki ja ottanut hyvin hoivaavan asenteen pieniä kohtaan. Nytkin hetki sitten pötköttivät sängylläni kaikki kolme ja iso harmaa pesi antaumuksella pieniä. Pakeni kyllä juuri kun olisin kepin ja kameran avulla sinne päässyt, joten kuvaa vain kuorsaavista pikkuisista.

Päiväpeitteetön sänkyni tuntuu houkuttelevan koko katraan välillä sinne. Saan kohta miettiä minne minä päiväunille aion.

Kiitokset kauneimmat teille kaikille kannustavista kommenteistanne edelliseen. Tästä se taas arki siis jatkuu.

Pysähtyminen

Niin, sellainen taitaa olla ainakin minulla nyt edessä. Jouduin torstaina keskiviikkona (edit. täti kävi huonomuistisen tekstejä korjaamassa) kirurgiselle osastolle selkäni kanssa. Kivut olivat niin käsittämättömän kovat, suorastaan infernaaliset. Yötä vasten osastolle hurjan kipulääkearsenaalin kanssa nukkumaan pätkissä. Aamulla sitten kiikuteltiin magneettiin ja sieltähän se syy karmeuteen selvisi. Kaksi alinta selkänikamaa lantiossa rappeutumaa ja kaksin kappalein pullistumia. Painavat hermojuurta sen verran, että vasen puoli on lähestulkoon tunnoton ja särkee armottomasti.

Nyt on sitten edessä  pitkä sairasloma ja kuntoutus, tilannetta seurataan ja toivotaan, ettei tarvitsisi leikata. Kuulemani mukaan 90% pullistumista kuivuu kokoon itsekseen, toivotaan, että nämäkin. Lääkecocktailini on aika näyttävä ja autolla ei tarvitse harkita ajavansa vähään aikaan. Olen tosiaan aina keekoillut polleana hyvällä selälläni ja tässä sitten läpsy vasten kasvoja. 

Ei tässä kuitenkaan parane epätoivoon valua, onhan paljonkin mitä voin tehdä itsekin kuntoutuakseni. 

Keskivartalon lihaksisto hyvään kuntoon, niin selkäkin voi paremmin, eikös vaan?

Mutta unohdetaan hetkeksi ikävät asiat, katsokaas millaisen harmittavan epätarkan kuvan sain Helmistä.

Yllätetty viime viikolla lattialle hetkeksi laitetusta pestävästä kattilasta:)

Siellä se neiti pylly pystyssä touhuaa pahanteossa.

Voihan noidannuoli!

(Kuva lainattu terve.fi - sivustolta)

Ristiselkäni tuolta vasemman pakaran päältä on kiukutellut heinäkuun lopusta asti ja nyt sitten taas, grrhh!

Kävin työpaikkalääkärillä ja väänsi, käänsi, tökki (auts) ja pisteli vaikka mihin suuntaan. Aika pahaa porua pidin siinä tutkittaessa, ei muu auttanut sillä sattui tosiaan. Kuulemma noidannuoli ja nyt sitten ensin röntgeniin ja sitten 15 x  fysioterapiaa. Yritti tuo kirjoittaa sairaslomaakin, mutten kyllä huolinut sillä eihän tämä makaamalla tosiaan parane. Töissä vaan pitää muistaa kammeta ylös tasaisin väliajoin ja lähteä käpsyttelemään. Kai se on hyväksyttävä, ettei vanhuus tule yksin eikä ainakaan ilman vaivoja:)

Täytyy ryhtyä jumppaamaan ja huoltamaan tuota keskivartalon lihaksistoa kyllä oikeasti. 

Nyt sitten viemään tätä sylivauvaa (Helmi) nukkumaan. Himppu, kasvaa ihan liian nopeasti nämä pienet, voi!

Edit-täti tuli kyselemään seuraavaa:  Knit Prolta on tullut nuo ihanat värilliset koivuiset sukkapuikkosetit Dreamzit, mutta en tee mitään setin muilla ko'oilla (miten ihmeessä tuo kirjoitetaan) yli 4mm ylöspäin. Tietääkö kukaan onko vastaavia myynnissä irrallisina?

Uusi sihteerimme?

Tuossa Miehekkään kanssa kun vyyhdimme eilen iltapäivällä vyyhtejä oli sillä välin talouteen palkattu ilmeisesti myös uusi sihteeri?

Tarkistaakohan tuo sähköpostia vai aikooko peräti blogata? Höpsö typy, toisaalta voinemme todeta, että loistorekrytointi:)

Kaunotar ja hirviö?

Aina joskus sitä hihittää itsekseen kameran linssin takana. Niin nytkin sillä ensin kuvasin tämän hiiviön

Eipä uskoisi, että on mitä lempein tyyppi. Näin syksyllä Kustilla tuota karvaa riittää ihan hirmuisesti. Pohjavilla kehittää itsensä hurjaan muhkeuteen ja kauluri ilmestyy tuonne leuan alle. Ei uskoisi, että kissi itse on hyvinkin normikokoinen tuolla kaiken karvan alla.

Pihalta sitten löytyikin sitä kauneutta, yhä.

Piti ihan vartavasten tallettaa arkistoihin talven varalle tämä ressukka apilankukka, muistoihin. Tuolla ulkona on tänään aurinkoisesta säästä huolimatta ollut ihan sellainen talvinen tuoksu. Tunnustan, että pikkuisen hirvittää tuleva pitkä ja pimeä talvi taas. Kynttiläkauppaan siis ja villavaatteita päälle. 

Nautinnollista viikonloppua teille kaikille ihanaisille!

Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää?

Kotiimme on asettunut taloksi varsin minin kokoinen  (muihin kissoihimme verratessa) riiviö.

Kiipeää punttia pitkin syliin kun tahtoo eikä paikkaa, jonne ei menisi, tahdo löytyä.

Tässäkin on meneillään prosessi: Juuston metsästys!

Ja juuri kun voitto jo melkein huulilla häämöttää, asettuu tielle mitä harmillisimpia esteitä.

Onneksi sentään pikkuruisia lohdutuspalkintoja joskus saa

Helmi-neiti 4kk ja melkein 2 viikkoa mittarissa jo!

Huolet pois, kyllä meillä ihan virallista penturuokaa syödään, niin raksuina kuin kosteanakin. Haasteita vain tuo eteen tämä ihan KAIKKIRUOKAINEN ahmatti, joka istuu lautasellasi ennenkuin huomaatkaan.

Ihana SNY!

Voi pojat, tytöt ja kaikki siltä väliltäkin:) minkälaisen paketin laittoikaan Snyyni taas!

Tuo kissakortti! Kirjoitit, että olo on kuin uitetulla.. sama täällä ja tuo sateinen kosteus hiipii ihan luihin ja ytimiin asti. Muistuttaa sitä paitsi meidän Kustiamme kastuneena, hih! Ja suuri kiitos onnitteluista, huomennahan se päivä taas koittaa vanhentua, huh sentään.

Paketissa oli vaikka mitä: Nepalia  ja Big Merinoa kahteen eri projektiin: huiviin ja Mario-myssyyn sekä ohjeet niihin. Molemmat minulle kokeilemattomia lankoja.

 Suloinen virkattuun kukkaan piilotettu mittanauha, upeasti olit onnistunut ja mitkä värit siinä onkaan. 

Marimekon pikkuinen peltirasia piti sisällään herkulliset silmukkamerkit ja tuo suuri nappi tosiaan sopisi Mario-myssyyn niinkuin Sny ehdotitkin.

Suklaan kimppuun taidan käydä seuraavaksi, nams! 

Olen kyllä lähes sanaton tämän kaiken edessä. Lämpöisistä lämpöisin kiitos sinulle Sny-kulta.

Tuhlaajapojan paluu

Tuossa 3,5 kuukautta sittenhän Repe-kissamme otti ja lähti omille teilleen. Lähtöä olivat edeltäneet melkoiset taistelut Kostin kanssa. Epäilimmekin, että Kosti ei päästänyt Repeä pihapiiriin tai että on saanut tarpeekseen ja itse lähtenyt. Myöhemmin saimme montakin kommenttia naapureilta kuinka kuulemma käy siellä ruokailemassa. Tulimme huojentuneina siihen tulokseen, että jos Repen on parempi olla tuossa lähinaapurissa niin sitten saa olla siellä. Näin myös sovittiin. 

Nyt sitten kuulin alkuviikosta naapurilta, että Repeä ei ollut myöskään heillä enää pitkään aikaan näkynyt. Huoleni oli kova. Tänään sitten kuitenkin Nökön ystävät tulivat tuohon ovelle ja sanoivat nähneensä Repen tuolla kilometrin päässä ja oli ihan antanut ottaa jopa syliinkin ja kehrännyt. Niinpä Nökö lähti iltasella ilmoitetulle paikalle poikaa huhuilemaan ja oli juossut naukuen suoraan Nökön syliin. Neiti sitten kantoi painavan kollipojan sieltä tuskalla kotiin, eihän tuo olisi sylissä koko matkaa tahtonut olla, mutta ei arvokasta kantamusta uskaltanut enää tuossa vaiheessa laskea sylistäkään.

Ja katsokaas mussukkaa

Aika lailla on likainen ja hiukkasen reissussa rähjääntyneen näköinen. Kovin on tuuheana turkki, paksu alusvilla. Ei tuo kovin nääntyneeltä näytä, on siis hyvin saanut metsästettyä ja ruokia nurkista napsittua, rontti.

Nyt täällä kotona on syöty jo kolmas ateria ja juotu vettä hurjat määrät. Syliin tahtoo koko ajan ja hyrinä on melkoinen. 

Mutta se dilemma nyt sitten? Miten tuota koskaan enää uskaltaa ulos päästää?

Rottamainen juttu!

Tämmöisen saaliin olivat kissaherrat tuoneet tuohon lähelle etuportaita tänään.

Tämä oli sellainen 25-30cm päästä pyllyyn. Yh! Kiitos kattilaiset, että hoidatte työnne!

Kiitos myös teille kaikille sydäntä lämmittävistä kommenteista edelliseen postaukseen. Lämmittivät mieltäni äärettömän paljon. Tällaistahan se on kaikilla äideillä, oli sitten erityisiä tai ei. Tuokin hieman hullu termi tuo erityinen, minä en siis sillä tarkoita omani olevan sen erityisempi kuin muutkaan lapset. En vain pidä tuosta vammaisuus-termistä arkikäytössä.

Tänään kävelin voimia keräämässä taas tuolla pihapiirissä ja kyllä sieltä vieläkin kaunista kuvattavaa löytää ehkä nyt rottaa lasketa mukaan:)

Daalian viimehehkut

Kaksi erilaista vaahteraamme sovussa rinnakkain. 

Tänä syksynä nappasimme tuolta eräältä kaupunkiretkeltä tammenterhoja mukaan. Josko niitäkin saisi tähän pihapiiriin kasvamaan jossain vaiheessa.

On tämä niin rakas, tämä talovanhuksemme piha-alueineen. Puutarhani tosin on hienotunteisesti ilmaistuna hiukan taiteellisen villi ja vapaasti kasvatettu (lue täällä ei ole puutarhuroitu)

Aurinkoa sunnuntaihin ihan kaikille

Erityinen tulevaisuus?

(Ihan tarkoituksella identiteetin suojaamiseksi sumea kuva)

Mitä sitten?

Hetki sitten keittiön pöydän äärellä: ”Käy tuuli läpi pääni, etelästä pohjoiseen...ääää”. Esikkohan se laulaa tuossa täyttä kurkkua äänenmurroksen möreyttämällä äänellään. Olisiko tuo Juicea, en ennättänyt vielä etsiä mistään tietoa tuosta. Mutta pohdintojanhan tuo aiheuttaa.

Mitä sitten, kun lapseni on aikuinen? Missä hän asuu? Asuuko hän tukiasuntolassa tai vastaavassa? Onko hänellä ympärillään ihmisiä, jotka aidosti välittävät hänestä? Jaksammehan minä ja isänsä elää oikein vanhoiksi ja olla hänen tukenaan? Hurja määrä kysymyksiä, tiedän. Tänään vain on juuri sellainen lähes mustan tuskainen tunne ja olotila, kun erehdyin miettimään tulevaisuutta. Tuo kaikki sai alkunsa siitä, kun Esikko ensin halasi siskoa ja kertoi kuinka tykkää siskosta, heti perään kertoi olevansa iloinen poika ja sitten nauravainen poika. Ja niin tottavie on ollutkin koko päivän. Ilmoitti myös minulle, että lentää isoa potkurikonetta aikuisena. Silloin minun oli poistuttava sillä se musta otti ja lähestyi minua vauhdilla enkä halunnut Esikon sitä huomaavan.

Olen oikeasti ihan suhteellisen sinut tuon kanssa, että Esikko on kehitysvammainen, erilainen ja erityinen. En muuttaisi häntä miksikään muuksi. Hän ei olisi enää se sama poika jos nyt olisikin ”tavallinen” tai ”normaali”. Minä vain pelkään, pelkään suurta tuntematonta tulevaisuutta. Pelkään sitä, että hän pettyy ja murtuu jos unelmat eivät toteudukaan. Sitä minun ei kuuluisi tehdä sillä eihän tuo rakas lapsenikaan sitä pelkää vaan porskuttaa vauhdilla eteenpäin, pelotta uudet asiat kohdaten. Nytkin auttaa siskoa tekemään lettuja ja miettii milloin parta kasvaa, hih!

Kunpa me muutkin osaisimme ottaa asiat hiukan rennommin ja luottaa siihen, että elo kantaa yhtä hyvin.

Dippilaarin päivitystä

Nyt ei ole aika oikein antanut myöden asustaa patojen äärellä, mutta pieni satsi sentään poristeltu. Jospas sitten ensi viikolla ehtisi paremmin taas:)

Me nautimme Esikko-viikonlopusta. Poitsu siis kotilomalla, joten me nautimme laatuseurasta. 

Ihanaista viikonloppua kaikille!

Mitä pienempi edellä sitä suurempi perässä

Himskatti, Pelle on opettanut Kustille pahoja tapoja. Katsokaas vaikka!

Siellähän se  keskeneräisten korisssani karvaturilas kerällä pötkötti kun töistä tulin. Kohtahan tässä voisi ryhtyä miettimään kissan keritsemistä ja sitä millaista lankaa siitä sitten tulisi, hihii!

Päivän teemana jälleen luonto ja siellä vietetyt tunnit. Kuvaa Penikkalammelta Vihtijärveltä. Niin hiljaista, että.

Nautinnollista keskiviikkoa!