lauantai 7. syyskuuta 2013

Voihan kissankorvat!

Joskus sitä ihminen viettää lyhyttä ylimääräisen ajan hetkeään hyvinkin oudolla tavalla. Minä kuvasin Helmin eli tutummin Hemmun suloiset korvat.


Joku tiirasi huulet väpättäen ikkunasta ulkona lenteleviä linnunpoikasia ja minä kuvasin.

Viikolla koimme myös lähes kauhun hetkiä sillä Hemmu-kulta onnistui jäämään tassustaan jumiin verhoon ja verhotangosta roikkuvaan antennijohtoon. Oli kietoutunut moneen moneen kertaan tuohon ja oli täysi työ ja tuska saada tytteli irti. Onneksi mitään peruuttamatonta ei päässyt tapahtumaan. Nyt on kierretty sillä silmällä kotia ja yritetty keksiä kaikki vaaran paikat mihin adhd-luonteen omaava kissatyttö voisi itsensä sotkea.

Muutoin on kierretty tänään kirppiksillä ja käyty herkuttelemassa jäätelöllä. Esikko-kultanen meitä täällä kotona taas hauskuuttaa. Minullakin on kuulemma melkein-ruskea otsatukka.

Iloa viikonloppuunne!

15 kommenttia:

  1. Voi Hemmua! Onneksi kaikki selvisivät säikähdyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin muru ajattelin. Nyt vain täytyy olla tarkkana kuin porkkana vaaranpaikkojen suhteen.

      Poista
  2. Voi pientä! Kahden suht rauhallisen kollipojan kanssa elämä on helpompaa. Ransukin on jo sen verran iso (lähes 6 kg), ettei enää ajattele kiipeävänsä joka paikkaan kuten pienenä. Aikuisessa kissansa on puolensa, tämän yritän aina muistaa jos vauvakuume tahtoo iskeä ;-)

    VastaaPoista
  3. Voi miten suloiset korvat siellä näkyykään :)
    Onneksi selvisitte säikähdyksellä,eikä pahempaa käynyt,tilanne on varmasti ollut pelottava.

    VastaaPoista
  4. Huh, kyllä tuommoinen säikäyttää. Onneksi ei käynyt kuinkaan! Suloiset on Hemmun korvat.
    Meilläkin Wanha Rouva säikäytti tällä viikolla, kun oli huomaamatta saanut korvaansa sekä bakteeri- että hiivatulehduksen, nyt jo onneksi lääkkeet vaikuttaneet. =)

    VastaaPoista
  5. Voi mitkä korvat! Ihana tyttönen! <3

    VastaaPoista
  6. Minnekäs ne korvat on hävinnyt???? Ei näy kuin pelkkä pikkuinen ruutu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sentään! Olisiko bloggerissa jokin väliaikainen härö sillä ainakin minulla näkyy nyt?

      Poista
    2. Juu...nyt näkyy. Mukavaa illan jatkoa :)

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Lähti tuplana näköjään. Sorry.

      Poista
  7. Mulla näkyy joku hm... tupsu, öh ja mitähän tuohon nyt sanoisi.

    VastaaPoista
  8. Voi pientä! Onneksi selvisitte säikähdyksellä.

    VastaaPoista
  9. VOI! Onneksi ei sattunut mitään pahempaa. Minä myös aina pelästyn kun tulen kotiin jos kisut ei tule vastaan kun aina yleensä tulee. Nekku varsinkin joutuu aina ihmeellisiin paikkoihin ja on varsinainen villikko!

    VastaaPoista
  10. Ihanat korvat ♥

    Onneksi verhoepisodi päättyi hyvin.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.