torstai 21. huhtikuuta 2016

Jangsteri gangsterit kevättä rinnassa

Heipparallaa kaikki!

Niin se tuolta saapui kirkastakin kirkkaampi ja lämpöisempi kevät. Toi auringon tullessaan ja kärpäset ja kaikenlaiset pimpparitkin.


Neela-neiti tuota jo testasikin, siis sitä miltä ampiaisen pisto tuntuu. Tassu oli yhden päivän kuin pikkukauha, aivan turvoksissa. Neitikin tuntui olevan hieman apeana, mutta jo seuraavana päivänä ihan entisellään. Tässäkin kuvassa tänään taas lempipuuhassaan, öttiäisiä metsästämässä. Ei siis oppinut tuosta mitään.


Tässähän koko jangsterien joukkio kimpassa. Tämä kolmikko usein viettääkin aikaa yhdessä. Vaikka Velmu sen viikon nuorempi onkin niin tuntuvat kyllä usein kuin sisarustrio olisivat. Keksivät yhdessä kaikenlaisia kepposia ja niitä sitten yksissä tuumin toteuttavat.


Tämäkin ihan tyypillistä. Pipsa-neito hiipimässä sohvan takana ikkunan alla olevalla patterilla kohti ikkunaluukkua. Siinä on niin ihana nuuskutella ulkoilmaa ja tiirailla ja vahtia ulkona singahtelevia lintuja. Kevättä tuntuu niilläkin olevan rinnassa. Senmaallinen sirkutus sieltä näinä päivinä kantautuu.

Minä itse sen sijaan virkkaan, virkkaan ja vieläkin virkkaan. Kuvaa ja todisteita sitten kun saan ensimmäiset ideani valmiiksi.Teen noita sarjatyönä ja vaativat hieman liikkuvia osia sekä ompeluakin. Olen näet jo joulupukin asialla, heh!




4 kommenttia:

  1. Kivat kuvat. Sama on meininki meilläkin, het kun aurinko paistaa nenu liimautuu ikkunaan jos vaikka sais minipaistin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinikka:) Hih, sellaisia ne kisut taitaa kaikki olla - petoja luonnostaan ja metsästysvietti herää heti kun tilaisuus annetaan.

      Poista
  2. Sitä ollaan ajoissa :) Kiva nähdä mitä tonttupajalla valmistuu virkaten.

    VastaaPoista
  3. Käyppä kurkkaamassa blogissani sun värjäämästä langasta neulomaani huivia.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.