lauantai 14. toukokuuta 2011

Lihapullalauantai


Takana on jälleen viikko teemalla: tukka putkella, häntä suorana ja korvat ropelina. Vauhtia, vaarallisia vaareja ja kaikkea sellaista. Vaari oli vaarallinen vain siellä ratin takana eikä minun vaarini onneksi eikä nyt sittenkään minulle vaaraksi. Peltivaurioita vain muille. Mutta kylläpä säikähdin.

Lihapullapäivä tämä on koska saan kohta herkullisia neiti Nökön tekemiä lihapullia, nami nami!

Olen sentään saanut kuitenkin jotain valmistakin aikaan.

Calendula-sukat


Ja kuten kuvasta ehkä voi havaita, pikkuisen pienet minulle. Koko siis lienee kuitenkin se 38 kuin 39. Lähtevät siis eteenpäin nämä, jonkun oikeamman kokoiseen jalkaan.


Lanka on itsevärjättyä ohutta Nallea. Silmukoita 56 ja puikot 2mm. Tiimalasikavennus ja nauhakavennus kärjessä.



Eri sävyisiä keltaisia, sinappia ja harmaan sävyjä.

Ja eihän sitä postausta ilman päivän kissaa. Tällä kertaa uhrina Kusti. Pojan posket ovat kaventuneet ohuemman kesäkarvan myötä. Yrmy ilme sen sijaan ei ole minnekään kaikonnut. Sekin tosin vain hämäystä. Täysi pehmo koko poika. Nauttii iltaisin antaumuksella vatsahieronnasta.



Tänään sitten jännätään euroviisuja ja huomenna lätkää. Hui mikä jännitysmomenttien sarja.

Ihanaa viikonloppua kaikille!


14 kommenttia:

  1. Kusti ♡♡♡
    Ai että mä rakastan näitä teidän karvakorvia, he ovat niiin komeita! Yrmy hämäysilme :-D
    Ihan samaa minä täällä, hitsi tähän viikonloppuun olisi pitänyt varautua vähintään nitrojen ellei kossupullon kanssa! Miten näitä jännitysmomentteja kestää???
    Lihapullien voimalla ehkä ;-) Olen superkade, kun iski hirrveä lihapullahimo. Nälkä on tässä alkanut kaihertaa muutenkin, ja sitten tulee ja joutuu lukemaan tällaista. Kidutusta!
    Kauniit on sukat, ihanat, niistäkin tulee mieleen maukkaat lihapullat, johtunee tästä nälästä.

    VastaaPoista
  2. Saila: Yritettävä meidän molempien jotenkin kestää. Ojentaa täältä virtuaalilihapullaa:) lohdutukseksi.

    VastaaPoista
  3. Ihanan väristä tuo lanka sukissasi. Mulla on selvästi keltainen kausi meneillään. Pääsin tänään vihdoinkin aloittamaan D-vitamiini ruiskeeni keltaisista ihanuuksistasi. Kyllä munkin kelpaa!

    VastaaPoista
  4. Eiks olekkin ihanaa, kun lapset laittaa ruokaa!
    Kauniit sukat! Teidän karvakasat on kyllä niin ilmeikkäitä!

    VastaaPoista
  5. Ooo, lihapullia. Mun ei ole tehnyt koko päivänä mieli syödä, kun on pää täys räkää, mutta nyt tekis kyllä mieli lihapullia. :D
    Ihanan väriset nuo sukat, kateeksi ihan käy. Pitänee pian taas shoppailla sun värjäyksiä, niin saa itsekin moisista väriherkuista nauttia.

    VastaaPoista
  6. Mukavat väriraidat sukissa.

    Voi viisari noita kissojen naamoja, joka blogissa melkein saa nauraa käppyrässä :).

    Minä en pysty katsomaan huomenna lätkää, saan sydärin :D.

    VastaaPoista
  7. Uih mikä kisun kuva, ylisuloinen ♥ niin ja nuo sukatkin aivan ihanat, tuosta lätkästä enkä viisuista niin tiedä...:)

    VastaaPoista
  8. Uih, mitkä sukat <3 Ja yrmyilme kissa on aivan valloittava!
    Meillä täällä viisukatsomo sipseineen kuopuksen kanssa:)
    Huomisesta lätkästä en kyllä tiedä, en taida ilman nitroja selvitä... Mutta jos Suomi voittaa, niin sitten harmittaa.. Pakko kai se on sydänkohtausen uhallakin uskaltaa katsoa:D
    Jännittävää viikonloppua sinulle ystäväni:)

    VastaaPoista
  9. Ihanat sukat ja ihana kissa. No, nyt tiedetään jo miten kävi euroviisuissa, mutta lätkän suhteen toivo elää!

    VastaaPoista
  10. Ihanat sukat! Ja nuo alemman postauksen värjäykset ovat kerrassaan herrrrrkullisia! :)

    VastaaPoista
  11. Onpas hienot sukat! Ja edellisessä postauksessa syltävän ihanaa sukkalankaa.

    VastaaPoista
  12. Herkulliset sukat! Voi Kusti-pehmoa... :D

    VastaaPoista
  13. Uskomattoman upeat värit sukissasi!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.