perjantai 27. maaliskuuta 2015

Punanuttuja pahanteossa ja..

..taidan olla punaisen kanssa muutoinkin ihan lähtemättömissä. Vai mitäs sanotte?


Siinähän niitä on keskeneräisiä ja jostakin syystä ihan kaikki neljä punasävyisiä. Punaista on tulossa myös seuraavaksi sillä tuossa alla ovat jatkoajatukset seuraavista sukista. 


Mitäs minä horisinkaan punanutuista pahanteossa? No - meidän pikkuneitimme Neela ja Pipsa ovat ihan yltiöpäisesti rakastuneet villaan ja erityisesti siihen, että saavat purra sitä. Pipsa jopa nieleskelee villalankaa jos en ole skarppina eli kaikki on yritettävä laittaa sellaiseen paikkaan lepoajoiksi, etteivät niihin pääsisi kiinni ja siltikin noissa ensimmäisen kuvan töissä on jokaisessa solmu koska jompikumpi on päässyt puremaan langan poikki, grrr...

ja tämä tässä, ressukka, on ZD Solinaa, jonka nyt olen joutunut solmimaan jo kolmesti tällä matkalla koska aina joku väliin ennättää puraisemaan, huoh - ja hetki sitten käväisin alakerrassa nopsasti ja palasin niin johan aloituslanka oli ennätetty puraista nysäksi.



Solina on kaunista eikä hienoinen kiharuus tai värin epätasaisuuskaan haittaa.



Ne punanutut sitten, ei näille pitkään voi vihainen olla, vai mitä?


Neelan yllätin nukkumasta kissapuusta ylhäältä. Mussukka on hoikistunut joikujen jälkeen kovasti, otti kaiketi sen verran voimille ja ruoka ei nyt lähiaikoina ole kelvannut entiseen malliin. Saakin vinkata jos tiedätte mistä laadukasta märkäruokaa voisin kotiovelle tilata edukkaasti. Nappulat meillä nykyisin ovatkin joko Canagania tai Orijenia eli niistä ei huolta, mutta märkäruoka aiheuttaa hienoisesti päänvaivaa.


Pipsan yhytin silityslaudalta. Tuo on teippiharjattava ihan joka kerta kun aiot silittää sillä kumpikin siinä majailee aina jos se vain on esillä kuten nyt kun kirppikselle olen kaappeja tyhjennellyt ahkerasti.

Pipsa on muuten hurjan tuuheaturkkinen, häntäkin on paksu kuin mikä. Mistäköhän tuon lieneekin perinyt?

Minä jatkan neuletyötäni ja toivon, että muistaisin sen valmistuttuaan tänne teidänkin iloksenne kuvata. Edellisen työn vein lahjaksi ja unohdin autuaasti kuvata. 

Ihanaa viikonloppua kaikille!





perjantai 13. maaliskuuta 2015

Pipsa-typy

Hei vaan täältä Taigalta:) Perjantai-ilta ja leppoisa koti-illan fiilis.

Nyt ehkä olisikin hyvä hetki jatkaa kissakatraan tarinaa taas. Enpä tiedä huomasitteko, mutta lähdin liikkeelle nuorimmasta ja siinä järjestyksessä mennäänkin. Velmuhan on siis viikon nuorempi kuin meillä syntyneet pennut ja tyttösten joukosta Neela on nuorempi kuin Pipsa. 

Tällä hetkellä siis Pipsa on 9kk ja 3pv vanha kuten siskonsakin.

Tässä kuvassa Pipsa on vasta 4 viikkoa vanhana


Pipsan elämän alku oli kovin kovin heiveröinen ja hankala. Helmi-emohan ei alkuun tuntunut oikein oivaltavan mistä vauvoissa oikein on kyse. Pesi vain hirmuisesti, muttei malttanut antaa pentujen imeä ollenkaan. Niinpä sitä jouduin sitten etsintäkierrokselle pitkin lähiseutua etsimään pennuille korviketta ja tuttipulloja ja sitten vain puolipakottamaan heitä pullon äärelle sillä paino tippui hurjaa vauhtia ja tämä neiti pennuista näytti jo lähes menetetyltä. Neiti Nökö teki minun töissä ollessani hurjan työn sitkeästi parin minuutin välein pulloa tyrkyttäessään tälle pienoiselle ja vaikka olin niin varma töihin korvikkeen tuotuani lähdettyäni, että minua odottaisi kotona menehtynyt pienoinen, niin mitä vielä. Hän oli silloinkin Nökön sylissä ja lupsutti hurjaa vauhtia pullosta elintärkeää ainetta.

Saatoimme siis hengähtää. Joka tapauksessa soitin tuolloin luottoeläinlääkärillemme ja kysyin neuvoa ja anelin, että voisimme tuoda emon pentuineen näytille ja tarkastukseen. Näin tapahtuikin seuraavana päivänä. Tällä välin jatkoimme lisäruokintaa ja sitkeästi kohdistimme emoa ja pentuja ruokahetkille. Aikamoinen savotta. Helmi sai seuraavana päivänä eläinlääkärillä muistaakseni piikin prostaglandiinia ja ampullin neuloineen mukaan vielä kotona illalla pistettäväksi. Pennuista lääkäri tuolloin totesi, että pieniä kuten äitinsäkin ja myös hiukan pelkäsi Pipsan selviämistä. 

Mutta kuinkas kävikään - samana iltana Helmi oli tyynenä pesässään ja pennut jokainen maitobaarilla. Siitä eteenpäin kahden viikon ajan jatkoimme lisäruokintaa ja vielä pitkään punnituksia jokainen ilta, jotta näimme pentujen saavan tarpeeksi ruokaa ja kasvavan kuten pitikin.


Tässä kuvassa menetetty tapauksemme on jo 6,5 viikkoa ja pirteä pikku emäntä.

Pipsa on lähes valkoinen vain vaalean nugaan värisiä laikkuja selän päällä ja raitoja kasvoissa sekä tuo unohtumaton raidallinen rotureisi. 


Näistä kuvista ei millään uskoisi tämän pikku neidin olevan mitä pippurisin ja itsetietoisin tapaus. Pipsa ei pitkään viihdy sylissä, mutta omilla ehdoillaan tulee ja pyytää hellittelyjä. 


Sittemmin on päässyt pienimmän roolistaan ainakin koon puolesta sillä on nykyisin jo pyöreämpi kuin Neela-siskonsa. 


Pipsan lempipaikka kotona on joko silityslautani tai sitten kissapuun ylin taso. Molemmat pikkuneitimme lienevät koon puolesta jotakin 2-2,5 kilon väliltä eli ovat hyvästä ruokahalusta huolimatta tainneet tulla pienikoiseen äitiinsä. Luonnetta kyllä on sitten senkin edestä.

Alkuunhan meidän oli tarkoitus itselle jättää vain Neela, mutta Pipsasta tuli vaikean alun jälkeen niin rakas ja takaraivoon jäi myös pieni pelko josko jotakin vauroita olisi jäänyt alun vaikeuksista, että päätimme myös hänet tähän kotikatraaseen jättää. Myöhemmin on kyllä sitten nähty, ettei neitosessa sen paremmin älyssä kuin taidoissakaan ole mitään vikaa, joten täysi priima ballerina - kaikissa suhteissa.

Seuraavana sitten kenties vaikka Helmi-rouva itse.

Nyt kuitenkin päästän teidät kaikki mukavan viikonlopun viettoon ja sellaista jatkan itsekin. 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Hohhoijaa


Ja meitä Neelan kanssa väsyttää niin, ihan molempia. Liekö jonkinlainen kevätväsymys molemmilla. Asiat tapahtuvat jotenkin hitaasti - toki kaikki pakollinen ja vähän enemmänkin tulee tehtyä, mutta jotenkin ihan slow motion - meiningillä. Mikähän se tämmöinen oikein on? Muistelen kyllä joskus aiempinakin vuosina tällaisen tunteen vallanneen. Ehkäpä pieni vitamiinikuuri voisi olla paikallaan näin talven jäljiltä.


Sillä välin voikin rauhassa aina tilanteen salliessa himmailla ja rapsutella karvakorvia vaan.


Eikös Neelan ilmekin jo sano, että häivytkös - älä jaksa:)

Ulkona kuitenkin paistaa mitä ihanin kevättalven aurinko, joten jospa sitä vääntäytyisi kuitenkin vaikka ulos asti. Upeaa viikkoa sinullekin lukijani.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Yksi mukava päivä

Yksi mukavaakin mukavampi päivä lähiajalta on viime lauantai. Silloin otimme jälleen ystävän kanssa suunnan kohti Helsinkiä. Tapaamme ihan liian harvoin. Taidamme kumpikin elää niitä kuuluisia ruuhkavuosia. Nyt vielä kävi niin, että olimme kumpikin taudin ja potemisen jäljiltä toipilaina. Mutta mentiin sillä tahdilla millä jaksettiin ja leppoisaa ja virkistävää oli kuten aina. Kiitos siis Lila jälleen ja lämpöinen halaus. 

Helsingissä käydessäni suuntaan useimmiten jonnekin kädentaitokohteita myyvien liikkeiden äärelle ja niin tälläkin kertaa. Kävimme ensiksi Snurren uudessa liikkeessä, mutta sieltä en harmikseni mitään löytänyt. Rimani ostoksille on kuitenkin juuri nyt niin korkealla, ettei tuon lauseen kannata antaa itseään estellä. Menkää ihmeessä tutustumaan jos ette ole siellä ennen käyneet. Mukava palvelu ja ihania lankoja.


Nämä kuvassa näkyvät ostokset tein sitten Fiinaneuleesta: kaksi kerää sukkalankaa ja ohuet puikot niille. Tavoitteena olisi kerrankin neuloa itselle sukat. Jostakin syystä ne tahtovat aina kadota valmistuttuaan lahjapaketteihin ja suunnata maailmalle. Eli jospa näistä sitten ihan itselle tekisin.

Esikoiselle löysin sitten Tiger:sta tällaisen huisin kivan kummitussalkun ja pöllön.


 Päältä tämmöinen suloisen pilkullinen ja alkuun ihan hiukkasen haaveilin itselleni kässätekelesalkuksi, mutta kun aukaisin sen niin...


..ihan tuo Esikon lapsuuden lempihahmon kummitus-Lapasen mieleeni ja kun vielä löysin tuon pöllönkin niin siinähän on valmis tilpehöörisalkku pöllö- ja kummitusfanille. Tuohon on hyvä säilöä kaikki pienet aarteet ja Sleich-hahmot, joita pojalla on pilvin pimein.

Päivä oli tosiaan voimaannuttava ja ilman mitään kiirettä oli hyvä tallustella ja istua kaffelle kun siltä tuntui tai jalat niin ilmoittivat. Kiitos siis vielä ihana ystäväni.

Psst. tämmöisen kirjan pukkaan vielä tuonne kotikirppikselle
Sieltä löytyy myös lisää kuvia ja tarkemmat tiedot.


Nyt jatkamaan kirppiskamojen setvimistä - taas se aika meneillään, huuh ja puuh!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Neito nimeltä Neela

Hei muruset!

Jospa viimein jatketaan karvaisten kavereiden esittelyä. Vuorossa siis Neela-neitomme. Neela sai nimensä elokuvasta Elsa  - vapaana syntynyt. Hän näytti minun silmiini ihan afrikkalaiselta leijonatytöltä ja nimi Neela jotenkin kuulosti hieman afrikkaan viittaavalta.



Pikkuinen neitimme täyttää siis 10.3.2015  9 kuukautta! Niin se on aika kiitänyt. Neela syntyi pentueen kolmantena ja aivan heti hänen tupsahdettuaan käsiini, totesin tämän pienoisen jäävän meille. Oli niin kovasti isänsä Pekan näköinen.


Tässä kuvassa Neela on viiden viikon ikäisenä kuopus Kepposen sylissä.





Murunen on pienikoinen kuten äitinsäkin ja rauhaa rakastava luonne. Nukkuminen on yksi rakkaimmista harrastuksistaan ja siskon sekä Velmun kanssa riekkuminen. Neelalla on lempeä ja kärsivällinen ote kaikkeen tekemiseensä. Kaikkein rakkain ihminen perheessämme Neelalle onkin juuri Kepponen ja jokailtainen rutiini hänellä on kiivetä Kepposen vatsan päälle ja aloittaa puolen tunnin leipomissessio. 

Juuri nyt Neela on ihan siellä aikuisuuden kynnyksellä sillä ensimmäinen joiku alkoi pari päivää sitten. Velmu tulikin siis leikattua ihan kreivin aikaan.

Minusta onkin nyt hauskaa seurata kasvaako Neela tästä vielä vai säilyykö prinsessainen punahilkkamme tuollaisen vain hiukan päälle 2,5-kiloisena?


Silityksestä ei meillä tahdo tulla mitään sillä niin pian kuin levitän laudan valmiusasemiin - on siellä tämä tyttönen asettautumassa mukavaan asentoon.

Jospa seuraavaksi sitten kertoilisin Pipsasta. Ihanaista sunnuntaita sinulle lukijani.