lauantai 11. helmikuuta 2012

Duraceliksi muuttunut

Viimeisen reilun viikon olen tuntenut itseni Duracell-pupuksi. Olen paiskinut ylitöitä kaiket illat myöhään yöhön ja vielä ensi viikon alun saa jatkaa, jotta akuutti kiiretilanne töissä laukeaa. Jotta kaikenlaiset neulomukset ja dippailut on lähes kokonaan saanut unohtaa.

Mutta eilen olin liikkeellä tuolla Vihdin kirkonkylässä Käpykylässä ja siellähän on mukava pieni liike nimeltä Vihti-Soppi

Siellä on vihtiläisten kädentaitajien töitä ja pieni tarjonta neulelankoja ja koska mitään valmista ei ole esiteltäväksi, niin ehkäpä teen tunnustuksia tavarataivaan hankinnoistani:)


Kaunis ja reilunkokoinen pussukka Globelta

sisällä kaunis raitakangas


ja niitä lankoja sitten



Regian Hand-dye Effect sukkista ja Dropsin Delightia. Tiedän, että molemmat ovat keljuja neulottavia, mutta värit ovat niin vastustamattomat, että kokeilen taas.

Meillä kotona puhaltavat uudet tuulet monellakin tapaa sillä Miehekäs, joka on tätä maatalousbisnestä tässä koko ikänsä pyörittänyt, lähtee myös maaliskuussa vieraalle lisätöihin. Elämme jännittäviä aikoja, mutta maatalous ei näinä päivinä elätä yksinään, ainakaan ilman suuria lisäinvestointeja ja me emme ole niihin valmiita. Mutta sikäli onnekasta, että näinä aikoina ylipäätään löytää töitä. Olemme siis hyvin onnellisia tilanteesta.

Mukavaa viikonloppua kaikille, levätään ja mainoksen sanoin hölläillään!

7 kommenttia:

  1. Ihana pussukka, mä ostin noita kukkaronsulkijoita sieltä Karnaluksesta, mutta ei täälläkään oo keretty mitään oikein tehdä sairastellessa ja töiden kanssa.
    Ai ai lisää lankaa;O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ajattelin heti tunnustaa syntini. Ajatellaan hei positiivisesti, kohtahan voin kohottaa kuntoani uimalla langoissani:) Kyllä ne kiireetkin taas aikanaan myös hellittää, luotetaan siihen.

      Poista
  2. Jännittävää ja raskastakin, se varsinkin on surku että viljelijät on pistetty niin ahtaalle. Tuntuu ihan järjenvastaiselta, että ruuan tuottamisella ei elä, kun se on kaikkein tarpeellisinta kaikille ihmisille. :-(
    Ostin joskus väriin huumaantuneena Regiaa, en ole vielä sitä kokeillut, ikävä kuulla että on keljua neuloa. Sormeni ovat niin hemmoteltuja kun neulon niin paljon omaa 100 % villaa jossa on vielä lanoliiniakin vähän jäljellä ja reipas kierre, se on unelmaneulottavaa lankaa.
    Pikaista kiiretilanteen laukeamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lihantuotannostahan luovuimme jo aikoja sitten koska hinnat menivät niin alas, että tuottamisesta olisi pitänyt käytännössä jo maksaa. Regiassa on tuo ohut nylonsäie ja se tekee neulomisen haasteelliseksi, jää niin herkästi puikolta pois. Minun pitää tulla sinun lammaslanka-apajille, nams lanoliinille:)

      Poista
  3. Hieno kukkaro! Mulla on kanssa yksi tehtynä ja pari sulkijaa odottamassa. Ei ollut vaikea tehdä vähän vääntämistä että sai kankaan pysymään rautojen sisällä. Kauniin värisiä lankoja olet hankkinut. Minullekkin jäi taas käteen lankakaupasta muutama kerä uutta sukkalankaa. Mihin noiden lankojen kansaa oikein joutuu. Mukavaa lauantai ehtoota:D

    VastaaPoista
  4. Kaunis kukkaropussukka.
    Täälläkin on tiukkaa. Yhdellä alueella sitruunoita ei kannata poimia ja laittaa myyntiin kun niistä maksetaan Vain 9 centtiä/kilo! Siellä päättivät että ne saa käydä kuka vaan poimimassa etteivät jää puihin. Turkki kuulemma tuottaa nyt sitruunaa edullisesti niin näille ei sitt kannata maksaa. Odottavat josko toukokuussa saisi vähän parempaa hintaa.
    Ei oo helppoa ei.

    VastaaPoista
  5. Ihanan pussukan olet hankkinut. Nuo pussukat ovat oikeesti tosi käteviä. Regia lankaa en ole kokeillut vielä. Ihastellut vain kun voi neuloa pitkälle jalan varteen. Yhdyn Sailan kommenttiin koskien lampaan lankoihin, joista juuri työstän uutta sukkaa ja lampaanvillan rasva hellii sormia:)

    Maailman tilanne on todella epävakaa ja aiheuttaa monille perehille uusia haasteita. Miehekkäälle onnea uusiin haasteisiin ja sinulle runsaasti lepoa nyt viikonlopun alla. t.maiju

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.