maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluaatto

Jouluaattoaamua on meillä aloiteltu riisipuurolla ja joulukukkien ihastelulla. Nämä pienet ruukkutulppaanit oli ystävä ihan itse istuttanut, suloisia. Kunpa saisin ne pidettyä pirteinä pitkään. Miehekäs-kulta ilahdutti verenpunaisella ruusupuskalla. Rakkaus sinullekin armaani.



Muutoin aamun suunnitelmiin kuuluu perinteinen haudutettu riisipuuro ja sitten suuntaamme haudoille ja samalla hakemaan isääni ja veljeäni. Ilmoitin molemmille, että tänään syödään meillä eikä vastustusta onneksi ilmennyt.

Tekokuusi (meillä on allergioita eikä oikea ole vaihtoehto) on koristeltu ja muutamaan kertaan jo kaadettukin. Ensin Esikon toimesta ja toisen kerran Helmin. Helmi ei voi vastustaa koristeita vaan ravaa tämän tästä pallo tai koristenauha hampaissaan ohitseni. Päivän ohjelma jatkunee hyvällä ruoalla ja rauhallisella yhdessä ololla läheisten kanssa. 

Haluankin toivottaa oikein leppoisaa ja tunnelmallista joulua kaikille teille!

21 kommenttia:

  1. Levollista ja ihanaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  2. Iloista Joulua!!!

    Lahjat paketoittu ja säkissä, odottamaan että joulupukki nappaa sen mukaan kun tulee ovesta sisään.

    VastaaPoista
  3. Oikein mukavaa joulunaikaa ja hyvä uutta vuotta koko pesueellesi.

    VastaaPoista
  4. Hyvää Joulua teille kaikille!1

    VastaaPoista
  5. Iloista joulua teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa iloisilta touhuilta, riiviötontut kai kuuluvat asiaan ;-)
    Makoisaa ja leppoisaa yhdessäoloa teille!

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvää Joulua koko perheelle♥

    VastaaPoista
  8. Mukavaa ja Rauhaisaa Joulua koko perheenne parissa!

    VastaaPoista
  9. Hyvää joulua! Ihanat piparimuotit tuolla alempana :)

    VastaaPoista
  10. Hyvää joulua!

    Meidän joulukuusemme kasvaa pihalla eikä sitä kissojen voimin kaadeta, mutta koristeilla on kiva pelata. Sitten keväällä kun voi taas mennä ulos ;)

    VastaaPoista
  11. Iloista Joulun aikaa! Terveisiä Helmille ,täällä puoli vuotias herra Pesonen tyhjentää joulu kuusta.T: Tyttik.

    VastaaPoista
  12. Hyvää ja Tunnelmallista Joulua Sinulle

    VastaaPoista
  13. Sulle on semmoinen blogijuttu mun blogissa.
    http://kristiinansilmukat.blogspot.fi/2012/12/hyvaa-tapaninpaivaa.html

    VastaaPoista
  14. Iloisia joulun päiviä koko poppoolle!

    VastaaPoista
  15. Ääneeni nauroin tätä yhtä joka nauttii joulusta täysin palkein pallo tai nauha mukanaan :))
    Oikein mukavaa Tapaninpäivän iltaa ja loppuviikkoa!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.