sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Sitä täydellistä punaista!

Minulla on ollut käynnissä sen täydellisen kylmän, tumman peruspunaisen neuletakkilangan metsästys jo muutaman vuoden. Harkitsin jo pistäväni väripadan porisemaan, mutta sitten Salainen neuleystäväni lähetti minulle eräässä paketissaan neljä kerää Laurin villalankaa. Tuohan on oikeastaan varmaan sukkalankaa, mutta niin pehmoista ja silkkistä jotenkin. Aloitin jo sny-lähetyksen langoista kirjoneulesukkia, hui! Mutta en ollut tyytyväinen työni jälkeen ja purin sen pois. Sitten Lohjalla Kodin tavaratalossa osui silmiini tätä samaa ihanaa punaisen sävyä ja niinpä kotiutin sieltä neuleeseen sopivan määrän jo olemassa olevan kerän kaveriksi. Kerässä 150g/275m villasekoitetta. Oih!


Nyt sitten pitäisi keksiä miten saada väri näkymään oikein myös tässä näytöllä, mutta kuvitelkaa siis täydellinen tumma kylmä punainen. Näistä tulee ylhäältä alas toteutuksena joko tunika tai neuletakki. Kaupassa ei tosin ollut sitä aikaa myytävänä eikä reippaita aikaansaavia neulojankäsiäkään eli näetteköhän valmiin neuleen - öh - vuonna 201...? Toivottavasti ette kuitenkaan vaan hieman aikaisemmin sentään.

Ihanaista sunnuntaita kaikille. Minä jatkan teekupposella ja lintulaudan punatulkun ihastelulla.



12 kommenttia:

  1. Minäkin olen hiplannut kaupassa tuota lankaa, mutta vielä jättänyt sinne. Pehmoisen tuntuinen lanka.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin jännää miten on niin pehmoista vaikka on sekoitetta:) ja sukkalankana kaiketi markkinoidaan. Minulla on aiemminkin tätä ollut ja olen siitä sukkia miehille neulonut, mutta tätä kyseistä väriä en ollut missään vielä aiemmin bongannut.

      Poista
  2. Itse en ole törmännyt tuohon lankaan, mistä sitä sitten saa? Onko se kotimaista? Väri on ihana punainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerää kun Auli tarkastelee niin tuossa lukee: Valmistuttaja: Natura, Tampere eli varmaan tehdään muualla kuin Suomessa, sellainen epäilys minulla. Käsittääkseni tätä myy Kärkkäinen ainakin eri puolilla Suomea, omani tosiaan täältä etelästä Kodin tavaratalosta, jonka en tiedä kuuluvan ainakaan tuohon Tokmanni-ketjuun vaan en mene siitäkään vannomaan. Snyyni ehkä voisi myös valottaa mistä oli lähettämiään ostanut;)?

      Poista
  3. Tuo on ihanaa lankaa, ostin samaista lankaa juuri eilen Porin Hintakaaresta kolme kerää kympillä. Punaista siellä ei enää ollut. Tuosta tullee varmasti ihanainen neule:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä:) hienoa, että löytyy sieltäkin läheltä.

      Poista
  4. Kyllä onkin kaunis punainen sävy. Sukkalangoista minäkin usein vaatteita teen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkalangoista saa mukavan ohuita neuleita ja tosiaan on aika täydellinen punainen vaikkei tuossa näytöllä nyt toistukaan ihan niin tummana ja syvänä.

      Poista
  5. Ihanan syvän punainen väri. Mukava että löysit lisää lankaa. Sinulle on tunnustus blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös niin iloinen löydöstäni:) Voi kiitos ihanasta tunnustuksesta!

      Poista
  6. Ihanaa lankaa; harmi jos Porin Hintakaaressa ei ole tuota väriä. Täytyykin käydä siellä katsomassa niitä muita värejä, kiitos vinkistä Paula Kristiina :)
    Minunkin blogissani on tunnustus sinulle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos bemu tunnustuksesta:) kylläpä te minua hemmottelette!

      Poista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.