perjantai 2. toukokuuta 2014

Mum to be:)

Helmi-kulta on viimeisen viikon ollut hieman salaperäisen näköinen


 Syönyt tiheästi ja käynyt pissilläkin tiheästi. Nökön kanssa olemme katselleet, että olisi myös masusta jonkin verran pyöristynyt ja että juoksisi hassussa asennossa. Samoin nauku-juttelee paljon, mitä ei juurikaan normaalisti tee.


Niinpä kun neito ei täysin selviä merkkejä antanut niin varasinpa luottoeläinlääkärille ajan ja sinnepä sitten suhautimme näin vapaapäivän aamuna. Niin kauniisti antoi alamasun ajella koneella ja ultrata ja niinhän se tosiaan on, että tästä pikkuisesta tytöstä tulee kesäkuun alussa äitikisu. Tällä hetkellä siellä näkyi vain yksi pentu, mutta varmuus tuosta tullee vasta synnytyksen koittaessa. Lääkärin mukaan ovat näppäriä piiloutumaan kohdun "sarviin" pentuset, joten ei suostunut vannomaan yhtä pentua oikeaksi lukemaksi.

Eläinkaupan kautta hakemaan tulevalle mammalle tuhdimpaa penturuokaa ja sitten kotiin, jossa sitten yritämme kestää katsella vierestä kun tämä adhd vilistää entiseen malliin ympäriinsä. 


Pieni ja sirohan tämä neito on, mutta lääkärin mukaan ei huolta. Nyt vaan sormet ristiin, että kaikki menee hyvin ja saadaan ainakin se yksi pentu sieltä terveenä maailmaan.

Ja Hemmu-kulta, muistathan ottaa hieman rauhallisemmin, jookos!

12 kommenttia:

  1. Onnellista odotusta sinne! Kissan pennut ovat ihania.

    VastaaPoista
  2. Onnea odotukseen! Helmi on kyllä suloinen kisu ja tuleva äitiliini.

    VastaaPoista
  3. Onnellista odotusta pikkuäidille :)

    VastaaPoista
  4. Oi, onnea! Ja tsemppiä teille vilistäjämamman kanssa :-D

    VastaaPoista
  5. Onnea odotukseen! Kesävauva siis tulossa :)

    VastaaPoista
  6. Onnea vaan , iloiset perhetapahtumat aina ilahduttavat!

    VastaaPoista
  7. No voi hellanlettas, kun pikku Helmistä tulee äiti-kissa! Onnea ja Siunusta pienelle äidille ..ihana saada uusi pieni kullanmuru perheeseen (tai useampikin) Eihän kssanpentuja suloisempia eläinlapsia kai olekaan, vaikka ovathan kaikki lapset aina äideilleen maailman kauneimpia.

    Muistan erään Anna-Mari Kaskisen lastenrunon lopun:

    "Nauraa valtamerten hai,
    potran poikasen se sai.
    Oma lapsi verraton kaikkein rakkain on ! " :) :) :)

    VastaaPoista
  8. No nyt sitt jännitetään uudestaan;) Kyllä niitä pentuja siellä varmasti enemmänkin on. Onnellista odotusaikaa kaikille = eläimille ja ihmisille.

    VastaaPoista
  9. Onnea tulevalle perheenlisäykselle. Pidän peukkuja, että kaikki menee hyvin. Silityksiä kaikille karvapalloille tasapuolisesti <3

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.