sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulua joulua

Niin se vain joulu tuli ja virallisesti taisi jo mennäkin.

Minä olen jakamani lahjat yhtä lukuunottamatta kaikki tänä vuonna tehnyt.

Ystäville lähes kaikille joko sukat tai koruja. Kaikki lähtivät täältä minun muistamatta kuvata, mutta tyttäreltä sain vielä jälkikäteen sentään torkkupeitosta kuvat, joten laitetaanpas tänne näkösälle.

Olen tainnut mainita vuoden mittaan muutaman kerran isoäidinneliöpeitosta, jota tein yhtenä isona neliönä vironvilloista. Se valmistuikin sitten pari päivää ennen jouluaattoa ja kun kävimme tyttären ja avopuolison luona aattoaamuna puurolla ja brunssilla niin veimme peiton muiden pakettien mukana sinne.

Kas tässä


Olin viisaasti kysellyt hieman etukäteen väritoiveita ja saamansa piti. Vaaleanpunaista ja eri sävyisiä harmaita.


Melko kookas tuosta tuli kolme reilun 200-250g kiekkoa 8/2 vahvuista vironvillaa peitto nielaisi ja kokoa taitaa olla noin 150cm kanttiinsa. Kuulosti siltä, että saajat olivat peittoonsa tyytyväisiä. Pieni väriläiskä nuorten kovin pelkistettyyn ja kauniiseen kotiin.

Joulumme muutoin on mennyt hyvin syödessä ja levätessä. 

Tästä on hyvä jatkaa uutta vuotta kohden taas.

Oikein hyvää joulua hieman myöhästyneesti sinullekin lukijani.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana peitto ja niin houkuttelevasti siellä lämpimän näköisenä ja kauniin värisenä.
    Iloista tapaninpäivää!

    VastaaPoista
  2. Aivan upea Peitto! Hyvää uutta vuotta sinne:)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.