Alla oleva kuva on Aulangolta Hämeenlinnasta. Tytär sen otti tänä keväänä koulun retkellä. Kuvaa katsellessani mieleeni palautui muutaman vuoden takainen tapaus melkein samasta kohdasta. Tarina todistaa sekä sen millainen piiloblondi olen, että myös sen kuinka ikänäkö voi yllättää parhaissakin piireissä.
Olimme siis kauniina kesäviikonloppuna vanhempien hyvin ansaitsemaa hotelliviikonloppua viettämässä juurikin samaisella Aulangolla. Päätimme lähteä kaunista puistoa ja näköalatornia katsastamaan. Ylös päästyämme ihailimme allamme näkyvää vettä ja maisemaa. Yhtäkkiä huomaan suuren kalan uivan alhaalla järvessä ja totean miehelle siitä kohtuulliseen ääneen. Hän katsoo minua hetken ja repeää täysin: "Ei kulta, se on kyllä ihan oikea ihminen, joka ui". Ympäriltämme kuului eriasteista tyrskähtelyä ja minä taisin toivoa, että torni avautuisi ja nielaisisi minut. Sittemmin olen yrittänyt hiukan aikaa miettiä ja puhua vasta sitten, varsinkin julkisilla paikoilla. Todettakoon myös, että ne lasitkin ovat jo löytäneet tiensä nenälleni, ilmeisestä tarpeesta.
Näyttäisi vaihteeksi siltä, että sade taukoaisi. Iltapäivästä oli jo melkein hiki ja aurinkolasejakin tarvittiin. Töissä puolestaan pitää hiukkasen hoppua. Olen ensi viikon lomalla ja jostakin kummallisesta syystä hommaa aina tuntuu kasaantuvan loman edellä.
Kauniita kesäpäiviä toivomuskeijulta, kiiitooos!
