Kaunis kuin prinsessa

Äitienpäiväni on alkanut suorastaan lupaavissa merkeissä. Lapset olivat hiukan siivonneet ja kakkuakin kahveineen on tarjottu. Kortteja monta ja ihan itse istutettu tuoksuherne itse tehdyssä keramiikkaruukussa. Yhdessä korteista luki: minun MAAILMAN paras äitini ja toisessa, että teen parasta kesäkeittoa ikinä ja että olen kaunis kuin prinsessa. Näihin kyllä takerrun mikäli joku silmäpusseistani tai ryytyneestä olemuksesta tulevaisuudessa huomauttaa, hih!

Kotijoukot ovat jo livenneet ulos kuka minnekin, minäkin kävin tarkastamassa vuorimännyn tilaa ja uudet kävythän sieltä jo esille puskee. Puuraukka on kärsinyt kovia vuosien saatossa Esikon käsittelyssä sillä yhteen aikaan poika kulki milloin minkäkin leikkausvälineen kanssa pitkin pihaa katkomassa ja leikkaamassa kaiken irti minkä vain sai. Mysteerisintä oli aina se, että mistä ihmeestä aina löysi sakset tai leikkurit sillä piiloteltiin niin intensiivisesti, ettei tahtonut yleensä löytyä, kun olisi tarvittu oikeisiin hommiin.

Tämä pörriäinen on puolestaan Kuopus Kepponen, joka on taas saanut pörräävän paholaisensa tallista esille.

Eilen keiteltyjen liemien tuloksia on kuivateltu ja lopulta siis myös kuvattukin (yllätys yllätys) ja aina vain nuo värien kirjot minut huumaavat. Todennäköisesti vastakin, en usko siitä parantuvani koskaan.

Näiden raakalanka taisi olla Nallea, sitä vanhempaa siis. Sopii paremmin kuin hyvin harjoitelmiini.

Ja nyt jatkamaan sunnuntaipäivästä nauttimista.

Kaunista äitienpäivää kaikille!

Harakka huttua keittää ja peikko jahtaa

Eilinen päivä kului luonnon ääniä kuulostellessa, ihan koko päivä. Puron solinaa, lintujen kujerrusta ja kun aikansa pötkötteli metsämättäällä, saattoi kuulla metsän eläimiä jahtaavan peikon askelten töminää. Kuulostaa varmaankin omituiselta, ei ole sitä kuitenkaan ollenkaan. Työpäivä toimintojen merkeissä metsämökillä ryhmän kanssa, oikein virkistävää, oikeinkin tervehdyttävää! Tästä voisi ottaa oppia useammastikin, ihan kävisi myös tyky-päivästä kenelle tahansa.  Hetki silloin tällöin takkatulen loisteessa satuja keksien ja toisia kuulostellen, voimaannuttavaa jos mikä.

Ja koska puhtia päivän jälkeen riitti, piti sitten kaivaa harakan kattila esille ja uittaa loput liikenevät merinovyyhdit siellä. Tulokset ovat alla nähtävissä:

Tänään olen sitten keittänyt lisää keitoksia. Toinen keitos oli oikein kermainen ja herkullinen kasviskeitto. Raavaat työmiehet tyhjensivät kattilan niin, että juuri ja juuri sain itse enää. En olisi todeksi uskonut, eihän miehet nyt kasviksia popsi, mitä? Toiset keitokset taas sitten niitä samoja väriliemiä lankoja varten, kuvaa myöhemmin, kunhan he kuivuvat. Pitäisikö huolestua, kun puhun langoista henkilöhahmossa, hih?

Nyt lämmittelemme saunaa ja kuuntelemme koiran vienoa kuorsausta. Tuokin jolkotteli pitkin lähimetsiä sielunsa kyllyydestä ja nyt on taju kokonaan poissa. Edes ruoan tuoksu ei herättänyt ja se on jo jotain.

Aurinkolaseille tarvetta?

En sitten malttanut olla näyttämättä näitä viimeksi keiteltyjä veikkoja, sen verran räimeitä tosiaan ovat. En käsitellyt kuvaa mitenkään muuten kuin pienensin hiukan ja ihan on hilkulla pitääkö lasit päähän pistää. Onkohan tämä värjäri viimein saavuttanut absoluuttisen väripisteensä ja täyttänyt väritarpeensa. Joko nyt voisi siirtyä hillitympiin väreihin, hmm.. vielä on se täydellinen turkoosin ja luumun liitto löytämättä. Ehkäpä..

No, kunhan toipuvat etikkahöyryistä ensin taas niin jospa sitten pienen ajan päästä lähtisin yritykseen.

Muutoin ei sitten olekaan ollut tarvetta aurinkolaseille, olen aivan syväkohmeessa - luulin jo aamulla nukkuneeni koko kevään ja kesän ohitse, sen verran syksyinen oli tuo ilma tuolla ulkosalla. Voi dääm! Kostea ja kylmä ei tee hyvää nivelille, kipuilevat koko ajan ja kovin turvoksissa olevilla tassuilla on huono neuloa eikä kävelykään ole kovin sujuvaa, puhumattakaan siroista kesäsääristä. Niistä voi vain uneksia ja haaveilla.

Kisumisut ovat hiipineet talon lämpimään yksi toisensa jälkeen ja Annilla on kiire, kun pitää vuorotellen käydä jokainen pesemässä. Unohtaa vain aina varoa Valtteri Äkkiväärää, sieltä tulee kynnet kirsuun hyvin hätäisesti.

Tämän päivän teemoja työni puolesta ovat olleet yksinäisyys ja negatiivisuuden kääntäminen optimismiksi. Pienet harmaani jatkoivat vielä neljän jälkeenkin, tosin hyvä noita on pohtia ihan yksityiselämässäänkin. Itse tunnustan kyllä olevani varsinainen sisujäärä ja lopultakin melkoinen optimisti. Joskus varmaan liiankin, en aina hoksaa luovuttaa ajoissa, mutta niillä mennään mitä on annettu, eikös?

Tilaukseen kaunis aurinkoinen kevät ja sitten ihana kuuma kesä, kedon kukkaset ja riippumatto.

Poistuu takavasempaan haaveilemaan.

Kevät!

Seurasin tässä eräänä myöhäisenä iltapäivänä Kosti-pojan touhuja tuossa takapihalla, keittiön ikkunan alla. Ihmettelin mitä kattipoika niin tiukan vaanivaisessa asennossa kyttäsi. Sitten huomasin perennarisukosta ylväänä astelevan urosfasaanin. Todella upea kaikissa väreissään ja niin pollea kuin olla voi. Huomasi kyllä kissan, mutta laiskan letkeästi asteli alas rinnettä rauhallisesti perennojen keskellä edeten. Kissapoika edelleen perässään. Sitten hävisivät näkyvistäni ja hetken jo ihmettelin päätyikö fasaani paistiksi vaan ehei – sillä juuri sillä hetkellä kaikui pihalta karmea krääkäisy. En ollut muistanut fasaanien päästävän tuollaisia ääniä vaan ei ollut asiasta aavistusta myöskään Kosti-ressulla. Siinä samassa nimittäin sieltä rinteestä pinkoi harmaa katti mahanalus jalkoja täynnä pakoon. Neiti Nökö tuli juuri silloin Annin kanssa etuovelta sisään ja kysyin näkikö Kostia. Näki kyllä – sen minkä ennätti ennen kuin pujahti etupihan pressun alle piiloon. Voi toista, suuri saalistajamme.

Päätin kauniin ilman houkuttelemana lähteä ulos kameran kera ja ihan ensimmäiseksi verannalla osui silmiini tämä turilas. Unisena minua tiiraili ja oli sen näköinen, että menetkös häiritsemästä siitä!

Sitten silmään pisti likainen verannan paneeli ja samalla hetkellä palasi mieleeni unholaan jäänyt ajatus puolilämpimästä verannasta, oi jospa joskus!

Pihalla ihmettelin Valtsua, että mitä on noin varuillaan. Syy selvisi pian - syyllinen rynnisti auton toiselta puolelta täyttä kiitolaukkaa.

Tässä seuraavassa kuvassa tosin oli jo kuin ikinä olisi liikkunutkaan ja tähyili alas pihatielle.

Pitihän nuo marjapensaatkin tarkistaa ja ihan hengissähän nuokin onneksi olivat. Uutta versoa jo puskee esille.

Tässä pari viikonloppua sitten oli Kaapelitehtaalla kierrätystapahtuma ja minäkin sinne ystävän kanssa suuntasin ja katsokaas mikä herkkuinen ihanuus sieltä kätösiin jäi.

Todella kaunis ja näppärä neulatyyny. Olen juuri tällaista tukevaa pöytämallia etsiskellyt ja nyt löytyi.  Kerrassaan söpönen.

Ja koska olen kaino ja perin vieno, esittelen vain yhden - keskeneräisen! Todisteeksi, että jotakin koko ajan pikku pikku hiljaa eteneekin. Tosin tunnustan, että myös eilen värjäyspata porisi kunnolla, mutten taida ihan joka tuotoksilla teitä kiusata. Räikeänroimeita tuotoksia taas, en saa kyllikseni.

Ihana aurinkoinen ilta, siitä pitää mennä nauttimaan vielä hetkeksi.

Uutta uljasta kuuta ja kevät on tullut! Malja sille!