torstai 5. marraskuuta 2009

Ihana, ihana kirja!






Nimittäin tämä, jonka Esikko sai kummitädiltään syntymäpäivälahjaksi. Kaislikossa suhisee ja koska Esikko ei vielä lue kovinkaan hyvin, vain auttavasti - saan minä kunnian lukaista hänelle kaikki nämä 182 sivua hellyttäviä, sydäntä riipaisevia ja hupaisevia tarinoita. Tässä kohtaa en voi olla harmissani ollenkaan. Ainoastaan se harmittaa, että flunssan jälkimainingeissa lähes hävinnyt ääneni ei nyt anna myöden aloittaa välittömästi. Silittelemme siis Esikon kanssa vuorotellen näitä sivuja ja huokailemme ihastuksesta. Kuvitus on aivan mahtava. Minusta oli myös upeista upein juttu, että lahja oli nimenomaan kirja eikä esimerkiksi jokin lelu.

Tänään sitten jouduin kesken päivän singahtamaan Esikkoa koulusta hakemaan, ei ollut kuulemma kunnossa. Jo toinen kerta tällä viikolla, kun soitellaan vastaavalla tavalla. Hieman alkoi jo jurppia sillä ei tuo oikeasti ollut kovin kipeän näköinen ja niinpä kiikutin hänet päivystykseen ihan vain varmistukseen sillä yskii kovasti. Ei niin mitään vikaa pojassa, lämpökin normaali 36.5, vain tuo yskä. Sekin kestää sen minkä kestää, itselläni ainakin jo kohta kaksi viikkoa. En voi pitää häntä viikkotolkulla kotona pelkän yskän takia. Poikaa oli varmaan valistettu sillä hoki koko automatkan: "Mennään hakemaan Sikaflunssa!". Olisi tosiaan lähes voitu näin tehdäkin sillä koko terveyskeskuksen ympäristö oli autoja täynnään. Kolmannen riskiryhmän rokotukset käynnistyivät tänään, minunkin olisi pitänyt perussairauteni vuoksi sinne mennä tänään, mutta taidan jättää väliin. Lapset saavat omansa viikolla 47 meidän kunnassa.

Nyt taidan mennä jatkamaan ihanaisen kirjan silittelyä ja tikuttamaan muutaman silmukan vielä iltapuhteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.