Sellainen hetkellinen surkeuden tunne meneillään. Tuo kesäkukan kuva tuli vastaan albumissa ja napsautin sen tänne. Saattaapa olla, että olen sen ennenkin esitellyt.
Meillä podetaan edelleen, koko perheen voimin. Yritämme yskiä keuhkojamme naapuriin tai ainakin lähimaille, siltä tuntuu. Neiti Nököllä on kuumetta jo viidettä päivää, onneksi vain vähän enää. Jos tuota on vielä huomenna niin riippuen määrästä, ponkaisemme lääkäriin joko heti huomenna tai sitten vasta maanantaina. Täällä maalla päivystys viikonpäivästä riippuen on joko yli 45 kilometrin tai sitten 16 kilometrin päässä. En ole edes neuleita jaksanut ottaa esille, yrittänyt vain suoriutua työviikosta kunnialla ja nyt sitten viikonloppuna pyörittää kotia, kun muut eivät jaksa. Tarkennuksen vuoksi nyt totean, että itse olen ollut kuumeeton ja siksi köhästä huolimatta töissä olin.
Kuten aina, pitää yrittää kuitenkin löytää asioista positiivisia puoliakin ja tänään se oli se, että talo oli täysin hiljainen jo ennen yhdeksää ja olen kaikessa rauhassa nauttinut siitä täysin siemauksin.
Josko sitten huomenna olisi taas uusi parempi päivä ja jaksaisimme lämmittää sen saunankin.
Kiertäkää te muut ne pöpöt sun muut kaukaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.