Luonto itsessään on ihmeellisyyksiä täynnä ja monimuotoisuudessaan niin kaunis. Sitä välillä vain pysähtyy sanattomana ihmettelemään ja katsomaan. Vailla sanoja, melkeinpä vailla ajatuksiakaan.
Värit ja muodot, jotakin sellaista mitä hapuilevasti yrittää itse jäljitellä ja löytää. Välillä onnistuen, välillä epäonnistuen. Sitä toivoisi, että homo sapiens paremmin osaisi arvostaa tätä palloaan ja sen elämää. Itselläkin olisi paljon parannettavaa ja korjattavaa ja niinhän se on, että pienestä purosta kasvaa suuri virta.
Unilleen hiipii tämäkin
Zelda
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.