keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Oravannahkoja ja höpötihöö:)

Olen tehnyt oravannahkakauppoja Aulin kanssa. Minä lähetin lankaa ja Auli tällaisia ihanuuksia



Olen ihan mykistynyt näistä. Tuo maatuskapussukka on kyllä aarre ja karkkipussipussukka niin hauska, ettei mitään rajaa. Olet sinä aika ihana Auli, halauksia monen monta ja kiitos kaunein.

Olen nauttinut tuossa Esikko-vapaasta viikonlopusta ja mitäpäs muutakaan sitä silloin tekisi kuin sekoittelisi väripatoja. Sinne taas keikautin melkoisen kasan tuotoksia.

Neulomuksiakin olen edistänyt, vaikkei mitään valmista vielä olekaan esiteltäväksi. Mutta pikkuisen on pakko vilauttaa sillä lanka on niin kaunista (Wollmeisea, Spice Schwammerl) ja kehittelin tuohon perussukkaan jonkinlaisia muotoiluja resorien avulla. Katsotaan mitä siitä valmiina tulee, sutta vaiko sekundaa vaiko ihan onnistuminen. Hetki vielä menee, jotta nähdään.


Nyt sitten lähinnä odottelen perjantaita kuin kuuta nousevaa. Loikkaamme Lilan kanssa Tamperetta ja messuja kohden. Tulkaahan moikkaamaan ken tunnistaa. Yksi tuntomerkki ovat Elvarin harmaat variskorvakorut, jotka ajattelin laittaa korviini. Ne korvissa tulee aina niin iloinen mieli.

Leppoisan hämyistä keskiviikkoa teille kaikille! 

7 kommenttia:

  1. Mainio tuo tunnusmerkki :-D Sinussa on niin ihanaa huumoria. Olisi todellakin hauskaa tulla bongaamaan sinut ("lintubongaus"), mutta joku toinen kerta jossakin muussa tapahtumassa.
    Mainio on myös tuo karkkipussi! Siis aivan hervottoman ihana. Auli on näköjään erittäin taidokas ja tuottelias ihminen (näin blogin kautta tuntevana).

    VastaaPoista
  2. Voi harmi, kun en pääse messuille blogituttavia bongailemaan.Olisi ollut kiva moikata! Hienot pussit sait vaihdossa.

    VastaaPoista
  3. Saila: Hih:) eiköhän me vielä jossakin onnistuta toisemme bongaamaan;D
    Rentukka: Tosiaan harmi, olisi ollut kiva tavata. Mutta jospa sitten toisella kertaa jossain.

    VastaaPoista
  4. Perjantaina olen myös minä liikkeellä :)
    Ihania keitoksia taas! <3

    VastaaPoista
  5. Ihanat vaihtokaupat olet tehnyt, hienoja pussukoita. Ja mieletön määrä värjäyksiä... :D

    VastaaPoista
  6. Harmi, minä menen lauantaina, Buranan voimin! Kiitos vaan kehuista. Olen kyllä tosi tyytyväinen vaihtokauppaan!

    VastaaPoista
  7. Minäkin bloginlukija ja ahkera neuloja messuilla perjantaina.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.