lauantai 10. joulukuuta 2011

Tilauksessa kunnon talvi

Loppuviikostahan tuota lunta jo saimmekin oikeinkin mukavasti. Näytti jopa hiukkasen idylliseltä, kun ulos katsahti.

Vaan kuinkas kävikään? Tänä aamuna sitten räystäät tippuvat ja lumi uhkaa muutta loskapuuroksi, sniif


Tämähän vaatii selvästi vastatoimenpiteitä, eikö vain?

Kuten keittiön ikkunalle tonttu- ja enkeliparaatin



Ikkunaparat nekin vaatisivat kunnon remontin ja huollon. Ehkäpä ensi kesänä sitten. Tällaista se on talovanhuksen kanssa.

Porimatin päälle sijoitin uutta ja vanhaa joulukoristetta, heti hieman mieli lämpeni ja kirkastui


Väriä elämään saa tietysti myös aina dippauksistakin



Muistakahaan myös tuo arvonta, aikaa osallistua on vielä huomiseen iltaan asti.

5 kommenttia:

  1. Täällä samoin, räntä ja vesikeli. Voi kökkö! Kynttilät tuovat kyllä vähän lohtua:D

    VastaaPoista
  2. Jännä kuvakulma ekassa kuvassa, oli katsottava toisenkin kerran, että mitäs tässä oikein on. Mutta samaa tavaraa löytyy kyllä täältäkin, valitettavasti :(

    VastaaPoista
  3. Oi, heti menen kipin kapin osallistumaan arvontaan!
    Hauskoja nuo tontut ikkunan välissä. Haaveilen porinmatin päälle jostakin asetelmasta, mutta kun käytän mattia niin sen pitäisi olla sulamaton asetelma ;-)
    Minusta räntä ja kosteus on ihan ok... Tuo kun jäätyisi tuohon portaille niin sitten vasta olisi paha paikka.

    VastaaPoista
  4. Olet näemmä dippaillut aivan IHANIA värejä, ehkä jopa arvonnan aikaan saamia yhdistelmiä kenties. Siis tuli niin mä haluu kaikki olo! Hyvä että saan sentään pidettyä itseni nyt kurissa ja "matin poissa kukkarosta"!

    VastaaPoista
  5. Mua niin harmittaa että miten ihmeessä missasin tuon arvonan. Olen kyllä ollut niin muissa maailmoissa pari viikkoa, että just näin sit käy! Onneksi mulla on sun ihania lankoja kuitenkin! Sulla on Porin Matti, kadehdin. Muutama vuosi sitten näimme yhden tien varrella talon portin vieressä Porin Matin ja vieressä luki, ota ilmaiseksi jos haluat. Jälkeenpäin on harmittanut miks ei menty hakemaan sitä mutta sitten kun parin päivän mentiin niin sitä ei ollut enää. Niin, että oon kyllä muutakin missannut kuin arvonnan!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.