lauantai 19. toukokuuta 2012

Lokoisasti tassutellen

Minun perjantaiaamuni alkoi erittäin valoisissa merkeissä: Repe-kultahan se siellä ikkunan takana odotteli märkänä pääsyä sisälle lämpimään.


Tämä kuva on kylläkin tältä päivältä. Mieleni teki kyllä kurmottaa tosissaan tämä karkulaisryökäle vaan enhän voi tietää miksi on niin kauan ollut reissussa. Toivottavasti ei näin pitkiä karkureissuja enää tee toiste. Onneksi kaikki päättyi tällä kertaa onnekkaasti, hiukan jo hiipi mieleen Valtsun tilanne sieltä reilun puolen vuoden takaa, surkeus sentään. Mutta tiedättekö, tästä tuli seurauksena hirmuinen punaisen poikapennun saamiskuume. Täällä nimittäin on tuota tilaa jolkotella eikä olla naapureillekaan häiriöksi. Saa siis vinkata jos jollakulla lähistöllä olisi reipas tummanpunainen kollipentu, hih - kissavauvakuume!

Eilistä olikin sitten oikein hyvän alun jälkeen helppo jatkaa tuolla Tallinnan puolella. Ei-neulova hyvä ystäväni ja minä suuntasimme sinne Viking Xprs:llä. Kyllä olikin laivalla paljon päihtynyttä väkeä, ei ollenkaan mukavaa tuo, varsinkaan kun emme huomanneet hyttiä ottaa. Onneksi 2,5 tuntia kuluu suhteellisen nopeasti.

Kerrankin minulla oli kamera muassani sinne suunnatessa ja vaikka ilma olikin hiukan pilvinen niin kyllähän sieltä kuvia tuli muutama napattua




Vanhaan kaupunkiin suuntaa aina mielellään

ja tällä kertaa oli ikävästi turvoksissa olleisiin tassuihinkin osuneet sopivat kengät


ja kävelimme ihan rauhassa suhteellisen pienellä alueella vanhan kaupungin puolella. Eihän tuota aikaakaan ollut kovin montaa tuntia tällä kertaa.

Vain yhden kaupan huomasin, josta lankaa olisi varmaankin saanut jos sisään olisimme menneet



Osoitetta en katsonut, mutta varmaankin tuolta nettisivuilta löytyy. Tässä kuvatessani takaani kuului aikamoinen räsähdys. Ikäiseni naiskuski maasturin kanssa sahasi peruuttaen eestaas ja lopulta peruutti liikennemerkkiä päin vauhdilla. Ei siis ihan hanskassa ollut tuo homma ja totesinkin viisaimmaksi siirtyä turvallisemmille vesille ennen kuin mitään enempiä sattuisi.


Löysimme myös oikein tunnelmallisen pienen kahvilan läheltä Peppersackia, sivukujalta. Tänne ei kyllä osu kovinkaan helposti niin luulen, mutta tarjottavat olivat kyllä herkullisia ja hyvin mahtui sisään. Upea paikka, kertakaikkiaan. Tämänkin nimi valitettavasti jäi huomioimatta.

Pieniä ostoksia tuli tehtyä, lähinnä keraamisia rintakoruja ja lasten opettajille kevätkauden päätöslahjoja.

Laivalle palattuamme menimme heti kysymään vapaita hyttejä ja eihän niitä tietystikään ollut, mutta infon virkailija vinkkasi Coffee and seat-palvelusta eli 10 eurolla sai konferenssi-tilasta tuoli-/pöytäpaikan maisemaikkunan ääreltä, palveluun sisältyi myös teetä, kahvia, hedelmiä ja erilaisia makeita suupaloja koko matkan ajan. Toki sinne sai hakea syötävääkin matkan ajaksi. Tätä kyllä aiomme hyödyntää vastedeskin sillä eihän sitä nyt kuitenkaan hyttiä tuollaisen muutaman tunnin ajaksi tarvitse ja raikas avara wc:llä varustettu tila ilman päihtyneiden häiriötä oli kyllä enemmän kuin tarpeeseen.

Mukavaa siis oli, oikein leppoisaa viikonloppua kaikille! Yritetään toipua Venäjä-tappiosta, däämm!



10 kommenttia:

  1. Kas kas, Tallinnassa oltiin molemmat eilen mutta ihan eri paikoissa. :)

    VastaaPoista
  2. Voi, miten hyvä kun Repe-kulta tuli kotiin ! :) :) :)

    Minä en ole koskaan pääsyt Tallinnaan ,käsityöliikkeet ovat siellä varmasti hienoja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetäänpä peukkuja, että pääset. Siellä on paljon ristipistotarvikkeita. Sinähän niitä taidolla teet:)

      Poista
  3. Kuulostaapa hyvältä vinkiltä tuo "Karkuun kännisiltä" -palvelu. En oo minäkään koskaan ottanut matkan ajaksi hyttiä ja joskus se rauhallinen istumapaikka - puikkojen kera tai ilman - olisi enemmän kuin tervetullut.

    Hyvä, että karkulainen on kotiutunut! Melkein tuon värinen kollipoika meilläkin on joskus vuosia sitten ollut lapsuuden kodissa, hiukan vaan vaaleampi. Ei ollut samoilla nurkilla toista tuon väristä, joten kaikista poikasista jäljet johtivat hyvin äkkiä sylttytehtaalle:)

    VastaaPoista
  4. Oikein hienoa että karkulainen löysi kotiin! Mukavaa viikonlopun jatkoa:)

    VastaaPoista
  5. Onpa iahnaa, että kissakarkulainen palasi kotiin, ei tainneet hiiriateriat vastata kotisapuskaa!

    VastaaPoista
  6. Kiva kun karkulainen palasi kotiin:) Missä lie luurannut? Käväisepä blogissani, siellä odottaa sinua yllätys

    VastaaPoista
  7. Ihana että Repe kotiutui. Huomasin olleeni hirveän huolissani kollipojasta, vaikken edes tunne teitä tai kisua muuuten kuin blogista....

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.