sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kesä alkoi?

Voi pojat! Istun villasukat jalassa Suomen suvessa. No, jospa se tästä vielä lämpenisi, ei menetetä toivoa ihan vielä;)

Koulut saatiin onnellisesti päätökseen lapsosten osalta. Ihan mukavia todistuksia toivat.

Huomenna vien sitten Esikon aamusta rippileirille ja sunnuntaina on konfirmaatio. Arvostan kovasti, että myös erityislapsille tällainen järjestyy. Me olemme osallistumassa vuoden myöhemmin kuin normaalisti olisi ollut, mutta  eihän tämä myöhäistä ole vieläkään. Neiti Nökö menee sitten heinäkuussa omalle leirilleen ja juhlimme molempia yhtäaikaa siellä heinäkuun lopulla jälkimmäisen konfirmaation aikaan. Yhtä rippikoulua siis meidän kesämme.

Kesämieltäni yritin sitten virittää dippailujen muodossa.

Tällaisia sain aikaan


Tuonne myyntisivulle ne pukkasin. Laitoin sinne myös muutaman itselleni tarpeettoman WM-vyyhdinkin.

Mukavaa kesän aloitusta kaikille, tästä se pian jo sitten juhannukseenkin kääntyy ja kohtahan sitä sitten jo taas odotellaan jouluakin, hui!

6 kommenttia:

  1. Häh, no ei ny joulusta tarvi vielä puhua :-DDD Kieltämättä kylmä on. Olin tänään ystävän kanssa puhelimessa kun sain päähäni katsoa kuinka viileää onkaan, siis sisällä, kun en ole laittanut pattereita enää päälle kun oli jo hellekin. No mittari näytti 13 astetta. Hehe, mulla on kylmempää sisällä nyt kuin talvipakkasilla.
    Ehkä se kesä tästä vielä tulee, langoistasi päätellen se onkin jo, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hrr, tosiaan aika kylmä;) Luotetaan, että lämpenee. Kissuudet ainakin on jo kesäkarvassa ja kaiketi sitä mieltä, että kesähän se.

      Poista
  2. Hyi kun täälläkin on niin kylmä, ettei uskoisi kesäkuuksi. Villasukkia pidetään tiukasti jalassa. Ihania dippejä sulla taas.

    VIettäkäähän hauskaa riparikesää, toivottavasti lämpenee juhlahuipennukseen:)

    VastaaPoista
  3. Sanos muuta, kyllä kylmää on! Kauniita lankoja:) Hauskaa riparikesää sinne.

    VastaaPoista
  4. Vähän meinaa kesämieli unohtua, kun on niin turkasen kylmä. Mutta toivotaan, että lämpenee pian!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.