sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Ystäväenergiaa

Eilen taas pitkästä aikaa - siltä siis ainakin on tuntunut;) - suunnistin ystävä-kultaa tapaamaan Helsinkiin.

Päivä täynnään jutustelua kuuman kupposen äärellä ja ihanan rauhaisaa samoilua pitkin kaupunkia. 

Tuomisina varhainen syntymäpäivälahjakin, aivan ihana!


Tämmöisen söpön kumisen kukkaron sisältä löytyivät sitten kolme suloista pussukkaa: silmukkamerkkejä ja kahdet aivan äärettömän kauniit korvakorut. Toiset on upeat turkoosit ja toiset purppuraliilat. Huokaus! Kiitos teille molemmille taitaville tekijöille. Lilan tytär on tehnyt näistä osan, kuinka taitava nuori nainen!


Tässä vielä parempi lähikuva.

Kiitokset Lila sinulle ihanasta päivästä. Otetaan taas pian uusiksi.

Tänään olenkin sitten nukkunut univelkaani viikon varrelta pois. Iltasella sitten etsimme Pelle Hermannia joka paikasta ja viimein älysin neulekoriini vilkaista


Ihan selvä neulojan kissa hänkin:) No, ei voi moittia, onhan tuolla niin pehmeä nukkua.

Perustin tässä iltapuhteena myös noille Zelda´s Dippins-langoille oman Facebook-sivunkin. Päivitän sen aina uusien värjäysten ilmaantuessa tästä lähin myös. Linkki löytyy tuolta sivupalkistakin.

Ihanaa syyskuista sunnuntaita teille kaikille ja kiitokset kaikista ihanista kommenteistanne. Olen ollut valitettavan kiireinen vastaamaan, mutta koetan parantaa tapani.

4 kommenttia:

  1. Teillä on varmasti ollut ihana päivä ja toivottavasti saat siitä voimaa pitkälle.

    Meillä yleensä nukutaan mun pingotusten päällä, kun langat pidän enemmän piilossa. Mutta onhan tuossa lämmin ja pehmeä uinailla pienen. =)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalta, rentouttavalta päivältä. :)
    Voi söpöläinen tuo pikkanen kisu, hyvän unipaikan on löytänyt.

    VastaaPoista
  3. Sulla on kyllä ihana ystävä!
    Voi kun on suloinen kisuli:) Meillekin muutti 14 viikonikäinen söpöläinen ja senkin lempipaikka on minun lankakorini;)

    VastaaPoista
  4. Mukavalta reissulta kuulostaa. Ja voi Pelleä! :D Varmaan aika täydellinen nukkumapaikka kissan mielestä. :D

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.