Pommipeikko

Koska tässä nyt viime aikoina olen murmattanut peltilehmien ongelmista, niin lienee paikallaan kertoa myös aiheeseen läheisesti liittyvä tarina peltilehmien sukuun kuuluvasta Peikosta aka Pommista aka Pommipeikosta!

Peikkomme näyttää tältä,Volkswagen Golf -94

Pahoittelen kuvan laatua.

Mistäs se Peikko sitten taloutemme pihamaalle ilmestyi? No, Kokkolastapa hyvinkin.

Yhdistimme kesän lopulla Miehekkään kanssa pienen viikonloppureissun ja tuollaisen peltoauton hakureissun. Ajatuksena siis oli saada murrosikään ehtineille lapsosille harjoittelupeli. Jos edes hiukkasen säästäisimme sitten autokoulun kustannuksissa aikanaan ja oikein hyvällä tuurilla saattaisi auto toimia jopa Miehekkään työautona aina silloin tällöin.

Matkasimme siis junalla Kokkolaan ja treffasimme auton myyjän, tuollaisen nuoren miehen, jolla ei tainnut olla ihan vielä ylähuulikaan täysin kuivunut. Tämä siis ihan hellyydellä, oikein suloinen nuori mies. Autossa oli melkoisen röheät äänet, sitä oli siis käsitelty jollakin tavalla tai sitten pakoputki oli poikki tai....

No, eipä hätää - eihän tuo paljon maksanut - tuumi Miehekäs ja matkasimme kohti Tuuria ja Onnentähti-hotellia. Pääsimme jopa perille, mutta matkalla huomasimme neljä asiaa: 

1. Autossa oli liian suuret renkaat, jotka rouskaisivat lokasuojiin aina kun auton ratista käännettiin

2. Takavalot ja vilkut oli spreijattu mustalla maalilla:)

3. Tuulilasinpyyhkimet eivät toimineet ja satoi välillä kuin kaatamalla

4. Auto tuppasi sammumaan tyhjäkäynnillä kovin herkästi.

Tätä tilannetta täytyi hieman pohtia sillä matkaa kotiin oli jokusia satoja kilometrejä. Ei kun hotelliin syömään ja kunnon yöunta nukkumaan.

Mahdoimme me olla näky Suomen länsirannikkoa pitkin matkatessamme. Säestyksenä hirmuinen pörinä ja rouske ja kyydissä kaksi käpyä, joista toinen neuloi:) Saimme eräitäkin katseita osaksemme sillä täytyihän jokaisen itseään kunnioittavan Volvo- ja BMW-kuskin meidät ohittaa.

Hämeenlinnaan asti pääsimme, jossa sitten Peikko sammui vilkkaissa liikennevaloissa, mutta kas ihmettä: käynnistyi vielä ja pääsimme jopa kotiin saakka ja joku Urpo, anteeksi kanssa-autoilija vielä oletti, että torven tauoton soittaminen jotenkin auton uudelleen käynnistystä auttaisi.

Jälkikasvulla oli mainiot ilmeet kurvatessamme pihaan.

Miksi siis kertoilen Pommipeikostamme? No, tietenkin siksi, että hän on lunastanut paikkansa perheessämme sillä on jo koko viikon kuljettanut uljaasti ja tunnollisesti Miehekkään töihinsä pääkaupunkiseudulle joka päivä, karmean pörinän saattelemana tosin. Tämä on ollut upea juttu tilanteessa, jossa Miehekkään auto odottaa varaosaa turbon hajottua ja jossa oma starttimoottorini tykkää käynnistyä jos tykkää ja pääsee tohtorille vasta tiistaina.

Ei siis sovi moittia tai haukkua Peikkoa, ihan kelpo menopelihän hän on, niih! Iso sydän Peikolle!

Tai oikeammin kai pitäisi todeta tämän olevan muistokirjoitus sillä tänään Miehekäs oli mennyt vaihtamaan Peikkosen uuteen autoon. Kurvaile uljaasti Peikko missä sitten suhaatkaan. Tästä syystä Peikosta ei myöskään ole kunnollista kuvaa vaan olen napsaissut kuvan suoraan tulosteesta, joka sattuman kaupalla oli jäänyt talteen.