lauantai 5. huhtikuuta 2014

Niin sietämättömän jännittävää!

Nimittäin sen odottaminen, että varmistuu Helmi-neidin odotus. Neitihän on niin kovin pikkuinen ja hoikkanen muutoinkin eli erilaisten odotuksen merkkien odottaminen on ollut äärimmäisen hermoja kysyvää. Astutushan tapahtui 24.2. eli tuolla helmikuun lopulla ja nyt viikko sitten katselimme, että neitoselle on ilmestynyt tuonne alamasuun sellainen hieman roikkuva pussi, joka varsinkin iltaisin vaikuttaa suuremmalta. Muutamia muitakin pieniä merkkejä on havaittavissa. Mutta argghh.. miten äärimmäisen hermoja kysyvää siltikin. Haluan odottaa, että olen lähes varma ennen kuin vien pupusen ultraan eläinlääkärille.

Mahdollisimman varmassa tilanteessa haluan tietää ainakin todennäköisen lukumäärän pennuille, jotta voimme synnytyksen käsillä ollessa sitten varmistua kaikkien pentujen syntymästä.

Mahdollisen synnytyksen ajankohta asettuisi tuonne huhti-toukokuun taitteelle eli eihän tässä kovin hirmuisesti aikaakaan ole enää jäljellä.

Tässä hän nukkuja nakkelee serkkupojan kyljessä ylen tietämättömänä aiheuttamastaan jännitysmomentista. Niin ja tietystikin laukkaa ympäriinsä ja touhuaa täysin varomattomasti koko ajan sekä nirsoilee tapansa mukaan ruoasta. Me kun niin tahtoisimme hänen erityisesti nyt syövän hyvin ja laadukkaasti.


Ulkona muuten tuulee ainakin täällä ihan hirvittävästi, varmasti myrskylukemat.

11 kommenttia:

  1. Niin nätisti uinuvat, kuin kaksi marjaa. Ai että se jännittää tälläkin puolen ruutua. Mun Usko-kissa on aikas villi poika, oliskohan pitäny odottaa jos ois saanu Helmin pentusen, sellaisen rauhallisen ja mukavan;) Ei vaineskaan, tämä on oikein hyvä kissa ja pitää mut virkeänä. Valjastelemaan opetellaan.

    VastaaPoista
  2. Tässä tapauksessa on ulkonäkö harhauttava:) niin Pelle kuin Helmikin ovat hirmusia tättähääriä ja mahdollisten pentujen isäkin oikea vintiö kuulemani mukaan, joten ei mitään takuuta rauhallisista pennuista;) jos niitä on tosiaan tullakseen.

    VastaaPoista
  3. Onnea odotukseen! Eiköhän se ole tärpännyt kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin:) en vain varovaisena ihmisenä vielä uskalla ilakoida;)

      Poista
  4. Onnea odotukseen pikkuäidille :)

    VastaaPoista
  5. Voi mitä söpöliinejä:) Onnellista odotusta sinne. Meillä on varauksessa poikakissan pentu, pitäisi kuukauden kuluttua kotiutua meille.

    VastaaPoista
  6. Oi kuinka jännittävää! jäämme odottelemaan uutisia :)

    VastaaPoista
  7. Jännitystä ilmassa näyttää olevan kissanpentujen odottajalla..:) Lapsuudesta hyvin mukavia muistoja noiden kissanpentujen tulot, kivoja pienenä mutta myös aikuisenakin :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille:) mutta ihan vielä ei tosiaan uskalla olla varma. Täytyy vielä hetki katsella tilannetta. Mutta jännäähän tämä on ja toiveissa kovasti olisi, että pentuja tulisi.

    VastaaPoista
  9. Vaikka minä olen maalaistalosta syntyisin, niin koskaan en nähnyt kisunpentujen syntymää. Siihen aikaan kun oli vielä lehmiä, niin kissakin oli navettakissa. Sitten kun isäni kuoli ja äiti laittoi lehmät pois, niin kissakin siirtyi tupakissaksi. Omat lapseni taisivat jonkun kerran nähdä kissanpoikien syntymän kun olivat mummolassa yökylässä.

    VastaaPoista
  10. Voi sitä jännityksen tunnetta!
    Jännittävää kevättä ja toivotaan sopivasti terveitä pentuja.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.