lauantai 7. kesäkuuta 2014

Ihana kesä



Täällä on oltu ihanasta kesästä huolimatta kovin tummien sävyjen ympäröimänä. 

Ken ei vielä ehkä ole osunut lukemaan tai huomaamaan niin olemme puolentoista viikon sisällä menettäneet sekä Emppu-kultasen että Kusti-murusen.

Empulla alkoivat munuaiset vaivaamaan ja kun lääkäri totesi, ettei iäkästä kissaa ole mielekästä enää alkaa kiusaamaan - niin annoimme pojalle rauhan. Kiitos Emppu-kulta, että olit niin kummitustyttösen kuin meidänkin ilonamme niin pitkään.

Kusti-murunen taas. Alamäki taisi alkaa tuosta ampumistapauksesta. Parani kyllä siitä ihan hienosti, mutta ei oikein sitten lopulta sopeutunut sisällä olemiseen ja kun virtsavaivoja ilmeni, niin menimme tietysti sitten eläinlääkäriin pikaisesti. Pojalla ei ollut virtsakiviä vaan tulehdussoluja, jotka tukkivat virtsaputken. Poju operoitiin ja seuraavana aamuna oli tarkoitus vielä tippaan mennä, mutta kun pisua ei alkanut edelleenkään tulemaan ja apu olisi ollut silikoniputken ompelu virtsaputkeen ja pojan ilme suruisa, totesimme kaikki yhdessä, että ehkäpä urhea sotilas ansaitsee päästä rakkaiden kavereidensa luokse kirmailemaan. Lääkärikään kun ei voinut luvata, ettei tilanne uusisi. Joskus on vain osattava ajatella asioita muulta kuin omalta näkökannaltaan. Tiedän järjellä, että Kusti olisi itse päättänyt näin mieluumin kuin alistunut kaikkiin näihin toimenpiteisiin loputtomasti. Poika olisi halunnut kirmailla vapaana ulkosalla.

Mutta tosiaan - ei niin pahaa kuin hyvääkin: Helmin pennut syntyvät ihan näillä näppäimillä ja koska Helmin pennut kaikki ovat matkalla meiltä pois, kuinka monta niitä syntyykään niin meille saapuu juhannuksena pieni Velmu-poika. Velmu on hurmaava punavalkoinen pitkäkarva, joka taatusti pitää meillä tohinan päällä. Tässä taloudessa on tästä lähin siis punaisten valta:) eikä yhtään ulkokissaa enää koskaan. 

Elämä voittaa, koska elämä on elämää ja näin sen kuuluukin mennä, mutta surua on kuitenkin surtava annos kerrallaan. Sitä tuli hiukan liikaa yhdellä kertaa ja odottamatta. 

Ihana kesä kuitenkin valloittaa, nautitaan siitä. Päivittelin myös kotikirppis-sivuakin uusilla juttusilla. Auttakaahan tyhjentämään hirmu suurtaa tavaravarastoamme. Hyväkuntoisia ja varmasti jollekulle tarpeellisia, meille vain ei enää mahdu.

9 kommenttia:

  1. Voi ei,lämmin osanotto <3 ja valtavan paljon voimia ja jaksuja!
    Ihana asia on,että Helmi saa pian suloisia kissavauvoja ja että tulee söpö Velmu-poika.

    VastaaPoista
  2. Voi, olette joutuneet tekemään raskaita, mutta varmaan oikeita päätöksiä. Minusta eläinten kärsimyksiä ei kannata pitkittää turhaan. Kiva uutinen on uusi kissa!

    VastaaPoista
  3. Voi kurjaa miten teitä nyt koetellaan. Raskas päätös on varmasti kuitenkin pidemmän päälle parempi kuin kärsimyksen seuraaminen. Suru on surtava mutta tulevat kissavauvauutiset tuovat varmasti myös onnea tulevaan!

    VastaaPoista
  4. Lämmin osanottoni Kustin ja Empun poismenon johdosta. Kustin kohdalla ymmärrän hyvin vaikeuden ja tuskan sopeutua sisäkissaksi - samoin olisi myös meidän kissa-seikkailijoiden kohdalla. Ratkaisu oli varmasti oikea. Elämä ja kuolema kulkevat rinnakkain - niin kuin teillekin on tulossa uusia suloisia pikkukissoja. Onnea Helmille synnytykseen!

    VastaaPoista
  5. Karvakavereista luopuminen on kovaa... <3 Heleää helluntaita sinne päin!

    VastaaPoista
  6. Voi Zelda, osanottohalaus täältä. Todella surullista, mutta kuitenkin oikea ratkaisu. Vaikka uusi kissa ei vanhan paikkaa otakaan, sen tuoma ilo varmasti helpottaa oloa paljon. Ja pennut! Ihanaa : ))

    VastaaPoista
  7. Osanottoni. Rakkaiden lemmikkien menettäminen on raskasta.

    VastaaPoista
  8. Voi räkä =( Nyt ei kyllä mitkään sanat riitä. En ole ehtinyt aikoihin käydä täälläkään kurkkimassa ja nyt kun tulen... Itkuksihan tämä menee. Olen kovin pahoillani! Paljon lämpimiä ajatuksia ja kaukohaleja sinne. Helmille onnellista synnytystä!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.