tiistai 8. heinäkuuta 2014

Lakisääteinen kahvitauko?

Sellainen taitaa Helmi-mamilla olla tässä meneillään, hih!


Pennut täyttävät tänään kokonaiset 4 viikkoa ja olen huomannut Helminkin hieman himmanneen äidin rooliaan. Ei ryntää enää joka inahduksesta pesälle ja malttaa lähteä lakisääteiselle tauolleenkin pidemmiksi ajoiksi. 

Pennut kasvavat kovasti ja sen seurauksena Patu ja Ella tulivat ensimmäisinä ulos pesän reunojen yli. Tämän vuoksi siirsin pennut matalaan laakeaan koripesään ja vein koko pesueen alakerran aulaan. Ajatuksena, että nuo portaat ja portaikko tulisivat sieltä käsin turvallisemmin tutuksi. Siellä eivät myöskään ole Annin koheltavien jalkojen alla.


Tässä Patu tutkimusmatkallaan. Poika on hauskan värinen. Tuollainen kolikkomainen läntti löytyy myös oikeasta lantiostakin kuin vastapainoksi:) Nassu on edelleen hauskan Aku Ankkamainen ja korvat hieman lurpattavat. Joukon toheltaja.


Neela taas. Toisina päivinä ihan oranssi ja toisina taas hyvin kermanvaalea toffee. Luulimme aluksi, että olisi oikea adhd, mutta mitä vielä. Nykyisin joukon Zen. Siinä missä muut syliin ottaessa ja muutenkin parkuvat paljon, Neela tarkkailee rauhassa. 

Kuvat eivät ole parasta laatua, mutta koettakaahan kestää. Napsin kyllä paremmalla valollakin vielä lähipäivinä neliviikkoiskuvat kaikista.

Nyt harjoitellaan kiinteää ruokaa ja pikkuinen hiekkalaatikko on jo laitettu pesän lähelle. Tästä se maailman valloitus sitten alkaa.

Ai niin, satojen roskakommenttien yhtäkkinen tulviminen ja niihin väsyminen aiheutti sen, että oli pakko ainakin nyt toistaiseksi laittaa kommenttien vahvistus päälle. Koettakaa kestää. 

4 kommenttia:

  1. Pitäähän se mamman välillä huilia. Kovasti ovat pikkuiset jo kasvaneet!

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo pikkuinen. Vie varmasti mamin voimia.

    VastaaPoista
  3. Voi näitä pieniä, vauhdilla kasvavat isoiksi! Mitä mussukoita!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.