maanantai 15. kesäkuuta 2015

Sukkaista asiaa jälleen

Sukkafriikki täällä jälleen hei:)

On ihanaa, kun into neuloa on jälleen löytynyt ja aikaakin hitusen paremmin siihen on löytynyt.
Tässä viimeisimmät valmistuneet


Hiirose Emännän Sukat

Lanka: Zelda's Dippins Extreme Long, väri Hiirose Emäntä, merinosekoitesukkis
Menekki ja puikot: 73g puikot Knit Pro Sunstruck dpn 2mm, 64s.
Koko: 38
Kenelle: Ystävä-kullalle lahjaksi
Fiilis: Nätit tuli ja olen tyytyväisin mielin. Ihana tunne, että nyt olen saanut kaikki ystävien syntymäpäivälahjat syksyyn asti valmiiksi. Kerrankin näin.

Muita speksejä -->


Neulottu varresta varpaisiin, Kärkeen nauhakavennus ja kolmen puikon silmukointipäättely.


Nilkkaan tein resorikiristyksen ja kantapään jälleen tiimalasina, jotta asettuvat nätisti kenkiin.

Lanka on ihanan pehmoista ja raidoitus asettui mukavan epätasaisen tasaisesti.

Seuraavat sukatkin taas jo aloitettu. Namusesta väristä, mutta niistä sitten tulevaisuudessa. 

Eilen nappasin ruokakauppakierroksella näitä ihanuuksia kotia koristamaan.
En vain voi vastustaa pioneja, rakastan niitä. Kuten valitettavasti myös kisut,  mutta jatkamme kissa hiiri-leikkiämme sen osalta, hih!






Niin kauniita!

Kotikirppiksellä on muuten vielä yksi kirja kaupan. Toisen varanneelle olenkin laittanut jo vastausviestiä:) 

8 kommenttia:

  1. Kauniit sukat.

    Minäkin istutin pionin juurakoita, mutta meillä on ollut niin kylmä kesä, että pionit eivät juuri ole kasvaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) toivotaan, että jo piankin saamme lämpöisemmät ilmat - ihan jo pihan kasvien ja kukkienkin takia.

      Poista
  2. ihanat sukat, ne on punatiikelisukat!
    pionit on ihania, miun kotona ne aina kukki noin 7.7. ja niitä yleensä vietiin mummalle, kun hänen syntymäpäivänsä oli tuolloin. mie en ole edes kokeillut meille niitä kun tää mäntykangasmaa hiekkoineen syö yleensä kaiken mullan, eikä taito ja into riitä perusteelliseen puutarhantekoon. Toisaalta eipä ole ruohonleikkuu pulmiakaan

    VastaaPoista
  3. Söpöt sukat. Minunkin niin tarttis tuo tiimalasi opetella, (heh niin sukkaan kun vyötäröllekin, hih)

    VastaaPoista
  4. Ihanat sukat, niin mun väriset.
    Ei kuki tänävuonna meilläkään vielä pionit. Niitä on kaksi, kerrottu pinkinpunainen ja yksinkertainen vaaleanpunainen.
    Mukavaa Jussia koko katraalle.
    Neuloskelen itselleni kesäbaskeria sun yhdestä langasta eli Barbiegirlistä, jossa 50% baby alpaca, 25%silkkiä ja 25% pellavaa. Juuri sopivaa lankaa tämän kelin neulomukseen.

    VastaaPoista
  5. Jos kelit jatkuvat täällä lämpimämpi minun pionit voisivat kukkia ehkä viikon tai kahden päästä. Nuo sukat ovat herkkua, hyvät värit :-)).

    Hauskaa Jussia teille.

    VastaaPoista
  6. Kauniit sukat ja voihan pionit. Mullekin tarttui kauppareissulta matkaan ja juhannuksen vietosta kotiin palattua ne olivat ihanasti auenneet. :)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.