Ajattelinpa jakaa autovahinkokemukseni kanssanne, josko siitä kenellekään hupia tai hyötyä olisi. Mutta tarina on sen verran hämmentävä, että näin teen.
Minullahan on siis Volvo V70 farmaridiesel vm. 2004. Nimeltään hän on Viivi. Kyllä, minun kaikilla menopeleilläni on ollut nimet ja ihan mutulla on menty milloin pojan milloin tytön nimillä sen mukaan ovatko kumman sukupuolisilta tuntuneet:)
Tässä hän toimii kuvausalustana saamalleni ihanalle huiville. Kuva on vanha, mutta kelpaahan komeaa huivia uusintaesitellä.
Autorassukassani on kilometrejä jo hurjasti eli melkein 550 000 ja tätä myöden sen nykyarvo ei varmastikaan ole kovin paljon.
Mutta asiaan:
26.6.2015 autoni oli Miehekkäällä muassaan töissä. Takaluukku täynnä työkaluja ja kaikenlaista sälää, josta olin kyllä miehelle varoittanut, että älä pidä noita näkösällä ja matkassa. Hän sitten jätti autonsa työpäivän ajaksi kehäykkösen varrella olevalle parkkipaikalle ja niinhän siinä kävi, että vorot olivat iskeneet oikeanpuoleisen etusivuikkunan ja takaikkunan säleiksi. Ihmeeksi myös autosoitin kelpasi kaikkien noiden työkalujen ja -vaatteiden lisäksi. Kyllä harmitti.
Samana iltana tein Ifiin (Volvia-vakuutus ja täyskasko) netissä vahinkoilmoituksen ja sieltä tulikin jo heti seuraavana aamuna korvauspäätös ja ohjeet miten toimia. Ohjeessa oli kaksi ehdotusta korjaamoiksi. Toinen tässä omalla paikkakunnalla Vihdissä ja toinen Herttoniemessä. Koin tuon jälkimmäisen liian kaukana olevaksi ja tämä paikallinen ei koskaan vastannut puhelimeen. Outoa toimintaa. Minä sitten otin yhteyttä Ifiin josko voisin viedä lähellä (Lohjalla) olevaan Volvo-korjaamoon ja sain luvan. Näin tehtiin. Tässä vaiheessa oli aikaa kulunut maksimissaan se kolme päivää.
Muttaa sittenpä ei oikein mikään mennyt niinkuin piti. Ensin aikaa kului yli 1,5 viikkoa ja sitten kun viimein tarjouksensa aikaansaivat vakuutusyhtiöön niin esittivät niin huikean korjaussumman, että tarkastaja soitti ja ehdotti jo lunastusta. Hui, sanoin minä enkä suostunut vaan vetosin siihen, etten lunastussummalla saisi kuunaan samantasoista yhtä hyvin huollettua ja ajettua autoa. Tarkastaja oli hyvin myötätuntoinen ja lupasi olla yhteydessä korjaamoon josko tarkistaisivat tarjoustaan. Meni jälleen viikko eikä mistään kukaan ollut yhteydessä. Lopulta minulla meni hermot ja soitin tarkastajalle. Hän pahoitteli, ettei ollut infonnut kohtuuajassa. Korjaamo ei ollut reagoinut lainkaan tällä välin. Tarkastajan ehdotus oli, että hänen tiedossaan oleva Tuusulalainen korjaamo noutaisi auton pikaisesti merkkikorjaamosta ja ottaisi homman hoitoonsa. Minulle myös luvattiin, että autosta tulisi ihan entisen kuntoinen eikä korjauksessa tingittäisi. Tästä eteenpäin kaikki sujuikin sitten jo kuin rasvattu. Vielä samana päivänä korjaamon omistaja soitti, että hakee autoressukan luokseen ja tilaa tarvittavat varaosat. Seuraavalla viikolla sain vielä kerran hämmästyä, kun samainen kaveri soittaa ja kysyy, että mihin aikaan voi toimittaa auton kotipihaan. Wau! Tuollainen on kyllä palvelua kerrakseen, sanon minä. Rohkenenkin tässä kehua julkisesti, että voin vain suositella: ML Auto Oy, Tuusula. Kiitos kaunein niin minulta kuin Viiviltäkin.
Koko prosessiin siis kului 19 päivää, josta suurin osa veivatessa ensin onnettomasti toimineen merkkikorjaamon kanssa. Sisimmässäni olen toivonut myös autoon tunkeutuneille roistoille palavia kekäleitä peräsuoleen, myönnän. Tulihan tästä paljon kustannuksia vakuutuksesta huolimatta. Mutta nyt me päästään taas köröttelemään Viivi ja mä.
Ps. Jaksoitko lukea tänne asti, hih!
