Sukat hornasta

Malli: Se perustavis omasta päästä, hiukan varressa kikkailua nurjilla ja oikeilla
Lanka: Ilun ihanaista
Silmukoita: Terässä 15/puikolla, varressa pikkuhiljaa lisäten lopulta 18/puikko
Tuntuma: Hykerryttävä ja vapautunut;)

Jostakin syystä näistä tulee mieleen Horna ja kaikki ne pahikset siltä suunnalta. En tosin aio asian antaa sen kummemmin mielen sopukoita häiritä sillä sukkaset ovat kovasti mieleiset ja juuri passelit tassuuni. Projekti "Villasukkia jokapäiväiseen käyttöön" etenee suotuisasti. Tavoitteeni on siis siirtyä pikkuhiljaa kokonaan itsetehtyjen sukkien käyttöön. Ainoa joka vielä pohdituttaa on kesäaika, mutta kahtellaan, kahtellaan..

Miehekkään kanssa tässä iltana muutamana muistelimme RetuElvistä, joka nykyään elelee vain tosiaan muistoissamme ja tuolla jossakin paremmilla metsästysmailla.

Retulla oli tapana kiusata kissoja aikoinaan, silloin vielä eläneitä vanhoja harmaitamme Simppaa ja Santtua. Meillä on iso piha ja varsinkin kesäisin kaikilla kissoilla on ollut tapana nukkua lötkötellä pihan puskissa. Ovat sopivan suojaisia ulkoisilta uhilta ja kuitenkin mukava tuulenvire läpäisee nukkumapaikan. Usein kun kissa tuli puskasta unisena ja hiukan pöpperöisenä näki Retun silmäkulmaan pilkahtaneen koiruuden ja kaveri otti kunnon vauhdin ja pyyhkäisi vaarasta tietämättömän kissan yli vauhdilla. Kissaparka vain jäi pyörimään hyrränä jälkeen ja pudistelemaan päätään pelästyksestä tutisten.

Vaan kohtasipa Retukin vahvempansa - Valtteri Vallattoman. Oli Valtsun ensimmäinen kesä ja samoin tavoin nukkua posotti puskissa. Seison pihalla minäkin ja näin silmäkulmastani Valtsun kömpineen puskasta pihalle unisena istuksimaan. Käänsin selkäni hetkeksi näylle ja ykskaks kuulin kimeän parkaisun ja samassa vilisti punerva karvakasa ulisten ylös metsän reunaan autotallin taakse ja toinen pienempi punainen vastakkaiseen suunta kaikki karvat ojossa.

Kun tavoitimme koiraparan, hieroi tämä kirsuaan siihen malliin, ettei tarvinnut enää pohtia mitä oli tapahtunut. Kissa vietävä oli säikähtänyt sydänjuuriaan myöten ja ollut ääntäkin nopeampi. Eipä puuttunut enää muuta kuin, että olisi joutunut kissan kynsiä irrottelemaan kirsusta.

Tuon päivän jälkeen Retu ei koskaan enää yrittänyt Valtsua ylijuosta, muita kissoja kyllä surutta. Vielä sinä keväänä kun aika pojasta jätti, ilmestyi koiran silmiin tuttu viekas ilme sen katsellessa pihalla istuvaa Valtteria, nousi jo lokoasennostaankin ylös, kunnes näytti sitten ikäänkuin muistavan karvaan kokemuksensa ja pisti uudestaan maate ja tuhahti. Oppi siis kerrasta. Höpsö poika ja erityisen rakas jääräpää.

Meillä podetaan silmätulehdusta edelleen ja ei ole kyllä yhtään mukavaa se. Jotenkin erityisen sitkeä ja hankalasti parantuva tuntuu olevan. Mutta eipä anneta periksi vaan nautitaan silti talvipäivistä.