lauantai 7. helmikuuta 2009

Unta pallossa

Kokonaiset 18 tuntia. Eli eilen illalla menin nukkumaan joskus kuuden jälkeen ja vasta reilusti puolen päivän jälkeen ylös. Mutta kyllä nyt on olo jo ihan toinen, saivat pöpöt kyytiä unirohdolla. Tänään on sitten tarmoa riittänyt jo ihan toiseen malliin. Pyykkikone on laulanut ja sain jopa tempaistua neidin pienistä housupaketin Huuto.net:iin. Toivottavasti joku nuo sentään huutaa pois, harmittaa kun ovat kaikki hyvin vähälle käytölle jääneet, osa kokonaan käyttämättä. Neiti on hiukan pyöristynyt eivätkä sitten mahtuneet päälle enää lainkaan.

Nyt sitten vietellään rauhaisaa lauantai-iltaa, muu perhe katselee yllätys yllätys: Huumaa! Minä sitten koneelle eksyin, etsiskelen kivaa ylhäältä alas neulottua nuoren neidin neuletta. Tytär teki tilauksen ja kuulemma Rose mohairista pitää tehdä, niinpä tuota marketista mukaani tempaisin kahta väriä ja olen nyt eri puolilta katsellut, mutten ole vielä mieleistä löytänyt. Ylhäältä alas varmistaakseni langan riittävyyden ja siksikin, etten ole tehnyt yhtään noin päin.

Varasin myös ajan parturiin - tempaisen kunnolla. Ehkä jopa vilautan tulosta jos en ennen sitä säikähdä itse kuoliaaksi, hih!

Nyt singahdan minäkin telkkarin ääreen, voikaahan hyvin.

3 kommenttia:

  1. Hämmästyin,hauskojen eläintarinoiden ja neuleiden lisäksi blogisi soi!Oli sattumalta
    ääni päällä,tätä lukiessani.No tietysti klikkailin muitakin suosikkejani mutta ei muista mitään kuulunut.Ääni tuo mukavan tunnelman blogiasi lukiessa.
    Rentouttavaa viikonlopun jatkoa!
    Terv.Tepi

    VastaaPoista
  2. Hei! Samaa mieltä oon kyllä tuon Tepin kanssa, että kivaa musiikkiakin blogissasi on mukavien jutustelujen kera.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, yritän jotain levollista tänne aina löytää ja on hauskaa yrittää etsiä niitä vanhoja nostalgisia kappaleita myös. Samalla reitillä osuu usein uusia mukavia kohdalle myös. Mukavaa viikonloppua teille molemmille. Hauskaa, että aina piipahdatte.

    t. Z

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.