keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Baktus


Niin, ihan yllättäen minäkin teen jotakin samaan aikaan kuin kaikki muutkin. Tämä syksy on ollut niin kiireinen ja kaikenlaisia vanhempainiltoja, infotilaisuuksia ym. on ollut enemmän kuin laki sallii. Niinpä olen tarvinnut aivottoman neuleen niitä kaikkia pikku hetkiä varten, jolloin olen muutaman silmukan ennättänyt neulaista. Baktus on juuri sellainen mukavan kokoinen pikkutyö, joka kulkee mukana paikkaan kuin paikkaan. Kuvausassistenttinani toimi Kuopus Kepponen, varsin vastentahtoisesti vieläpä! En käsitä, pääsee mallin hommiin ja napisee, outo hemmo. Lankana käytin Colinetten Jitterbugia, noin 2/3-vyyhtiä kului. Väri on Wasabi Squeeze ja ryökäle päästi väriä neuloessa, muttei jostain syystä enää huuhtelussa, toivottavasti ei myöskään käytössä.

Kotona paikat huutelee: auta minua vaan ei ole nyt aika riittänyt. Jospa loppuviikkoa kohden. Onneksi sentään pyykkikonetta ennättää aina joskus pyöräyttää. Mutta nyt on pakko lähteä unten maita kohden, nautitaan kirpeän pehmoisesta syyssäästä!

Jatkaa tikutustaan taas..

4 kommenttia:

  1. Tuo Baktus oli sellainen minkä minäkin onnistuin tekemään silloin kuin muutkin. Oli kai sen verran helppo juttu, että ehdin mukaan :)

    VastaaPoista
  2. Heippanen Minna: jep, totaalisen aivotonta neulomista ja sopii kiirehetkiin ja neulepläähiin juuri passelisti;)

    VastaaPoista
  3. Minäkin jopa olen tehnyt Baktuksen;) Ja se matkustaa kummityttöni mukana Englantiin huomenissa!
    Mukavaista viikkoa sinulle ystäväni :)
    Lila

    VastaaPoista
  4. Mukavaa viikkoa sinullekin Lila, varmasti kummityttö tykästyy.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.