Eräs joulun perinne meillä on usein ollut se, että joku potee. Niin tänäkin vuonna, Esikko-kulta vatsapöpössä ja niinpä konsertin kuuntelun sai unohtaa tältä päivältä. Näyttäisi olevan nopsasti ohimenevää laatua, onneksi!
Mutta ei niin jotain ikävää kuin mukaviakin asioita. Olemme miehekkään kanssa pidempään jo etsineet talovanhuksemme henkeen sopivia muutamia juttuja. Pari kappaletta sopivan näköisiä ja laatuisia klaffilipastoja on ollut hankintalistalla jo pitkään. Toinen on tarkoitus laittaa Neiti Nökön huoneeseen ja toinen alakertaan työhuoneeseen. Ja miksikö klaffeja? Syy on tuo aiemminkin mainittu Esikko, neiti saa tavaransa lukkojen taakse eikä enää synny pahoja poruja rikotuista kalleuksista. Työhuoneen lipasto taas tulee kätkemään sisuksiinsa kannettavan tietokoneen ja muut tärkeät aikuisten paperit lukkojen taakse turvallisesti säilöttynä.
Aiemmin viikolla bongasin lähes tämän kuvan kaltaisen, siistikuntoisen Huutiksesta ja odottaa vain nyt noutoa kotiin. Toimiva lukko avaimineen siinäkin ja tämä kuvan kaunistus taas löytyi Keltaisesta Pörssistä nyt joulun pyhinä ja vieläpä kotikunnasta. Että voi ihminen tulla iloiseksi yksistä kiluista ja kaluista. Talovanhuksemmehan on perimätiedon mukaan rakennettu v.49-50, täyttä varmuutta ei ole. Silloin kuitenkin miehekkään isovanhemmat Karjalasta tänne saapuivat ja talon pystyyn pykäsivät. Nämä lipastot puolestaan edustavat 40-luvun huonekaluvalmistustaitoa ja mikä paremmin sopisikaan talon henkeen. Huomaa kyllä eron nykyvalmistukseen, painoa on rutkasti enemmän kuin näissä nykyisissä useimmissa.
Ja sitten se eräskin sukka?
No, huomasin mukeloisten kadottaneen ja hukanneen kaikki paksut villasukkansa ja arvaan ulos katsoessani, että lukuvuoden taas alettua alkaa ulkoliikunta hiihtelyn ja luistelun muodossa. Mitäs tekee sukkafriikki, alkaa kaivella sukkalankavarastojaan. Ei ole kyllä kummoinen paksumpien lankojen varastoni, onneksi Sny sellaisia sentään minulle lähetti ja muutama kerä tuolta etsintöjen jälkeen löytyi. Äkkiä silmukat luontiin ja tapojeni vastaisesti aloitin varresta. Virhe numero 1, kakkonen oli sitten paksu lanka sillä ohitettuani kantapään tajusin sukan mahtuvan vaikka naapurin isäntämiehelle. Ei auta itku markkinoilla, saa miehekäs siis uudet sukat ja lapsukaiset joutuvat odottamaan vielä hetken verran.
Mutta tikutus jatkuu..
Tuollaiset vanhat lipastot on aarteita, jos vain on niille tilaa.
VastaaPoistaMulla on parikymmentä paria uusia sukkia, mutta kaikki liian pieniä. Olen kutonut suurimman osan pätkärääkätyistä langoista ja niissä on vaikea saada sopimaan kuviointi 39 kokoon. Koko 36 tai 42 kyllä kävisi. Pitänee jossain vaiheessa katsoa, viitsiikö joitakin pareja jatkaa isommiksi.
Anitta: hurja määrä sinulla noita tehtynä, tsemppiä jatkamiseen. Täytyyhän ne käyttöön saada:)
VastaaPoistaVanhoja huonekaluja minäkin keräilen, mökkini on kuusikymmenluvulta joten kaikki sitä vanhempi on mun mieleen.Hyvää vanhanvuoden loppua ja uuden alkua
VastaaPoistaSamoin sinulle Catariina hyvää uutta vuotta. Jotakin hellyttävän nostalgista näissä vanhoissa taloissa ja tavaroissa tosiaan on, tarinoita ja tunnetta kenties.
VastaaPoistaIhana lipasto - ja aivan upeat värit sukissa:O
VastaaPoistaVanhoissa taloissa on tunnelmaa - viimeksi koin tätä työläämpää puolta lapioidessani 15 cm lunta kotimme kylmäkomerosta aatonaattona.... Niin, asutaan 1924-rakennetussa kerrostalossa Helsingin keskustassa - eli lumitöitä riittää sielläkin! Oli merituuli tuiskuttanut ilmastointiaukosta kiviseinän sisään rakennetun kylmäkomeron hyllylle 15 cm silkkaa lunta.