keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Niin kaunista!

Oletteko huomanneet, että tuolla ulkona on mitä ihanin ilma! Aurinko on paistanut niin lämpöisesti, että puihin suorastaan singahti lehdet. Heräävä luonto on niin raikas ja kauniin värinen.

Eilinen meni Länskäreiden tapaamisessa, olimme Nummelan Pressossa. Meitä oli neljä paikalla, anteeksi viisi sillä täytyyhän meidän laskea Annan pikkuinen prinsessa tiimimme jäseneksi. Ihanaa, että ennätit ja jaksoit käydä meitä morjestamassa. Mukavaa oli ja tavan mukaan aika lensi niillä kuuluisilla siivillä ja ennen kuin huomasikaan oli kello yli kahdeksan ja aika suunnistaa kotikylää kohti.

Tämä viikko on myös mennyt aikamoisen nopeasti sillä vain kolme työpäivää. Loppuviikon aion lomailla ja ottaa rennosti, mitä nyt lauantaina suuntaan Helsinkiin ystävää tapaamaan. Aion kyllä ihan tarkoituksella vierailla jossakin lankakaupassa. Annan siis luvan itselleni jospa en sitten ihan höyrypäiseksi heittäytyisi.

Lopuksi taidan vielä vilauttaa viimeisimmät värjäykset. Nyt olen tainnut käyttää kaikki Nallet ja seiskaveikat loppuun, ellen jostakin lisää löydä. Täytynee pistää Tinttamarellin tilaus kohta pystyyn uusien raakalankojen saamiseksi.



Selvästi havaittavaa rauhoittumista ja seestymistä - eikö vain? Pian varmaan esittelen täällä valkoisia lankoja, heh! Nauttikaahan pyhistä, minä ainakin aion.


8 kommenttia:

  1. Tuo vihreä - oranssi lanka on herrrkullinen. Nams!
    Ilmojen lämpiäminen otettiin riemulla vastaan. Pyykkikone on rallatellut koko päivän, hieno ilma kuivata ulkosalla.
    Terassin pöytä tyhjeni ja iltakahvit nautittiin auringon lämmittäessä.
    Mukavia vapaita sinulle.

    VastaaPoista
  2. TeSa: Voi miten mukavalta kuulosti päivän/illan ohjelmasi. Minäkin taidan mennä kupposen kanssa tuonne parvekkeelle ilta-aurinkoon. Muista sinäkin levätä ja voimaantua vapaiden aikana.

    VastaaPoista
  3. Minä bongasin heti saman väriyhdistelmän kun Tesakin:) Aika herkku on!
    Mukavaa keskiviikko iltaa sinulle, pianhan sitä jo taas päästään höpöttelemään oikein kunnolla:)

    VastaaPoista
  4. Upeita lankoja! Voi kun minäkin saisin taas pitkästä aikaa värjäyshanat auki... Tosin edellisiäkin on neulomatta kilotolkulla. Edelleen kaipaan 150grammaisia vanhoja Nalleja. Kohta tulee lupiini-aika, ja silloin on IHAN PAKKO värjäillä luonnonväreillä, niin upeita ne vihreät ovat. Ja se on hermolepoa se noitavärjäys :)

    Tuo lime-oranssi lanka on koukuttavan syötävän ihana!

    VastaaPoista
  5. Lila ja Kangaskasa:) Kiitos kiitos taas=) Ei muuta kuin väripadat porisemaan, on tämä niin kivaa ja virkistävää, oikeaa väriterapiaa.

    VastaaPoista
  6. Tarjoaisin blogissani pientä tunnustusta Sinulle ihanien, upeiden lankojen värjääjälle.

    VastaaPoista
  7. Upeita lankoja ja värejä! Mietin muuten tänä aamuna samaa, tuntuu kuin yhdessä yössä puihin olisi tullut lehdet ja nurmikko suorastaan hehkui smaragdinvihreänä.

    VastaaPoista
  8. Mammutti:) Kauneimmin kiitän, hyvin häkeltyneenä:)

    Heidi: Mukavaa, että poikkesit. Eikös vaan humahtanutkin ihan takavasemmalta lähes yllättäen tuo - kesä;)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.