torstai 28. kesäkuuta 2012

1 ja 11

Jep jep, lomakammassani enää yksi piikki ja blogikauppasessa vyyhtejä lisää 11!



Anteeksi, olen ollut huono bloggaaja. Selityksiä kyllä löytyy - niinhän niitä aina, heh!

Ensin prakasi selkäni juhannuksena - aih sentään, mokoma iskias. Juuri olin leukaillut töissä, etten koskaan kärsi selkäongelmista. Jokin korkeammalta taholta iski lekalla siitä hyvästä. Nyt jo pääsen paremmin liikkeelle, mutta on kyllä ruvettava selkää jumppaamaan, ettei toiste tulisi enää. Sitten iski tajuntaan, että loma on ihan pian ja töitä vaikka muille jakaa. Nyt ollaan jo paremmalla puolella niiden suhteen.


Repsukkakin, ronttipoika oli taas yli viikon reissussa. Saisi kyllä lopettaa, mutta ymmärrän, että kesä kiehtoo eikä taida tästä mailta kuitenkaan pidemmälle lähteä. Nytkin tuoksui ihan heinälle eli oli varmaan tuolla heinäladossa aikaansa viettänyt.

Mutta , nyt tutkimaan mitä blogistaniassa on taas tapahtunut. Ihanan aurinkoista ja kesäistä viikkoa toivotellen poistun takavasemmalle taas.

6 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkupuodin aineksia taas =D

    VastaaPoista
  2. Minä olen myös ollut huono bloggaaja, nopsasti olen käynyt kurkkimassa, mitä kenellekin kuuluu, mutta kommentteja ei muka kerkiä kirjoitella :( Pihatyöt ovat himottaneet kovasti ja nyt alkaa olla jo paremmalla puolella. Ihanan ihania lankoja todellisia herkkuvärejä. Olet ollut ahkera kaikesta vaivoista huolimatta :) Oikein aurinkoista kesän jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Ihania namuja väripadastasi on taas noussut!

    VastaaPoista
  4. Aivan mielettömän ihania!! Varsinkin tuo ylärivin keskimmäinen iskee tämän aloittelevan tikuttajan "hermoon" :D Taidankin lähteä tästä lankaostoksille.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.