lauantai 1. kesäkuuta 2013

Jo joutui..

..aika lapsosten kesälaitumien. 

Minun mieleni on ollut kovin liikuttunut tänään sillä kaksi kolmesta sai peruskoulunsa päätökseen. 

Esikko-kulta sai stipendin luonnontieteistä ja biologiasta kiinnostuneelle. Nappiin meni, nytkin tuolla tutkii lintukirjaa ja löysi aika erikoisen linnun nimen, hemppo! Opelle neulottiin hellesäille käytettäväksi Novita Usvasta pikasniikkerit, ne täällä jo aiemmin esiteltiinkin.

Kuopus Kepponenkin sai stipendin! Me ihmettelimme, että onko opeilla arvostelukyky täysin mennyt sillä poika ei voisi olla vähempää läksyistä kiinnostunut. Mutta - tuo tulikin kuvatieteissä ansioituneelle, hih! Pärjäähän sitä kun ei tarvitse läksyjä tehdä.

Neiti Nökö puolestaan ei saanut stipendiä, mutta kantoi ihan huikean hienon liki yhdeksää lähentelevän päästötodistuksen. Nyt vain jännäillään pääseekö haluamaan koulutukseen. Haki siis alaa, jossa pelkällä todistuksella ei vielä sisälle loikata.

Hienoa rakkaat, hienosti tehty. Ilman mainintoja tai niiden kanssa.

Pihamaa on täysin kesän valloittama. Jos siellä seisoisi kasvien vieressä, näkisi varmaan niiden kasvavan.


Kepposen kesäduuni on ruohonleikkuu, leikkaa innolla ja kerää pieniä kesätienestejä.

Annin kanssa olemme useamman vuoden taistelleet kukkapenkin paikasta (lue nukkukuopasta) ja taistelu on tainnut päättyä koirulin eduksi. Ennen kuin olen ennättänyt kukkia penkkiini laittaa on riiviö jo valmistellut hyvin kaivetun ja kuovitun kuopan itselleen.


Minä taidan vetäytyä sireenien nuuhkintaan, ne taitavat olla pihan lempikukkiani.

 Tämän erikoisen kauniin pienen kukan löysin pellon raunasta. Kukinnon halkaisija on noin 1 senttimetri.


6 kommenttia:

  1. Onnea! Onpa kivaa, että läksyistä välittämättömällekin löytyy stipendi :-)
    Ihana tuo teidän pihanurmi, siihen tekisi mieli vetäytyåä viltin ja kirjan kanssa, tuohon puiden puolivarjoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä;) Ihania kesäpäiviä täältä linnunlaulun keskeltä.

      Poista
  2. Hienoja saavutuksia kaikki :)
    Onnea!
    Tuo nukkupaikka on kyllä ihan selvästi nyt Annin oma.
    Ei siihen kukat ehkä oikein sopisikaan ;o)

    Mukavaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) samaan ajatuskuvioon minäkin taivuin ja päätin etsiä kukille uuden paikan:)

      Poista
  3. Iloa ja onnea kesäloman alkamisesta ja hienoista koulusuorituksista kaikille.

    Koirankuopasta muistui mieleeni oma koiravanhus, joka on jo haukahdellut vuosia koirataivaassa, se kun lässähteli kaatua pitkin talon reunuksia, että rappaukset putoili =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TeSa:) ihania nämä koiruudet kaikkine vinkeineenkin.

      Poista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.