maanantai 30. syyskuuta 2013

Voi itku!

Minulla on ihan deja vu-tunne tätä kirjoittaessani.

Kusti on jossain, ei ole poikaa näkynyt kotosalla torstain jälkeen. Sydän syrjälläni olen siksi, että Anni on jo kahtena iltana tapellut tässä supikoiran kanssa ja myös siksi, että Kusti ei kollijuoksujensa ja leikkauksen jälkeen ole ollut kotoa paria yötä pidempään poissa. Eihän meillä voi olla näin huono tuuri, eihän?


Toivottavasti karvatassu on vain reissun päällä ja kuitenkin turvassa.

Totean kuitenkin vielä kuten Kostin menehtyessä tuossa aiemmin tänä vuonna, että meille ei tule enää yhtäkään ulkokissaa vaan kaikki tulevat olemaan sisäkissoja. Emppua en nyt tähän laske sillä tuo ei juurikaan liiku muutamaa kymmentä metriä kauempana talosta ja tulee aina sisään heti kutsuessa ja välillä en saa uloskaan moneen päivään.




10 kommenttia:

  1. Pitää todella toivoa, että matkalainen palaa kotiin ehjänä.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti matkalla kotiin jo <3

    VastaaPoista
  3. Pidän peukut ja ukkovarpaat pystyssä, että Kusti tulee pian kotiin. Ja Halilta monta tassutusta sulle ja kisukamuille. Jännityksellä odottelen uutisia, toivoen hyviä uutisia.

    VastaaPoista
  4. Voi, toivottavasti Kusti kotiutuu pikapuoliin. Meillä Risto Reipas on ollut reissussaan toukokuusta lähtien, näköhavainto kissasta on viimeksi pari viikkoa sitten. Sen verran villiytynyt kissa nyt jo on, ettei antaudu enää kiinni. Kissanloukkua odotellaan, että saisi metsästettyä Risto Reippaan ennen kuin jokin muu metsän eläjä tai kulkija hänet metsästää. Tiedän hyvin tuon huolen.

    VastaaPoista
  5. Voi ei :( toivottavasti poika tulee pian kotiin <3

    VastaaPoista
  6. Voi,eiiii, toivotaan, että saatte Kustin ehjänä kotiin. T: Näpertelijä

    VastaaPoista
  7. Voi kurjuus! Pidän peukkuja että Kusti palaa pian kotiin!

    VastaaPoista
  8. Peukut pystyssä täälla, että Kusti-kulta tulee pian takaisin kotiin!

    VastaaPoista
  9. Voi ei. Pidetään peukkuja pikaisen kotiutumisen puolesta!

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti Kusti tulee pian kotiin <3

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.