tiistai 8. lokakuuta 2013

Skriivasi Kusti

Hei vaan kaikille! Me tuossa Kustin kanssa juttelimme ja hän oli sitä mieltä, että orja ja hoitoporras voisivat hieman hänen kuulumisiaan blogiinkin laitella.
 
 
Mitäs mulle sitten kuuluu? No, kuten näkyy - käämihän tässä on aikamoisen koetuksella. Olen tällainen hyvin rauhaisa luonne, mutta kun koko ajan työnnetään lääkettä ruiskulla aamua iltaa  eikä jaloittelemaankaan kunnolla pääse eikä vielä edes saa lähteä niin tylsäähän mulla on. Ja - näettekö kaulanaluseni, ihan tahmassa ja töhnässä. Viimeksi aamulla oltiin porukan kanssa erimielisiä kuka sen törkyhirveän tökötin nielaisee. Mikä pahinta, niitä on kolmea eri lajia ja vain yksi makeaa ja hyvänmakuista.
 
 
Tällainen tämä minun yksiöni nyt sitten on, ei tosiaan hirmuisen iso, mutta mahdun kyllä liikkumaan hieman. Enempää en vielä saisikaan. Onneksi sentään tuo ruokapuoli tuntuu toimivan vähintäänkin kiitettävästi, ankanrintaa ja lohta jo tänään. Voipi olla, että linjat minulla hieman kärsivät tässä meiningissä.
 

Kaikkein kurjinta minusta on tuo, että veivät komeaa turkkiani näin paljon ja melkein parturoivat minut puudeliksi. Ei niillä ole siellä lääkärissä oikein tajua muodin viime virtauksista, pah!
 
Huomenna menemme ortopedille ylimääräiselle näyttikäynnille sillä tuo kipeän jalan tassuni on aika turvoksissa, ei tarvetta sentään ambulanssikyydille, mutta käydään nyt ohjeesta näyttämässä, että kaikki on hyvin.
 
Mutta summa summaarum - minä poika olen sitkeä sissi ja näytän kaikille, että täältä vielä tullaan vaikka se aikaa veisikin ja hei, kohtahan toivottavasti pääsen täältä häkistä hieman väljemmille vesillekin. Toivossa on hyvä elää.
 
Terkkusia kaikille karvakamuille ja niiden orjille.

 
 


15 kommenttia:

  1. Voi mikä yksiö! :o
    Ihana kuitenkin kuulla että parempaan suuntaan ollaan menossa.. Jääpä miehelle komia arpi.
    Ja kyllä ne karvat kasvaa takaisin, usko pois Kusti! <3

    VastaaPoista
  2. Voi Kusti-kulta parane oikein nopsaa vauhtia. Yritä myös olla kärsivällinen hoitohenkilökuntaa kohtaan , sillä heillä on vain sinun pikainen paranemisesi tavoitteena kun noita tököttejä sinulle tarjoavat. Viihdy vielä hetkinen yksiössäsi. Uskon että kohta se vapaus koittaa : ) Täältä lähettävät myös Viikari ja Eppu oikein reippaita terkkuja sinulle että parane pian Kamu <3

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti Kusti paranee entistä ehommaksi, mutta pitkä on toipuminen ja toivottavasti ortopedi antaa hyvän ennusteen toipumisesta:)

    VastaaPoista
  4. Kusti kulta, mieletön asenne sulla! Rauhallisesti otat vaikka tököttejä työnnetäänkin :) Komea on kyllä arpi, siistiltä näyttää! Vietähän leppoisia päiviä toipumishäkissäsi ja hyvää lääkärireissua!

    VastaaPoista
  5. Sinniä vielä vähän, Kusti! Hyvältä alkaa jo näyttää tuo toipuminen. Hiljaa hyvä tulee. Kun ruokahuolto kerran pelaa, niin mikäpä hätä tässä on.

    VastaaPoista
  6. Voi Kusti-ressua ♥ Onneksi on vielä ne kuusi elämää jäljellä, vaikka yksi taisikin mennä jo.
    Ilme on vähän semmoinen, että syö ite ne pahat lääkkees =D

    VastaaPoista
  7. Kusti-kultainen ♥ Kyllähän tuossa meinaa käämi mennä rauhallisemmaltakin mieheltä. Koita kuitenkin jaksaa. Onneksi ruokahuolto pelaa, ota siitä kaikki irti ;)

    VastaaPoista
  8. Hienostihan sä tunnut asian ja elämän ottavan vaikk vähän kurjaa onkin. Kyllä ne karvat kasvaa, vaikk kyll sekin aikaa vie, ehkä sitt vasta kesällä on täyskarva. Valtava on tuo ommel, hienosti ommeltu. Ota nyt vaan rauhallisesti ja niele tökötit kiltisti, kyll se siitä iloksi muuttuu.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa Kusti, hyvä kun kirjoitat kuulumisiasi! Myrtyneeltä kyllä näytät, eikä ihme. Varsinkin, kun joku vain ottaa kuvia eikä keskity hellimiseesi. Olet komea ja niin hyväluonteinen, pistää niin vihaksi ajatella miten joku on voinut...
    Mutta keskitytään nyt siihen toipumiseen!
    Mullakin on tassu turvoksissa, kun heinäkuussa meni oksa kämmeneen. Jänteillä kestää kauan toipua ja keskellä kämmentä on kuulemma kai kertynyttä verta tms. Toivotaan, että sulla on jotain samaa harmitonta asiaa, joka ajan kanssa paranee siellä tassussa.
    Hyvää toipumisaikaa ihanalle Kustille ♥

    VastaaPoista
  10. Hienoa kuulla sinusta ja että vointisi on jo kohenemaanpäin! Toivotan sinulle oikein pikaista paranemista ja älähän huoli, kyllä se turkkikin siitä sitten ajan kuluessa kasvaa taasen kauniiksi:)Makoisaa lokakuuta sinulle Kusti! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
  11. Paljon rapsutuksia Kustille! Toivottavasti ell-reissu sujui hyvin ja kaikki on kunnossa. Arpi ainakin on komea!

    VastaaPoista
  12. Tsemppiä Kustille, kyllä sä vielä hetken jaksat nii toivut kunnolla!!!
    Onneksi näin hyvin tällä kertaa.

    VastaaPoista
  13. Hienoa Kusti! Ilme kertoo kyllä kaiken :) onneksi sinulla on kunnollinen palvelusväki huolehtimassa!

    VastaaPoista
  14. Voi pientä, urheaa kisua. Toivotan nopeaa toipumista, onneksi sinulla on hyvät hoitajat siellä ja ruokakin maittaa. Kerro taas pian kuulumisiasi.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.