perjantai 21. helmikuuta 2014

Lomalle lomps!

Kun on paahtanut viimeisen viikon ennen lomalle jäämistä oikein urakalla ja tietää kotona odottavan hävityksen kauhistuksen, niin silloin olen havainnut yhden hyvän konstin lievittävän sotkuahdistusta.

Perjantaikimpun!


Poimin ruokakaupasta matkaani kolme kimppua reilun kaupan tulppaaneja, jokainen kimppu hiukan eri värinen ja sekoitin ne yhteen ja avot! Heti on mieli sotkunkin keskellä kirkkaampi ja leppoisempi.

Maisema ulkona on luminen ja märkä, mutta sisällä on lämpöistä murmeloida.

Meillä on täällä taas kovin rakkaudenkipeä Helmi-neiti. Uskomattomalta tuo tuntuu, että meidän pikkuinen (2.7kg) osoittaa jo aikuisen elkeitä ties monettako kertaa. Tässä on arvottu ja pohdittu, että lähtisimmekö veljen Pekka-punaista moikkaamaan vaiko emme. Hieman lähinnä mietityttää Helmin pieni koko, ei oikeastaan muuten. Pennuille, jos sellaisia tulisi - olisi jo kotejakin odottamassa.
Vaikeita kysymyksiä nämä.

Puh, kai se täytyy kodinkin puoleen tästä pikku hiljaa kääntyä ja aloittaa sotkujenkin raivaaminen. 

Oikein ihanaa viikonloppua sinulle lukijani.

9 kommenttia:

  1. Tulppaanit piristävät aina :) . Oma ystävänpäiväkimppuni kesti viikon ja ilahdutti joka päivä. Mukavaa lomaa ja viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Heidi:) samoin sinulle mukavaa viikonloppua.

      Poista
  2. Mukavaa viikonloppua ja hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, muistahan sinäkin nauttia viikonlopusta:)

      Poista
  3. Mukavaa lomaa! Ihanat tulppaanit - taidan minäkin napata kukkaloistoa huomenna kauppareissulla.....

    VastaaPoista
  4. Ihana kimppu :)
    Mun mukaan valikoitui pari punaista esikkoa.
    Koitahan rentoutua lomalla!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kukkakimppuja:) Hauskaa viikonloppua ja lomaa!

    VastaaPoista
  6. Kaunis kimppu.
    Mukavaa viikonloppua ja lomaa sinulle

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.