tiistai 3. kesäkuuta 2014

Arki rules kybällä

Niin, täällä eivät murheet ja huolet oikein ota vähentyäkseen. 

Kusti-ressukka on ollut siipi maassa Empun poistumisen jälkeen. Olivat kovasti tykästyneet toisiinsa - vanhemmat herrat. Kirmailivat monesti iltaisin peräkanaa iltavilliä ja leikkimielistä taistoakin aina aika-ajoin, muttei koskaan kynnet esillä. Ymmärsivät siis toisiaan ja olivat selvästi ystävyksiä.

Pari päivää on Kusti ollut todella surkeana ja kun selkeästi oli vaivaa pissaamisenkin kanssa niin suunta oli otettava lääkäriin. Hetken näytti jo tosi pahalta, mutta nyt kaksi päivää on lääkekuurin aloituksen jälkeen ollut parempi. Pidetään peukkuja, että näin jatkuukin. Ainakin kaveri ottaa juuri tällä hetkellä näin rennosti. Nauttii varmaan myös tarkistetusta ruokavaliostaankin, en yhtään epäile.


Pelle on myös yrittänyt olla ihan selvästi Kustin lähellä entistä enemmän.


Tässäkin pestiin ensin toinen ja sitten vasta pistettiin unille.

Odottelen uutta kissapuuta tulevaksi ja aikaa kun kaikki muuton jäljiltä paikkaa hakevat tavaramme alkavat olla paikoillaan. Pääsevät eläimetkin paremmin rentoutumaan ja hakemaan omat tutut oleilupaikkansa. 

Muutto on minusta myös aina positiivinenkin asia. Samalla tulee aina raivattua kaikkea turhaa nurkista sekä kenties selkiytettyä omia kotiin liittyviä ratkaisujaan. 

Summa summaarum - kyllä täällä kaikki oikein hyvin. Arki rules, kiire jatkuu, mutta juhannukseen mennessä pitäisi hellittää 2/4 näytöstä suoritettu. Loppusuora siis häämöttää jo, puh!

Edit. Palasin kertomaan, että Kusti-ressu hävisi taistelunsa. Urhea sotilaani kirmaa pilvilaitumella. Ei ole tuskaa enää, mutta möykky surun suuri rinnassamme.

5 kommenttia:

  1. Ottaa aikansa sopeutua uuteen tilanteeseen, hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se tosiaan on ja ainakin Kusti-ressulla on ollut melkein liikaakin kaikkea viimeisen vuoden aikana. Siksikään en ihmettelee jos oireilee.

      Poista
  2. Vaikeita asioita muutokset, ihmisillä ja eläimillä. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on totisesti. Tehdään kaikkemme, jotta kaikilla muutos sujuisi mahdollisimman jouhevasti:)

      Poista
  3. Toivottavasti kaikki muuttuu iloksi kun Helmi saa pennut, väistyy suru ja murhe sen ohella. Toivotaan että kaikki sujuu Helmillä ok ja syntyy moonta kissanpentua :)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.