sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Rottamainen juttu!

Tämmöisen saaliin olivat kissaherrat tuoneet tuohon lähelle etuportaita tänään.


Tämä oli sellainen 25-30cm päästä pyllyyn. Yh! Kiitos kattilaiset, että hoidatte työnne!

Kiitos myös teille kaikille sydäntä lämmittävistä kommenteista edelliseen postaukseen. Lämmittivät mieltäni äärettömän paljon. Tällaistahan se on kaikilla äideillä, oli sitten erityisiä tai ei. Tuokin hieman hullu termi tuo erityinen, minä en siis sillä tarkoita omani olevan sen erityisempi kuin muutkaan lapset. En vain pidä tuosta vammaisuus-termistä arkikäytössä.

Tänään kävelin voimia keräämässä taas tuolla pihapiirissä ja kyllä sieltä vieläkin kaunista kuvattavaa löytää ehkä nyt rottaa lasketa mukaan:)


Daalian viimehehkut


Kaksi erilaista vaahteraamme sovussa rinnakkain. 

Tänä syksynä nappasimme tuolta eräältä kaupunkiretkeltä tammenterhoja mukaan. Josko niitäkin saisi tähän pihapiiriin kasvamaan jossain vaiheessa.

On tämä niin rakas, tämä talovanhuksemme piha-alueineen. Puutarhani tosin on hienotunteisesti ilmaistuna hiukan taiteellisen villi ja vapaasti kasvatettu (lue täällä ei ole puutarhuroitu)

Aurinkoa sunnuntaihin ihan kaikille

lauantai 6. lokakuuta 2012

Erityinen tulevaisuus?


(Ihan tarkoituksella identiteetin suojaamiseksi sumea kuva)

Mitä sitten?

Hetki sitten keittiön pöydän äärellä: ”Käy tuuli läpi pääni, etelästä pohjoiseen...ääää”. Esikkohan se laulaa tuossa täyttä kurkkua äänenmurroksen möreyttämällä äänellään. Olisiko tuo Juicea, en ennättänyt vielä etsiä mistään tietoa tuosta. Mutta pohdintojanhan tuo aiheuttaa.

Mitä sitten, kun lapseni on aikuinen? Missä hän asuu? Asuuko hän tukiasuntolassa tai vastaavassa? Onko hänellä ympärillään ihmisiä, jotka aidosti välittävät hänestä? Jaksammehan minä ja isänsä elää oikein vanhoiksi ja olla hänen tukenaan? Hurja määrä kysymyksiä, tiedän. Tänään vain on juuri sellainen lähes mustan tuskainen tunne ja olotila, kun erehdyin miettimään tulevaisuutta. Tuo kaikki sai alkunsa siitä, kun Esikko ensin halasi siskoa ja kertoi kuinka tykkää siskosta, heti perään kertoi olevansa iloinen poika ja sitten nauravainen poika. Ja niin tottavie on ollutkin koko päivän. Ilmoitti myös minulle, että lentää isoa potkurikonetta aikuisena. Silloin minun oli poistuttava sillä se musta otti ja lähestyi minua vauhdilla enkä halunnut Esikon sitä huomaavan.

Olen oikeasti ihan suhteellisen sinut tuon kanssa, että Esikko on kehitysvammainen, erilainen ja erityinen. En muuttaisi häntä miksikään muuksi. Hän ei olisi enää se sama poika jos nyt olisikin ”tavallinen” tai ”normaali”. Minä vain pelkään, pelkään suurta tuntematonta tulevaisuutta. Pelkään sitä, että hän pettyy ja murtuu jos unelmat eivät toteudukaan. Sitä minun ei kuuluisi tehdä sillä eihän tuo rakas lapsenikaan sitä pelkää vaan porskuttaa vauhdilla eteenpäin, pelotta uudet asiat kohdaten. Nytkin auttaa siskoa tekemään lettuja ja miettii milloin parta kasvaa, hih!

Kunpa me muutkin osaisimme ottaa asiat hiukan rennommin ja luottaa siihen, että elo kantaa yhtä hyvin.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Dippilaarin päivitystä

Nyt ei ole aika oikein antanut myöden asustaa patojen äärellä, mutta pieni satsi sentään poristeltu. Jospas sitten ensi viikolla ehtisi paremmin taas:)

Me nautimme Esikko-viikonlopusta. Poitsu siis kotilomalla, joten me nautimme laatuseurasta. 

Ihanaista viikonloppua kaikille!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Mitä pienempi edellä sitä suurempi perässä

Himskatti, Pelle on opettanut Kustille pahoja tapoja. Katsokaas vaikka!


Siellähän se  keskeneräisten korisssani karvaturilas kerällä pötkötti kun töistä tulin. Kohtahan tässä voisi ryhtyä miettimään kissan keritsemistä ja sitä millaista lankaa siitä sitten tulisi, hihii!

Päivän teemana jälleen luonto ja siellä vietetyt tunnit. Kuvaa Penikkalammelta Vihtijärveltä. Niin hiljaista, että.


Nautinnollista keskiviikkoa!