tiistai 11. elokuuta 2009

Vielä on kesää jäljellä




Suuret Saalistajat viidakon laidalla. Jep, kesä on ollut sen verran säiden puolesta otollinen, että pihan perällä näyttää tältä.

Viime viikolla nuoret herrat 1 v 2 kk pääsivät miehuudestaan ja saivat kaulaansa varmuuden vuoksi pannat. Eipä ole kumpikaan tahtia haitannut. Nopeasti on vuosi kulunut, on opittu metsästämäänkin. Kotiin tullaan ylpeänä hiiri tai myyrä hampaista roikkuen. Hienosti ovat myös Repe ja Valtsu ottaneet noviisit vastaan, omilla ehdoillaan. Välillä annetaan tassusta liian innokkaasti lähelle tunkevalle, mutta vain sen verran, että ottaa opikseen. Kosti on veljeään hurjasti isompi ja kookkaampi, eläinlääkäri pohti sitä mahdollisuutta, että näissä olisi joko norjalaista metsäkissaa tai sitten maine coonia. Tiedä sitten, eikä nyt väliksikään oli tai ei, mainiot, sosiaaliset kotikissat saimme. Kiitos vain sinne Järvenpään suuntaan. Täällä maalla on rauha vaeltaa ja mantuja juosta ilman, että häiritsisi naapureita.

Käsityöt, tikuteltu on, mutta valmista ei ole esitellä. Tuntuu, ettei oikein ole ollut aikaa riittävästi. Koulu alkoi lapsilla tänään ja se tarkoittanee viimeistään loppuviikkoa kohden kirjojen päällystystalkoita, apua! Niin ja pyykkikone laulaa taas puhtaita kouluvaatteita, huoh!

Tiistaita toivotellen



2 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat tiigerit teillä päin liikkuu.Todella kauniita kuvia

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sabiha, aika velikultiahan nämä ovat:)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.