keskiviikko 26. elokuuta 2009

Yllättäen esittelen - sukat!

Niin, mitäpä muutakaan täältä voisi kuvitella löytävänsä, heh! Lanka on uutta Regian Hand-dye Effectiä. Sitä tyypillisintä perushuttua, jota aina viljelen eli kärjestä alkaen ja tiimalasikantapäällä, päätellen italialaisittain joustavasti. Omaan jalkaan tälläkin kertaa, minähän olen ihan itsekkääksi heittäytynyt. Näitä neuloin edellisessä länskärien tapaamisessa. Siellä oli taas oikein mukavaa, olimme Lohjalla museon kahvilassa. Tuli nautittua karjalaisia herkkujakin, nami ja slurps vielä kerran. (Eikä meinannut juttu loppua ollenkaan sillä kello oli kai melkein yhdeksän kun viimein suuntasimme pois päin.) Lanka on oikein suorastaan herkullista, ei kiharru kuten Noron Kureyon Sock tai Marks & Kattensin Fame Trend. Värit näissä sitten, voiko upeampia pitkiä liukuja löytääkään.

Sitten se toinen jännittävä juttu, Sny sitten viimein starttasi, minäkin olen jo käynyt omaa muistettavaani moikkaamassa. Nyt sitten vain pää kuhisten mietitään mitä hauskaa ensimmäiseen pakettiin laittaisi, yksi idea onkin jo, mutta muuten menen ihan rennolla otteella ja vaistonvaraisesti.

Alkuviikko on töissä vilahtanut kiireisesti, huomaa syksyn lähestyvän sillä puhelin pirisee ja ihmiset tarvitsevat kuka mitäkin. Mutta näin sen pitää mennäkin, olisi äärimmäisen turhauttavaa istuksia alikuormitettuna.

Vaan nyt tää suuntaa pyykkikoneen tyhjennykseen ja uudelleen täyttöön, täällä asustaa pataljoonan verran sotkupyykin aikaansaajia.

Lämpöisin ajatuksin


7 kommenttia:

  1. Kangaskasa: Kiitos=) lanka on niin herkkua, että tulee kuin itsestään sievät sukat.

    Zelda itse

    VastaaPoista
  2. Tosi ihanan värisiä sukkia saat aikaan

    VastaaPoista
  3. Doddih, valmista tuli! Mutta olivathan nuo keskeneräisinäkin niin upeat, ettei ihmekään, että ovat vallan ihanat valmiina... ;-)

    VastaaPoista
  4. sabiha: kiitos=) onneksi nykyään on paljon ihania lankoja, joista tikuttaa

    Pelagia: arvaapas, sain purkaa sen koko kantapään, jonka tapaamisessa tikutin sillä olin pälättäessäni tehnyt sen yhden puikon verran sivuun, joten meinasi ihan usko loppua, heh...

    VastaaPoista
  5. Iloista sunnuntaita!
    Tänne tulin kurkkimaan taas ja vinkkejä hakemaan. Meinasi karata tämä ilmoitusaika vahingossa. Toivottavasti paketit kuitenkin ajallaan... Täältä löytyykin vaikka mitä mielenkiintoista. Jos sinulla on toiveita lähetysten suhteen, kerro rohkeasti! Sehän vain auttaa minua ja hyödyttää sinua. Esim. puikkotoivomuksia tai "pientarvike-juttuja" tai vaikka toivelankaa.

    Yllätyksellistä syksyä! Toivottelee Salainen

    VastaaPoista
  6. SNY: Mukavaa kun poikkesit. Minulla on vain yksi toive, yllätä minut;) Oikein iloista syksyä ja sunnuntaita sinullekin.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.