Sellaiseksi minä itseni juuri nyt tunnen. Olen kuluneen vuorokauden aikana neulonut kakkosen puikoilla 1,5 sukkaa ja sitten purkanut ne aivan tyytymättömänä. Samoin olen neulonut kolmosen puikoilla toista sukkaa liki kantapäähän ja ihan yhtä turhautuneena purkanut sen. Sitten nappasin ihan tavallista Nallea, sitä uutta, joka on 100 gramman kerässä ja kas siinä olen päässyt vasta yhdellä purkamisella ja taas jatketaan. Miten se nyt menikään - yrittänyttä ei laiteta. Sitkeyden puutteesta minua ei ainakaan voida moittia. Välillä takkuan niin, että moinen pään takominen seinään ei olisi enää millään mittareilla järkevää. Liekö niin nytkin, tiedä häntä.
Eräs toinen ei sitten ole ollut lainkaan turhautunut viime päivinä vaan nauttinut lumesta ja lumisateista täysin rinnoin, laukkaamalla pihaa ristiin rastiin. Höpsöin juttu on se, että kuono edellä juostaan täyttä vauhtia lumikinokseen ja sitten pungerrellaan takapuoli pystyssä ylös sieltä. Eikä yhtään tunnu haittaavan vaikka kuono niskaa myöten on ihan lumessa. Pitäisikö ottaa oppia hänestä?
Ihanaista iltaa ystäväiset!
Todella sitkeä olet, huh huh!
VastaaPoistaMulle tuli niin ikävä omaa koiraa ja sen lumisekoiluja (pian kymmenen vuotta sitten kuollut), se oli ihan höpösekona lumesta.
Mammutti: Ikävä minullakin tuota RetuElvistä aina tämän tästä. Siitäkin jo aikaa aika tavalla. Annikin on jo 4,5v., mutta leikkisyyttä riittää ja tavallinen hömelö muutenkin.
VastaaPoistaVoihan koiruus! Lumikokkareiden pallottelu ja tappaminen on NIIN hauskaa täälläkin :))
VastaaPoistaHuh miten sitkeä olet!
VastaaPoistaToisen ne osaa ottaa elämästään kaiken irti, koirat, hmmm....
VastaaPoistaJatkossa saamme nähdä monta uutta sukkaa, älä nyt vain anna periksi niiden ensimmäisten aloitusten kohdallakaan.
Anna: yritys ainakin hyvä kymmenen:)
VastaaPoistaTeSa: koiruutta minäkin ihailen ja periksihän ei anneta, ei totisesti!
Zelda itse