sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Mistä on pääsiäinen tehty?

No, tietysti pupu- eikun puskajusseista:) Esikko tunki tuonne perennaoksistoon ja hetken päästä sieltä kuului kantavalla kiukkuisella äänellä: "Että mua ärsyttää noi ötökät!" Höpsö sälli, mitäs meni sinne, hih!


Toisenlaiset jussikat ovat sitten pyörineet ympärilläni sisällä ja välillä ulkonakin


Mihinkä sitä kissa karvoistansa pääsisi, aina pitää tunkea kummimpaan ja hankalimpaan paikkaan nukkumaan.



Toki välillä hereillä ollessaan voi tiukasti tuijottaa velipoikaa suohon tai vähintään pääsiäisruohoon.



Toiset tyytyvät vain tiukkaakin tiukempaan tuijotukseen emännän suuntaan.



Jos ei heti tepsi tuijotus, voi vaihtaa paikkaakin ja kokeilla uudella tuijotuksella.



Kun oikein nolottaa sylittely jyhkeää maalaiskollia, kannattaa häntä laittaa ihan jo häveliäisyyttään näin.



Välillä voi kipaista ulkona kunnon iltapäivälenkin ja tulla sitten takkuturkkisena vaatimaan uudelleen sisäänpääsyä. Viis nyt roskista hännän päällä.



Jos ei palvelusväki kaikista hyvistä yrityksistä huolimattakaan tajua, kannattaa nousta kahdelle jalalle ja iskeä kynnet reiteen. Se herättää paatuneimmankin kotiorjan.

Pääsiäisen kunniaksi löytyi vielä tämmöinenkin



Pari päivää sitten kävin näitä etsimässä enkä löytänyt vaan nytpä jo löytyikin.

Oikein lämpöistä pääsiäisen jatkoa teille kaikille!


9 kommenttia:

  1. Kissat ovat hauskoja :).

    Parissa päivässä on luonto herännyt....

    VastaaPoista
  2. Hauskoja kuvia! Meilläkin valkovuokot aukeaa varmaan huomenna, nuppuja oli tänään...

    VastaaPoista
  3. On noi teidän karvakorvat suloisia. :)

    VastaaPoista
  4. Meillä hallitaan myös tuo tuijotuksen taito. Tuntuu nololta laittaa mitään omaan suuhunsa, kun lauma tuijottavia silmiä vahtii joka suupalaa :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä ne katit on vaan niin söpösiä!

    VastaaPoista
  6. Kivoja kavreita, puskajussit ja kissat. Kissat on vähän sellaisa pääsiäiseläimiä, leppoisia (joskus!)ja tykkäävät kevään lämmöstä"

    VastaaPoista
  7. Kissantuijotus on tosi tehokas :) Aurinkoista maanantaita!

    VastaaPoista
  8. Mas que gatos mais lindos!! Todos:)) E esse é danadinho hein?

    bjinhos

    VastaaPoista
  9. Ká: Nice to have you here, you´re wellcome. All for are ours, boys all. Saddly we lost the other of reds last week:(

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.