sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kirppistellen



Pihvilihajalkainen adjutantteineen - tervehdys!

Kuten kuvastakin voi päätellä vietimme päivän kirppiksellä. Väkeä oli ihan mukavasti, mutta ne kaikki kuusi sadekuuroa, jotka niskaamme saimme, olisivat saaneet jäädä tulematta. Haittasivat kovasti myyntiä. Onneksi kuitenkin saimme melko paljon myytyäkin. Ajattelimme ottaa vielä uusinnan ennen kesän loppua jos vain ilmat sallivat. Kukkahattuni muuten ostettiin päästä, hei hei vaan hattuseni:)

Kotiin tultuani olenkin ollut aivan tönkköjalkainen. Sen verran kuitenkin tsemppasin, että vyyhditin viimeisimmät dippaukset.


Vasemmalta lukien Plip Plop, Hento Kuiskaus, Havannalainen ja Vampira

Suomenlampaan sukkalankaa nylonilla vahvistettuna. Vampiraa en oikein mihinkään kuvaan saanut ikuistettua täysin todenmukaisena. Se on violetti kyllä, mutta se on hiukan tummempi ja taittaa hitusen enemmän punaiseen kuin kuva antaa ymmärtää. Havannalainen taas on hyvin tumma suklaanruskea, jossa taas vivahdus viininpunaista.

Melkoista vauhtia kuluvat nämä lomaviikot, kaksi jo mennyt ja huomenna alkaa sitten se viimeinen. Kevyesti kyllä jaksaisin lomailla ihan vaikka koko kesän, hih!

Mutta nyt saunaa lämmittelemään, on pestävä päivän pölyt pois.

Aurinkoista sunnuntaita! (Siellä se taas muuten möllöttelee, uskokaa tai älkää - kaiken sen sateen jälkeen)

7 kommenttia:

  1. Voi että on taas herkullisia värjäyksiä! Miten osaat tehdä noin kauniita vyyhtejä? Mulla jää aina joku lanka sieltä tursottamaan... :D

    VastaaPoista
  2. Heli: Kiitos kaunis:) Minä vain vedän vyyhtiä molemmilla käsillä mahdollisimman tiukalle ja sen jälkeen kieputan toisella kädellä myötäpäivään ja toisella vastapäivään. Lopuksi vyyhti puolesta välistä "taitokselle" ja vielä toistensa ympäri. Eikös ollutkin selkokielistä:)

    VastaaPoista
  3. Mietin illalla, et jos lähtis sinne kirppikselle ja tulisin moikkaamaan sua, mut sade se säikytti mutkin pysymään kotona. Ehkä sit toisella kerralla.
    Aika hurjalta tuntui lukea tuosta karhusta. Mun puolesta saisvat pysyä mettissä, silleen kauempana...
    Ihanat värjäykset sulla taas!

    VastaaPoista
  4. Heffaklumpen: Kiitos:)
    Mammutti: Juu - ei ollut kivoja ne kuurot, ees sun taas pressujen kanssa. Osa asiakkaista ja myyjistä hermostui ja lähti ennen aikojaan pois:) Minuakin hirvittää kyllä tuo karhu-juttu. Toivon, ettei nyt ihan ryhtyisi tässä majailemaan.

    VastaaPoista
  5. Ihanan värisiä lankoja olet värjännyt:D Tuo karhu juttu on kyllä vähän pelottava, siellä minunkin sieni paikassani käy visiin karhu Hui!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.