sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Suu mustikassa

Jepulis, näin on. Kävin Esikkoa heppaterapiassa käyttämässä ja ajoin tuolta suuren kylän kautta. Nappasin kauppiaalta mukaani pensasmustikkaa ja kanttarelleja. Mustikoista ei ole kuvaa näyttää sillä popsin sen litran jo huiviini. Mutta lohdutukseksi sentään kanttarelleista


Huomenna teen oikein kermaisen ja sipulisen kanttarellikastikkeen kera uusien perunoiden, nams!

Kesä on siitä niin mukavaa aikaa, että marjoja kypsyy litroittain ja tuoreita sieniäkin on saatavilla, ainakin torikauppiailta mikäli on yhtä saamaton kuin minä niitä itse poimimaan

Onneksi sentään pensaissa näyttäisi olevan tulossa niin punaista kuin mustaakin




Muutaman harmaavarpusenkin pukkaan tuonne myyntisivulle. Ken vielä niitä tahtoi, niin ainakin muutama tarjolla nyt.

Kyjy:jä olen taas muutaman aloituksen saanut aikaiseksi, mutta en niistä viitsi alkutekijöissään kuvia laittaa. Räveltämössä kuitenkin projektisivulla.

Sunnuntaini kulunee dippailujen ja hyvän ruoan parissa. Oikein leppoisaa sunnuntaita teillekin!







8 kommenttia:

  1. Nam, ihanan kuuloista sienisoosia! Minusta marjat on parhaita suoraan puskasta, mitä niitä nyt varastoon happanemaan keräilemään ;-)

    VastaaPoista
  2. Mä jo luulin kuvasta että EI voi Vihdistä noin isoaja KAnttarelleja löytyä vielä kun Lopella ovat aika pieniä kasvamassa. Mutta olisi ollut hienoa jos olisi ollut jo isoja teidän tontilla tai lähimetsässä. Kaikesta huolimatta makoista kastiketta saat ja oikein mukavaa ja antoisaa Ruokahetkeä. Kateellinen olen kun en suostu syömään kun oman maan Kanttarelleja.
    Sienihullu kun olen. T. maiju männiköltä

    VastaaPoista
  3. Kanttarellikastike on namia, en ole vielä käynyt sienimetsässä...

    VastaaPoista
  4. Voi mitä sieniä! Tällä viikolla täytyy mennä metsästämään kanttarelleja, tuli himo kanttarellikastikkeeseen :)

    VastaaPoista
  5. Mmmm, sienikastiketta. Nyt tuli nälkä... :)

    VastaaPoista
  6. Saila: Niin, sienet ovat herkkua ylitse muiden:) Ja samaa mieltä, suoraan vain suuhun, en juurikaan pakastele niitä, muuta kuin ylimäärät kokonaisina marjoina. Parhaita niin.
    Maiju: En harmikseni ole täältä löytänyt niitä hyviä paikkoja, kukaan ei mielellään kerro, joten turvaudun sitten torikauppiaisiin:)
    Neferi: Niin on - keskikesän juttu aina:)
    Mari: Metsään vain, herkkuja hakemaan:) Tai sitten vaikka torille kuten minä, hih!
    Drucilla: Kyllä se onkin herkkua:D

    VastaaPoista
  7. Tulin heti vastavierailulle ja täältä löytyi taas ihan uusi blogi:D Olen löytänyt jo vähän kanttarelleja, ja kermasoossit tehnyt! Ja samalla myös puun josta oli kaarna oudosti kuorittu(kuva blogissani). Se voi olla karhu, mahdanko uskaltaa enää sienimetsään. Tosin en ole ikänä mitään elukkaa siellä nähnyt ja sienestänyt olen lähemmäs 20 vuotta juuri siinä paikassa. Marjan poiminta odottaa minuakin kun täältä mökiltä kotiudun, pari punasta isoa herukkapuskaa. Mehuksi olen ne aina keitellyt.

    VastaaPoista
  8. Paula Kristiina: Olet kaimani etunimen osalta, hih! Tervetuloa vain matalaan majaamme:)

    Itseäni hirvittää aina nuo hirvikärpäset. Meillä herukat syödään jääkarkkeina suoraan pakasteesta:)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.