lauantai 2. tammikuuta 2010

Kaamea käkättäjä melkein kaamoksessa



Pakkasta -18 celciusta ja valo ulkona lähes kuin kaamoksessa. Olohuoneessa riehuu kaamea käkättäjä, Esikko siis. En tiedä mikä on ollut niin hauskaa tänään, ihan jatkuva kikatus ja käkätys. No, hyvä niin tietysti. Rontti oli mennyt huivin tekeleestäni leikkaamaan ihanat silmuccamerkit irti. Kun kysyin tietääkö siitä mitään, sanoi kainosti alta kulmain: "Ne muistuttivat legoja". No, oikeassahan tuo tietysti on, ymmärrän ajatuskuvionsa kyllä. Ajatteli tietysti legoparkojen jääneen ansaan äidin käsityöhön ja pelastaahan nuo piti. Sovittiin, ettei enempää leikellä irti äidin töistä. Ja niin käkätys taas jatkui..




Lunta siis riittää kuten kuvasta voi todeta. Kävin ulkona napsaisemassa muutaman kuvan tuleville vuosille muistiksi, jotten sitten taas parin vuoden päästä marise lumen puutetta.




Ja ah ja voih autuutta!

En ole raaskinut Wollmeisejani korkata, ovat muka niin erikoisherkkuja. Mutta - tilasin Yarnissimalta minikeriä ja nyt uskallankin näistä tilkkusukkia tikutella. Minusta ainakin Vronia, Zenziä ja Fratelloa joukossa. Kahtellaan minkälaiset tulee. Samalla oli uuden vuoden kunniaksi hyvä korkata myös nuo neliskanttiset puikot ja voi hyvä Sylvi sentään, nämähän ovat loistavat, ei parempia ole tainnut räpylöihini osuakaan. Ei kun lisää tilaukseen.

Täällä lämmitellään saunaa ja paistellaan pihvejä, ollaan vaan ja nautitaan, niin ja niistetään, mutta nautitaan silti. Nauttikaa tekin ja levätkää!


2 kommenttia:

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.