En tiedä ovatko teille tuttuja Positiivareiden ajatusten aamiaiset?
Minulle tuollainen on työsähköpostiin kopsahtanut jo monen vuoden ajan ja aika-ajoin sieltä löydän harvinaisen osuvia ajatelmia. Tänään tällaisen:
AAMUN AJATUS
Elämääsi eivät ensisijaisesti määrää
ulkoiset edellytykset ja olosuhteet,
vaan ajatukset, jotka pyörivät mielessäsi.
-N.V. Peale
Tämä nyt tuli siksikin ajankohtaiseksi, että lähiperheessäni on alkoholiongelmainen henkilö, joka pitkän lähes kaksivuotisen raittiuden jälkeen on repsahtanut. Kuinka pysyvästi ja kuinka pahasti - sen aika näyttää. Mutta surullisinta tuossa on se, että sitä "syyllistä" hän etsii minun suunnastani repsahdukselleen. Yllätyin koska olin luullut olleeni tukena raittiuden polulla, kannustaneeni ja auttaneeni mahdollisuuksien mukaan. Paha mieli on suunnaton, jo pelkästään romahdusten vuoksi, mutta varmastikin pahiten noiden syytösten vuoksi.
Itse ajattelen kuitenkin niin, että ongelmaista on jossakin kohdin lakattava paapomasta ja loppuun saakka tukemasta ja hänet on ikään kuin heitettävä sinne syvään veteen ja minä päätin nyt liki 17 vuoden jälkeen tehdä niin. Liekö osasin itseni selkeästi tuossa ilmaista. Tiedän - kuulostaa äärettömän julmalta, mutta vietettyäni liki kolme päivää epävarmuudessa toisen elossaolosta tai kunnosta ylipäätään, en enää tajua mitä muuta voisin tehdä. Toivottavasti kohtaa itsensä ja omantuntonsa peiliin katsoessaan, koska vain sitä kautta hän pääsee todellisten syiden lähteelle ja pysyvän toipumisen alkuun.
Iloisiakin asioita on tapahtunut, voitin arvonnassa! Posti kantoi suloisen kisukukkaron Sitä Tätä Tota-blogista, kiitokset vielä sinne!
Muistakaa olla muille yhtä kilttejä kuin itsellenne ja itsellenne yhtä kultaisia kuin muille!
Alkoholistin tyttärenä uskon, että niin kauan kun sitä syyllistä hakee muualta kuin itsestään, on tie todelliseen raitistumiseen mahdoton. Ongelman voi kohdata vain katsomalla itseään peilistä rehellisesti ilman mahdollisuutta syntipukkeihin. Toista ihmistä voi tukea, mutta häntä ei voi kantaa. Älä missään nimessä kanna syyllisyyttä toisen teoista. Jokainen on vastuussa vain omista päätöksistään.
VastaaPoistaHyvin teit, ja edellä Tess kirjoittaa just kuin oisin kirjoittanut.
VastaaPoistaTess: Osuit hyvin oikeaan ja näin järjellä itsekin asian pystyn itselleni kertomaan. Tunteet sitten usein ovatkin vaikeampia:) mutta eiköhän niitäkin pysty hallitsemaan.
VastaaPoistaKristiinaS:
KristiinaS: Juuri näin! Piti sanomani myös, että nämä asiat ovat hyvin yleisiä ja niitä on tosiaan turha kaunistella. Mitä pikemmin asiat aukilukee sitä nopeammin niille kenties jotakin pystyy tekemäänkin.
VastaaPoistaTunteet ovat aina vaikeampia. Itseltäni vei vuosikausia ennen kuin opin vihaamaan ja vihan tunteen kuluttua loppuun, hyväksymään asian sellaisena kuin se on. Masennuksen ja terapian kautta käsittelin asian lopulta itseni kanssa niin selväksi kuin se kaiketi on mahdollista. Ei toista voi muuttaa, eikä toista voi pelastaa. Tukea voi, mutta se ei vain riitä, jos toinen ei ole valmis rehellisyyteen. Oven saattaa joutua sulkemaan takanaan lopullisesti, jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Itseään kun ei kannata rikkoa, se on liian kova hinta maksettavaksi.
VastaaPoistaToivottavasti tällä tarinalla on kuitenkin onnellisempi loppu. Omalle kohdalleni sitä ei tule. Kannan mukanani surua, joka on laimentunut, mutta tuskin tulee koskaan täysin häviämään.
Voimia sinulle! Järjen tasolta on näissä asioissa aika kivulias ja pitkä matka sinne tunteiden tasolle, mutta itsensä takia se matka kannattaa tehdä.
Pitäis kaiketi hävetä, kun avautui tällä tavalla julkisesti, mutta en vain osaa enää sitä taitoa. Jos joku katsoo tällaisen asian viaksi kohdallani, niin se on hänen häpeänsä. Ei näitä asioita pitäisi piilotella ja hävetä. Se jos mikä tuhoaa ja särkee.
VastaaPoistaTess: Häpeää nyt ei ainakaan kannata tuntea, siihen ei mitään syytä ole. Ja - sitä varmasti itsekin hain kirjoituksellani, avoimmuutta asiasta, joka veljeni myötä kulkee mukanani aina. Hieman sitä asian aukaisemista.
VastaaPoistaOlen äärettömän pahoillani, että kohdallasi onnellinen loppu ei ole mahdollinen. Mutta oma ehjä minä on tärkeämpi. Toivotaan, että veljeni vielä sen eheän lopun itselleen saisi.
Nämä asiat ovat yhäkin hyvin vaiettuja vaikka juuri vaatisivat kissan nostamista pöydälle.
Näistä asioista on hyvä puhua ääneen eikä aina vaan hyssytellä. Ongelmahan ei ole ikinä ongelmaisen itsensä, siis hänen omasta mielestään. Minä lähetän sinulle ja perheellesi kovasti voima haleja:) Olet ajatuksissani!
VastaaPoista