lauantai 27. lokakuuta 2012

Pysähtyminen

Niin, sellainen taitaa olla ainakin minulla nyt edessä. Jouduin torstaina keskiviikkona (edit. täti kävi huonomuistisen tekstejä korjaamassa) kirurgiselle osastolle selkäni kanssa. Kivut olivat niin käsittämättömän kovat, suorastaan infernaaliset. Yötä vasten osastolle hurjan kipulääkearsenaalin kanssa nukkumaan pätkissä. Aamulla sitten kiikuteltiin magneettiin ja sieltähän se syy karmeuteen selvisi. Kaksi alinta selkänikamaa lantiossa rappeutumaa ja kaksin kappalein pullistumia. Painavat hermojuurta sen verran, että vasen puoli on lähestulkoon tunnoton ja särkee armottomasti.

Nyt on sitten edessä  pitkä sairasloma ja kuntoutus, tilannetta seurataan ja toivotaan, ettei tarvitsisi leikata. Kuulemani mukaan 90% pullistumista kuivuu kokoon itsekseen, toivotaan, että nämäkin. Lääkecocktailini on aika näyttävä ja autolla ei tarvitse harkita ajavansa vähään aikaan. Olen tosiaan aina keekoillut polleana hyvällä selälläni ja tässä sitten läpsy vasten kasvoja. 

Ei tässä kuitenkaan parane epätoivoon valua, onhan paljonkin mitä voin tehdä itsekin kuntoutuakseni. 
Keskivartalon lihaksisto hyvään kuntoon, niin selkäkin voi paremmin, eikös vaan?

Mutta unohdetaan hetkeksi ikävät asiat, katsokaas millaisen harmittavan epätarkan kuvan sain Helmistä.
Yllätetty viime viikolla lattialle hetkeksi laitetusta pestävästä kattilasta:)


Siellä se neiti pylly pystyssä touhuaa pahanteossa.

54 kommenttia:

  1. No voi sentään! Tosi kurja juttu =( Voimia sinulle ja toivotaan pikaista paranemista ja sitä, ettei leikkausta tarvita. Onneksi voit tosiaan tehdä paljonkin kuntoutumisen eteen, mutta kärsivällisyyttä ja aikaahan se vaatii - ja kurinalaisuutta. Ja tietysti kipu on ensin saatava kuriin. Lämmin halaus täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista:) Pyhästi päätin ryhdistäytyä itsestäni huolehtimisen suhteen.

      Poista
  2. Onneksi tosiaan suurin osa hoituu ilman leikkausta, selkäleikkausta kun en kenellekään toivo. Mutta jos siihen joutuisit, niin onneksi siitä voi olla suuri apu, kun leikataan. Täällä myös yksi selkävaivainen - fysioterapeutti totesi pari vuotta sitten, että olin kävellyt koko elämäni väärin, josta syystä tuhoutui yksi välilevy repeämällä ja suunnaton kipu oli seuranani. Mutta nyt, hänen ja oman tiukan treenin (ja uuden kävelytyylini!) ansiosta selkäni on paras koskaan. Joten todella, kuten sanoitkin, keskivartalon lihakset ovat tärkeitä, erityisesti ne syvät lihakset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös uskon, että oikeilla toimenpiteillä; muiden ja minun itseni avulla saan tähän paljon parannusta. Kipu tosiaan oli jotakin ihan mieletöntä, tuntui, ettei mikään lääke auta, mutta onneksi olin väärässä. Kyllä tästä selästä vielä hyvä saadaan, näin uskon.

      Poista
  3. Voi kauhistus, miltä jo luettuna teksitinä kuulostaa, saati taatusti itse kipu kropassasi. :(.

    Eipä tässä muuta voi kun toivotella tsemppiä ja voimaa ja pitkää pinnaa. Toivottavasti saat sellasita apua, että vointi hyvä!

    VastaaPoista
  4. Voi,voi, toivottavasti saat kropan kuntoon. Nämä on jutut pysäyttää kyllä hetkeksi, mutta onneksi sille voi kuitenkin tehdä jotain. Tsemppiä kuntoiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpura, asiat voisivat olla paljon huonomminkin, joten reippaasti vain kuntoutumaan kunhan kivut sallivat.

      Poista
  5. Voimia ja pikaista paranemista, selkäkivut on kyllä kamalia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A: Kiitos kaunis, samaa mieltä. Onneksi olen tähän asti säästynyt.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, näin tähdätään, että tapahtuisi:)

      Poista
  7. Voimia sinulle! Ensin kipu kuriin ja sitten keskityt paranemiseen. Helpottavaa kuulla, että olet itse positiivisella mielellä, se on jo suuri harppaus eteenpäin. Onneksi ympärilläsi on näitä arjen ihastuttajia, sangen sievä tiskari teidän kattilassa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjorven:) näin se on. Nämä pienet ja suuret ovat kyllä niin positiivisen mielen tuojia että.

      Poista
  8. autsch! ei kuulosta kovin hyvältä, mutta oot sitkeä Zelda ja saat sun selkä taas kuntoon :-) eiks niin??

    pystytkö edes neuloa?? Olisi tosi surkea jos ei... ja tylsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, periksi ei anneta:D Neulomaan ja virkkaamaan pystyy, muttei pitkiä aikoja kerrallaan. Sairaalassa tuli kokeiltua selällään neulomistakin eli mikäs meidät neulojat pysäyttäisi, hih!

      Poista
  9. Ok, mulla on lähipiirissä henkilö joka selvisi ilman leikkausta. Fysioterapiaa, lihakset kuntoon jne. Jatkuva kipu on uuvuttavaa, mutta varmasti antaa myöten kun selkä alkaa paranemaan.
    Paljon voimia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. bemu: uskon vakaasti, että kunnon fysioterapialla ja lihaskuntoutuksella saa ihmeitä aikaan ja onneksi on kuitenkin hyviä kipulääkkeitä, jotka tepsivät.

      Poista
  10. Voi sentään! Toivottavsti saat apua vaivaasi. Minulla ovat selkäivat olleet ihan tuntenmattomia. Nyt kun vaihdoin nivelrikkolääkkeet toiseen on selkä tullut kipeäksi. Oma teoriani on se, että nivelet ovat jollakin tavalla kovin notkeat (selkä esim. paukkuu kun nousen) ja se aiheuttaa selkäökipua. Silti olen vähän huolissani. No, kolmen kuulauden kuuri loppuu viikon päästä ja sitten lääkitykseen pitäisi tulla kahden kuukauden tauko. Kahden viikon päästä menen Kelan kuntoukseen ja odotan sitä ja mahdollisisa asiaan liittyviä neuvoja innostuneesti. Oikein paljon tsemppiä sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otahan Auli kuntoutuksesta kaikki irti, todella upea juttu että pääset sinne. Ei ole nivelrikkokaan yhtä kivuton juttu:(

      Poista
  11. Huuh, ooh, kyllä sinulla on paha tilanne selässäsi. Hyvä että vihdoin syy selvisi mistä kipu tulee ja saat nyt apua ja lomaa.
    Nyt itse olen kivulias joka paikasta muuttomme jälkeen, mutta taitaa sinun kivut olla suuremmin kivuliaita.
    Tsemppiä sinulle sairasloman aikana!

    VastaaPoista
  12. Siis "noidannuoli" olikin pahempaa laatua, huh huh.
    Ai että tuo Helmi-neiti on niiiiin söpö ja kaikkea se keksiikin nuuskia ja tutkia. Hyvä ettei joutunut kattilan sisällä pesukoneeseen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin se ryökäle oli! Mutta tästä suunta vain ylöspäin:)

      Poista
  13. Oi ei... Kuulostaa kauhealta, tuollainen selkäkipu. Onneksi sinulla on ihana harrastus, neulominen ja talo täynnä lankaa, jos vain jaksat neuloa siis... Kovasti paranemistoivotuksia ja lämpimiä halauksia / Snyysi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sny, kaunis kiitos, kyllä se varmasti tästä pikku hiljaa nyt alkaa helpottamaan. Neulomaankin sentään pystyy aina hetken kerrallaan:) ja se jos mikä mieltä piristää.

      Poista
  14. Kylläpä ikäviä olet kokenut! Toivottavasti löydetään kipulääkkeet, jotka auttavat ja pikku hiljaa voi alkaa selän kuntoutus. Pienin askelin eteenpäin! Onneksi sinulla on neulominen ja värjäys, jotka voivat tuoda iloa päiviisi. Halaus! Voi Helmi, miten ihana olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nämä nykyiset tropit ainakin auttavat ja neulomaan pystyy pienin hetkin kerrallaan. Istuahan ei saisi kovin paljon. Värjääminenkin onnistuu, dippari dippaa ja muut hoitavat loput, hih!

      Poista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Pikaista paranemista sinulle! Toivottavasti ei tarvitse turvautua leikkaukseen. Lepäile. Jaksuja!
    Ihana Helmi :)

    VastaaPoista
  17. Selkäpotilaan vaimona tiedän, että toipuminen ei käy pikavauhtia, mutta pienin askelin eteenpäin! Itsestään huolehtiminen senkin jälkeen on tosi tärkeää, vaikka hyvinä aikoina se joskus meinaa unohtua. Silloin on hyvä, jos joku vähän muistuttelee (eli miehen mielestä "nalkuttaa"). Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin oikeassa olet. Moni asia on itsestäni myös kiinni, täytyy siis tsempata.

      Poista
  18. Voi kurja, kuulostaa pahalta. Toivottavasti olo helpottaa mahdollisimman pian ja sitten tsemppiä kuntoutukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei kivaa, mutta tästä se lähtee paraneminen.

      Poista
  19. Kokemuksia yhden selkävaivaisen kanssa asumisesta. Hurjasti stemppiä! Hyvä, asiansa osaava fysioterapeutti on kullan arvoinen. Lihaskuntoa vaan rakentamaan.

    Helmi on aina niin helmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ainakin osastolla tapaamani fyssari oli tosi osaavan tuntuinen, itsekin selkäongelmista silloin tällöin kärsivä.

      Poista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Otetaas uusiks, edellistä kunnei voinutkaan korjata niinkuin ajattelin ...

    Toivottavasti koktailit auttaa ja se jumppa ois itsekullekkin tarpeellinen ja toi uinti on kans hyvää tosin uimahalliin lähteminen onkin sitten oma juttunsa kuten kaikki muukin lähteminen ainakin mulla .

    Ihana kuva teitin kiususta . Meillä herra Karvanen tekee uusia tutkimus matkoja jopa sillä seurauksella et eläinlääkäriin täytyy mennä vasenta takajalkaa näyttämään hän kun ontuu sitä , tosin ei se vauhtia tunnu kamalasti hidastavan kun kohelo iskee silloin mennään ja lujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On näillä niin vauhti aina päällä, että ihme, ettei ole mitään sattunut vielä:) uintia ja pilatesta on monet suositelleet.

      Poista
  22. Oi kuinka kivuliaalta tuo kuulostaa. Toivottavasti saat itsesi pian kivuttomampaan tilaan ettei tarvitsisi kovia kipuja kauan sietää. Nyt vain tottelet kiltisti ammattilaisia ja lääkäreitä niin toivottavasti paranet oikein pian. Onneksi syy ainakin löytyi niin ammattilaiset osaavat auttaa. Voimahalit täältä <3 Helmi on tiedonhaluinen pikku söpöliini, onneksi sinulla on piristäviä kullanmuruja talo täynnä :)

    VastaaPoista
  23. Onneksi syy selvisi, että sitä voi nyt alkaa hoitaa. Toivottavasti pääset pian kuntouttamaan selkääsi, ei ole kiva nappien kanssakaan pitkään elää. Mutta paljon on asia edennyt, kun itse olet vauhdissa kuntoutumisen kanssa, hyvä Zelda, tuolla asenteella mennään sitten vaikka läpi sen harmaan kiven. =)

    Voi Helmiä. =) Minulla on itsellä Miisusta kuva, jossa neiti yllätettiin pitkissä verhoissa roikkumassa puolessa välissä ja neidin ilmekkin kertoo: o-ou nyt jäin kiinni. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin toivotaan, tiistaina jo ensiapuneuvot fyssarilta. Nuo kisut on kyllä oikeita namuja kaikki:)

      Poista
  24. Pikaista paranemista! Pidetään peukut pystyssä, ettei leikkaukseen tarvitsisi turvautua. Sulla on kyllä loistava asenne!

    VastaaPoista
  25. Kiitos kommentistasi !

    Voi kurjaa tuollainen selkävaiva. Toivotaan että paranee, eikä tarvitse suurempiin operaatioihin ryhtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan, aina parempi jos selviää ilman puukkoa.

      Poista
  26. Eihän nyt pienelle tiskarille saa olla kiukkuinen. Meilläkin kissat niin paljon auttaa mua tiskaamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin, on se sellainen mielen piriste, että:)

      Poista
  27. VOi suo raukkaa selkäsi kanssa,täällä oli sama meiniki kolme viikkoa sitten mutta magneettikuvaa ei suostuttu ottamaan. No nyt pääsen edes jotenkuten kävelemään. Huomenna olis tarkoitus mennä ruikuttaa kuvausta kun ei parane ja nappulaa menee ihan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun olisi ehdottomasti päästävä myös magneettiin, ei tuo ongelman syy muuten avaudu. Varsinkaan jos kipulääkkeitä menee paljon ja ei ota parantuakseen. Röntgenkään ei käsittääkseni avaa tilannetta riittävästi. Minultakin sellainen kyllä otettiin, muttei sieltä mitään selvinnyt.

      Poista
  28. Pikaista paranemista! Toivottavasti ei tarvita leikkausta. Oi,Helmiä :)

    VastaaPoista
  29. Ihana tuo Helmi! Meillä on tyttönen nimeltä Helmi-Inkeri :)
    Nuo selkävaivat on aina niin kurjia. Ja itse todellakin voi onneksi jotenkin vaikuttaa. Edes vähän, venyttelyillä.... Tsemppiä! Lahtelainen ystäväni löysi pitkään jatkuneisiin selkäkipuihin avun eräältä kiinalaiselta. Enempää en tiedä miten oli selän kuntoon saanut, mutta jotain hyvää sieltä kiinastakin tulee, tuo lääketiede esim :)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.