Ei liene salaisuus, että olen erityisen viehättynyt makrokuvaukseen. Eikä sekään taida olla salaisuus, etten liene siinä ihan niin taitava kuin tahtoisin. Laitteistokin voisi olla määrätyiltä osin parempi. Mutta - ei se estä minua terrorisoimasta teitä niillä tämän tästä.
Otsikko tupsahti siitä, että minusta arjessaan eteenpäin puuskuttava ihminen ei juurikaan pysähdy yksityiskohtia katselemaan. Minä olen pieniin yksityiskohtiin yrittänyt viimeisen viikon aikana kiinnittää huomiota. Kamera ei toki ole joka tilanteessa mukana ollut eikä niistä kaikista suorastaan hekumallisen upeista tarkennuskohteista harmikseni ole kuvia.
Tässä hetkessä läsnäolemisen taitoa taitaisi kaivata nykyihminen yhä enemmän ja enemmän. Oppisi sitä kautta ehkä näkemään pienten asioiden ja nyanssien arvon ja rikkauden, näin ainakin toivon.
Niitä pieniä hetkiä, joissa esimerkiksi tekee itselleen tuoksuvan jalkakylvyn ja rasvaa jalkansa kunnolla. Siinä samalla voi tehdä minimuotoisen hyvää tekevän hieronnan niille. Pieni on suurta, näin olen tainnut ajatella tällä viikolla.
Tätä rouheaa vironvillaista sukkalankatekelettä katsellessa voisi epäillä myös harmaudessa ja värittömyydessäkin olevan voimakas tahtonsa.
Joskus pieni on suurta taas näinkin: pikkuinen, mutta sitäkin kauniimpi käyntikorttikotelo. Sinne ne työkäyntikortit sujahtavat sitten maanantaina ja minulla aina iloinen mieli kun niitä pois jakelen.
Minulla on täällä Esikko-kulta taas kotilomalla ja on tuo vaan niin ihana hemmo. Tänäänkin kauppareissulla taas joikasi M.A. Nummisen äänellä radion biisejä autoni takapenkillä, niin ja käytti minua kainalosauvana ruokakaupassa. On meinaan nykyään jo 186cm pitkä!
Lämpöistä ja kaunista viikonloppua sinulle lukijani.
Ohhoh, sulla on Esikko Gigantus! Ihanat harmaat sukat. Hyvin ajateltu yksityiskohdista ja elämän pienistä iloista ja tyytyväisyyden hetkistä.
VastaaPoistaIhana ja niin osuva termi:) Hiukkasen pelkään, että saattaa vieläkin kasvaa tuo ronttimus:D
PoistaMukavaa viikonlopun jatkoa :)
VastaaPoistaPieni on aina se suuri. Ihanat sukat ja tuo kotelo tosi kätsä.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle.
Kaunisti kirjoitettu :-)) Mikä camera sinulla olikaan?? Saat todella hyvät kuvat näin lähellä. Minulla on "vanha" Canon IXUS 30.
VastaaPoistaAi ronttimus?? Meillä on myös täällä kaksi ronttiksia.... vain paljon lyhyempi, mutta yhtä rakkaat.
Hih:) minun ronttini lähti vanha pitkä vaalea peruukkini päässään takaisin asuntolaan;) Minulla on nykyisin tuollainen minijärkkäri Nikon 1 V1. Kaipaisin siishen vaan pitkän matkan putkea sekä makro-objektiivia. Mokomat vaan maksavat enemmän kuin koko kamera, luulen.
PoistaNiin totta - ja usein ne arkiset pienet asiat on niitä kaikista parhaimpia. t. Eija
VastaaPoistaSitä kun nykyaika vaatii sitä juoksemista. Mäkin oon miettinyt elämän pieniä ihmeitä lasten kanssa ja ihan eri tavalla sitä alko muutama vuos sitte kattoa maailmaa ku poika pysähtyy pylly pystyssä ihmetteleen esimerkiksi muurahaista. =) Tuntuu vaan taas noiden kasvettua itellä unohtuvan se pienien asioiden ihmeellisyys... kun sais pidettyä siitä kiinni. =)
VastaaPoistaOlet niin oikeassa. Ihan liian harvoin tulee pysähdyttyä, katsottua tarkkaan kastepisarassa sateenkaaren väreissä kimmeltävää auringonsädettä ja kuunneltua loppukesän täyteläisinä huokuvia iltoja..
VastaaPoistaKiitos taas ihanaiset:) olette niin oikeassa jokainen.
VastaaPoistaNiistä huivikuvista, joita kyselit tänne sivulle jossa sun langoista neulottuja tuotteita. Pitääkö mun tehdä joku yhteenveto niistä kahdesta huivista. Vyyhti kuvia ei ole kummastakaan, ei Anniksesta, eikä Harunista. Enpä ole blogissani kirjoittanut minkä koon puikoilla neuloin, (en vissiin muista tarkkaan).
VastaaPoista