lauantai 6. maaliskuuta 2010

Pienestä sitä..


Niin, kuten meillä yleensä, potilasjoukon jatkoksi liittyi myös Miehekäs. Ja kuten miehet yleensä (anteeksi vaan suuri ja mahtava sukupuoli), vastaa vähintään kahta lapsipotilasta!

Ja, jotta huumoria oikein koeteltaisiin - loppui kaivosta vesi! No, ei minua näin vain lannisteta, istutin takapuoleni ihanaisen klaffini ääreen ja aloin suunnitella tekeillä olevan sukkasen varren kuviota. Nostettuja silmukoita määrävälein ja kivalta näyttää. Voihan olla, että joku neuleguru on tämänkin jo suunnitellut joskus ja jossain, mutta tämä nyt tuli ihan oman aivon sopukasta. Lanka ja sukkahan niitä aiemmin esiteltyjä keskeneräisiä, joita teen kiltisti loppuun ennen uusien aloittamista.



Tähän surkeuteen kyllä tarvittiin myös muuta lohduketta. Se tapahtui uuden valonlähteen avustuksella. Olen tähän lipaston päälle, läppärin ja muiden tärkeiden äärelle etsinyt pientä jalka-/pöytälamppua ja ihan marketista sellainen sitten löytyi. Ihana kerrassaan ja jotenkin vanhaan klaffiin täydellisesti sopiva. Punainen varjostin luo ihan omanlaisensa, jopa hiukan syntisen valon. Täydellistä, pienestä sitä siis ilo ja optimismi kaivellaan näinä päivinä.

Singahtaisinko maanantaina aamukuudelta uimahalliin saunaan ja suihkuun, kenties jopa aamu-uinnille? Siinäpä vasta kysymys.


7 kommenttia:

  1. Ihana lamppu! Mullakin on ollut lamput mielessäni viime ajat, ja löysinkin kirpparilta yhden kuvun pikkulamppuuni ikkunalaudalle.

    Sukka näyttää tosi kauniille!

    Paranemisia perheelle!

    VastaaPoista
  2. No tuota mitens se kaivo nyt voi? Vieläkö on kuiva vai suunnitteletko jotain jekkua sille?

    VastaaPoista
  3. Kangaskasa: Kiitokset lampulta ja perheeltäkin:)

    KristiinaS: Kaivoon auttaa vaan aika ja valumat (olisi kyllä kiva jokin jekku sillekin tehdä), on pintavesisellainen. Onneksi maanantaina saadaan uutta letkua (muut jäässä juuri nyt) ja navetan keittiöltä vettä johdettua tuohon talon kaivoon. Navetan keittiölle tulee vesi erillisestä lähdekaivosta. Ei siis palokuntaa tarvitse apuun hälyttää.

    VastaaPoista
  4. Kauniin lampun olet löytänyt! Ja nättiä sukan vartta pukkaa:) Joskus kun on oikein paljon aikaa niin voisit opettaa minulle kädestä pitäen tuon tiimalasikantapään, haluaisin nimittäin edes yhdet sukat tehdä kärjestä aloittaen.
    Toivotaan, että saatte taudin pian talttumaan ja vettä kaivoon!

    VastaaPoista
  5. Lila: Kiitos:)

    Vai paljon aikaa, et kai meinaa siihen hirmuisesti aikaa kuluvan;) Otetaanko heti lauantaina oppitunti? Tauti vaikuttaisi olevan paremmalla puolella jo, ainakaan vielä en itse ole sille taittunut.

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti olette jo tervehtyneet!
    Hyvää Naistenpäivää!

    VastaaPoista
  7. Mammutti: Tervehdytty on, kiitos vain:)

    Oikein hyvää naistenpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.