Eräs päivä

Se oli varhainen ja seesteisen kaunis lauantaiaamu, koko muu pesue vielä nukkui. Juuri silloin maalaishiiri päätti pakata mustan jättikäsilaukkunsa täyteen varjo-KYH:n tekeleitä ja matkata maalaiskylän linja-autoasemalle. Siellä se kiltisti parkkeerasi valkoisen Viivinsä sievästi parkkiruutuun ja hyppäsi onnikkaan. Suuri ja upea onnikka kuljetti maalaishiiren suureen kaupunkiin, ihan jopa pääkaupunkiin.

Pääkaupungissa maalaishiiri tapasi melkein-maalaishiiriystävänsä ja päivä kuluikin oikein rattoisasti. Kipittelivät minkä kerkesivät, ihan ympäriinsä ämpäriinsä. Söivät ja puputtivat minkä ennättivät. Maalaishiiri vielä ylpeänä voi todeta, ettei kantanut yhtään lankaakaan kotiin. Sen sijaan se söi kupunsa ihan pullolleen ja toi kotiin pienen kassin sieviä vaatteita sekä I H A N A N kassin, jonka sen melkeinmaalaishiiriystävä oli tehnyt omin taitavin pikku kätösin.

Omana viemisenään maalaishiiri vei väripadan tuotoksen.

Kotiin palattuuan maalaishiiri totesi, että sen pentu oli rikkonut SOPIMUKSENSA ja jäisi näin ollen ilman Mörköä, voi voi! Mutta maalaishiiri totesi maailman olevan silti oikein hyvä ja mukava paikka ja vietti mukavan päivänsä illan saunan lämpöisillä lauteilla ja erään oikein kauniin prinsessan häitä katselemalla.

Maalaishiiri myös totesi, ettei siitä koskaan eikä ikinä voisi tulla kaupunkilaishiirtä. Halaus vielä melkeinmaalaishiirelle, joka jaksoi koko päivän kuunnella.